11 + 11 kysymystä ja toukokuulumisia

Toukokuu on ollut kirjojen suhteen hiljaista aikaa minulle. Olen potenut pienoista kirjaähkyä, minkä vuoksi olen pitänyt pientä taukoa kirjoista ja kirjastoista. Ennemmin olen iltaisin valinnut muoti- tai sisustuslehden luettavaksi kuin kirjan. Lisäksi tulevan matkan suunnitteminen ja matkakirjoihin tutustuminen on ollut ensisijaisena kohteenani. Ensi viikolla lähden nimittäin lomailemaan Kroatian Splitiin! Rannat ja aurinko siintävät jo siis mielessäni. 8)

Kirjaväsymykseni alkaa tästä hiljalleen parantua, ja olenkin hitaasti lueskellut Dostojevskin yllättävän lyhyttä (vain hieman yli 200 sivua) ja tuntemattomampaa teosta Kaksoisolento. Arviota siitä joutuu vielä odottelemaan matkan yli, kesäkuun alkupuolelle. Sitä ennen onkin sopiva aika rikkoa blogihiljaisuutta vastaamalla haastekysymyksiin, jotka olen saanut Lukuisan Lauralta ja MJAU:n Janninnalta. Kiitos tytöt! Haasteen sääntöihin kuuluisi kertoa 11 vapaavalintaista asiaa itsestään, mutta koska vastaan nyt 22 kysymykseen, ajattelin jättää vapaavalintaiset paljastukset pois -ettette vallan kyllästy löpinöihini ;) Lopuksi täytyy haastaa ihmisiä ja laatia heille kysymyksiä.

weheartit

Ensin vastaukseni Lauran laatimiin kysymyksiin:

1. Minkälaiset ovat kesäsuunnitelmasi?

Suomen kesä on niin lyhyt, että siitä on nautittava ja otettava kaikki ilo irti. 8) Niinpä en ole hakenut kesätöitä (oman alan eli opetöitähän ei kesällä ole). Minun kesäni alkaa ensi viikolla viikon mittaisella Kroatian matkalla (arvatkaa vain, kuinka täpinöissäni olen!) Myös Suomen suvessa aion matkustella ainakin eteläisessä Suomessa avopuolisoni kanssa ja toivottavasti myös ystävieni.

2. Laulu, josta pidät tällä hetkellä erityisen paljon?

Hmm, nyt on tullut aika vähän kuunneltua mitään. Olavi Uusivirran uusimmalta levyltä olen viimeksi kuunnellut usein mm. biisejä Oodi ilolle ja Nuoruus. Herra Ylpön uusinta levyä olen kuluttanut myös aikalailla.

3. Mikä on jännittävin tai sinulle merkittävin asia, mitä on tapahtunut elämässäsi?

Valmistuminen ylioppilaaksi vuonna 2007 oli minulle tärkeä merkkipaalu.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras kirja tähän asti lukemistasi kirjoista?

Hmm, en ole kohdannut vielä tajunnanräjäyttävää kirjaa. Asteikolla hyvä-teoksia olen kyllä lukenut, kuten vaikkapa Haahtelan Traumbach ja Kyrön tuotantoa.

5. Missä asiassa olet erityisen hyvä ja missä erityisen huono?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että olen erityisen hyvä saamaan ihmiset hyvälle tuulelle :D

Erityisen huono olen pesä- ja lentopallossa (en ole pelannut niitä sitten yläasteen enkä takuulla pelaakaan).

6. Mikä oli lempiaineesi koulussa?

Äikkä, kuvis, maantieto.

7. Pelaatko pelejä (tietokone-, konsolo-, lauta- ym. pelit)? Mikä on suosikkisi?

Aika vähän. Tietokonepelejä pelasin viimeksi ala-asteikäisenä. Lautapeleistä tykkään, mutta nykyään niitä ei tulee pelattua harmillisen vähän. Olen vasta tämän vuoden puolella kokeillut älypuhelimella ja tabletilla pelattavia pelejä, kuten Angry Birds (Space) ja Fruit Ninja :D Näitä pelailen silloin, kun on tooodella tylsää eikä jaksa tehdä mitään muuta.

8. Millaista elämäsi oli viisi vuotta sitten?

Valmistuin ylioppilaaksi ja maailma oli suurena ja avoimena edessäni. Aloin elää itsenäistä elämää kaukana kotikolosta.

9. Kerro kolme tämän hetkistä pakkomiellettäsi, joihin olet koukussa?

Lempi-ohjaajani pitämä zumba, pinaatti ja kivojen, vanhojen huonekalujen etsiminen kirppareilta entisöintiä varten.

10. Mainitse jokin unelmasi.

Hankkia oma kisumirri! Ja saada hyvä työpaikka viihtyisältä paikkakunnalta.

11. Mikä on parasta kirjablogin pitämisessä? Mikä huonointa tai ikävintä?

Parasta on, kun pysyy hyvin kartalla muiden blogien ansiosta, mitä uusia kirjojan on julkaistu ja löytää kauan sitten julkaistuja helmiä (oma tbr-lista ei kuivetu koskaan ;)). Kaikkein tärkeintä kuitenkin on tämä sosiaalisuus ja yhteisöllisyys, mitä kirjablogien välillä on! Ikävin piirre on, että olen itse varsin laiska kommentoimaan muiden arvioita, vaikka käynkin niitä lähes päivittäin lukemassa. Usein kommentoimatta jää silloin, kun lukee arvioita puhelimen kautta.

Sitten vastaukseni Janninnan kysymyksiin.

1. Katsotko paljon televisiota? Mikä on lemppari sarjasi?

Suhteellisen vähän. Lempparisarjani on HIMYM, jota seuraan jenkkiaikataulujen mukaan. Nyt olen kuitenkin alkanut seurata The Big Bang Theoryä; olen vasta 1. tuotantokaudella menossa. Naureskelin dippainssiksi opiskelevalle avopuolisolleni, että minun piti seurustella kaksi vuotta hänen kanssaan ennen kuin ymmärsin kyseisen sarjan nörttivitsejä :D Muutamiin tositv-sarjoihin olen koukussa ja syksyllä tapitankin jälleen Suomen huippumalleja ja Dancea.

2. Ärsyttävin kirjoitusvirhe, jonka tiedät?

Ihana kysymys! Yksinkertaiset yhdyssanavirheet.

3. Oletko kuunnellut äänikirjoja? Mitä olet tykännyt niistä?

En ole koskaan kuunnellut äänikirjoja! :o Pitäisi ehdottomasti kokeilla.

4. Mikä oli toiveammattisi lapsena?

Ensin haaveilin parturikampaajan urasta ja harjoittelinkin ahkerasti nukkien hiuksilla. Yläasteikäisenä olin varma, että minusta tulee eläinlääkäri. Onneksi tein TET-harjoittelun eläinlääkärillä, koska siellä ymmärsin, että ei minusta ole siihen työhön.

5. Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?

Halusin yläasteella jättää kesken Ihanan meren, koska kaikki anoreksiaan ja vastaaviin liittyvät kirjat ovat sellaisia, jotka aiheuttavat minulle kauhean pahan olon enkä siksi lue niitä vapaaehtoisesti. En kuitenkaan jättänyt kesken, koska teos piti lukea äidinkielen tunnille, mutta muistan hyppineeni tekstiä yli aika paljon.

6. Ihanin vuodenaika? 

Kesäkesäkesä! Ainut vuodenaika, jolloin en palele. 8)

7. Erikoisin tai hupsuin tapasi?

Avopuolisolta saan kuulla olevani hieman hupsu silloin, kun silmät tuikkien ja innosta täpisten esittelen kirpparilöytöjäni tai jotain muuta huikeaa hankintaani.

8. Paras Disneyn piirretty?

Leijonakuningas, Topi ja Tessu. En osaa valita kumpi, koska kumpikin jäi vahvasti mieleen lapsena.

9. Miten lievität stressiä?

Hyvillä yöunilla, liikunnalla ja pakenemalla kirpparille ja/ tai kirjastoon. Olen alkanut harjoitella huonekalujen entisöintiä ja huomannut myös sen toimivan oivana stressin lievityskeinona.

10. Inhottavin kotityö?

Tiskaaminen silloin, kun tiskejä on kertynyt pienen Mount Everestin verran. Noin yleensä tykkään kotitöistä. Olen sellainen mymmelimäinen touhuaja. :D

11. Mikä kirja tai millainen kirjallisuus kuuluu kesään?

Kesälukemistoni ei hirveän paljoa poikkea tavallisesta. Rannalle en kuitenkaan valitse tiiliskiviä ja raskasta luettavaa vaan ennemminkin kevyttä, sujuvaa ja nopealukuista.

Kas noin! Huh, olipas siinä vastattavaa kerrakseen :D En ole yhtään varma, ketkä on jo haastettu. Kokeilenpa kuitenkin ja haastan seuraavat neljä bloggaajaa. Ottakaa tai jättäkää. :)

Booksy

Pekka

Ideanus

Villasukka kirjahyllyssä

1. Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?

2. Mikä on lempipuuhaasi kesällä?

3. Kuka tai mikä inspiroi sinua?

4. Taito, jonka haluaisit oppia?

5. Jos et asuisi Suomessa, missä maassa voisit kuvitella asuvasi?

6. Jos ottaisit valokuvan juuri nyt, mitä siinä näkyisi?

7. Kuvaile sydämen maisemaasi.

8. Mainitse yksi kirja, jonka aiot lukea kesällä.

9. Jos olisit jokin Muumien hahmo, mikä luultavasti olisit?

10. Tunnetko paljaiden jalkojesi alla mieluiten hienon rantahiekan, vihreän nurmen vai vilvoittavan veden?

11. Jos saisit matkustaa aikakoneella ajassa taakse tai eteenpäin, minne matkaisit käymään?

Ihanaa viikonloppua jokaiselle!

Palaillaan kesäkuussa! :)

Hyvän ruuan aakkoset

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike,
Tuomas Kyrö. 2012. WSOY.
s. 130.

Tuomas Kyrön jatko-osateoksesta Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012) on kirjoitettu blogeissa paljon ja siksipä aionkin kuvailla teosta aika lyhyesti. 80-vuotiaan Mielensäpahoittajan vaimo on joutunut vuodeosastolle ja kotiapulainen Raisa on käynyt kokkaamassa ja auttamassa kodinhoidossa Mielensäpahoittajaa. Elämä muuttuu, kun Raisa vaihtuu kauniiseen naiseen, jolla ei ole aikaa jutella saatika edes kahvitella. Mielensäpahoittaja lukitsee oven ensimmäistä kertaa elämässään ja päättää pärjätä ominneuvoin. Kyllähän sitä aina itselleen osaa kokata.Vai osaako, kun on elämänsä pitänyt kädessään vasaraa ja halikkoa eikä puukauhaa ja vatkainta. 

Mielensäpahoittajalla ei kuitenkaan jää sormi suuhun. Opettajana toimikoon emännän lehtileikkeistä kokoama ohjekirja. Sehän olisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kokkaustaito ja palasia emännästä. 

Ruokakirjoissa pitäisi olla hyviä ohjeita ja huonoja kuvia. Nyt on niin koreat kuvat, ettei kukaan saa omista keitoksistaan vastaavaa. Kyllä iskee ihmiseen masennus ja häpeä, kun ei taikina kohoa ja kerma juoksettuu. 

Harjoittelu alkaa kastikkeesta, jota kukaan ei osaa tänä päivänä tehdä oikein: ruskeakastikkeesta. Monitoimikastike, jota voi käyttää sellaisenaan tai käyttää lisukkeena vaikkapa jauhelihaa, makkaraa tai nakkia. Tavallisesti kastikkeessa on käytetty jauhoja, nykyään ne voi korvata tomaattimurskalla. Kyllä ei ole helppoa, sen minäkin myönnän. Muistan, kun pois kotoa lentäneenä räpiköivänä varpusena kokeilin ensimmäisen kerran tehdä sitä kastiketta, mitä äitikin aina tekee. Kokkareistahan siitä tuli, kun en tiennyt niksejä: veden pitää olla kädenlämpöistä. Vai että siinä oli vika! Onneksi oppi ei ojaan kaada, vaikka pohjaanpalaneen kattilan sinne välillä joutuisikin heittämään.

Mielensäpahoittajan kanssa muistellaan Kakkosen lihavia poikia (Makupalat! Sitä minäkin katsoin lapsena), Sopas-Teijaa ja ensimmäistä laihaa ruokaihmistä, Kolmos-Jaakkoa. Naurulta ei voi välttyä, sehän on selvä. Mielensäpahoittajan yksinäisyys ja ikävä sen sijaan koskettaa. Mielensäpahoittaja kasvattaa, näyttää ja ehdottaa. Entä, jos kouluissa olisi pakollisina aineina maanviljelys ja karjanhoito? Mitäpä jos abit heittäisivät karkkien sijaan terveellisempää vaihtoehtoa, perunaa? Miksi ilmaisesta ruuasta valitetaan, kun voisi olla kiitollinen?

Kananmuna on kertakaikkisen nerokas keksintö. Säilöntäkuori valmiina. Mutta sen verran herkkä, että munaa pidellessä ihminen oppii kuinka haurautta pidellään. Tulevat ne hetket jokaisen eteen, vaikka oli ajatellut että vahvana pysytään. 

Kaupungissa ruoka oli kortilla. Nyt on koko elämä muistitikulla.

Koska Mielensäpahoittajakin on naseva, niin mitäs minäkään tässä turhia jaarittelemaan. Teos on taattu huumoripläjäys, jonka keskeltä löytyy myös koskettava sisus. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on kuin hyvä kalakaveri. Pakko kehaista loppuun, että sain pääasiassa vain sci-fiä ja fantasiaa lukevan avopuolisonikin kiinnostumaan tästä kirjasta, jes!

Ps. Kun luet teosta ja olet sen lukenut, älä ihmettele, kun alat kylvää puheessasi jonkin aikaa Mielensäpahoittajalle tyypillisiä lausahduksia. Se on ihan normaalia. Kysy, vaikka Hannalta, jos et usko. 

Pps. Yksi lempisitaateistani: Pulla aloittaa monta hyvää tässä elämässä. 

Kyröä löytyy muun muassa Ammalta, Susalta ja Kirsiltä. Näistä löytyy lisää linkkejä.

"Me kaikki kuusi äidin lasta"

Emma ja Uno: rakkautta tottakai
(visst var det kärlek)
Märta Tikkanen. 2010. Tammi.
suom. Liisa Ryömä. s. 250.

Tottahan tämä on rakkaustarina, ja tottahan sen täytyy alkaa häillä. 

- - Pikku Emma ylen onnellinen ja voittoisa niin kuin nuoruuden keväässä ollaan kun tie uneksittuun päämäärään näyttää aurinkoiselta ja kukkien reunustamalta. Mies puolestaan on kulkenut jo monia polkuja, ei näe asioita nuoruuden silmin. Kunpa he ymmärtäisivät toisiaan!

Märta Tikkasen teos Emma ja Uno: rakkautta tottakai (2010) on todellisuuspohjainen, sillä Emma on kirjailijan äidinäiti. Äidinisää, Unoa, Tikkanen ei enää juuri muista, sillä tämän kuollessa Tikkanen on ollut vasta vuodenikäinen. Emma ja Uno on yhden sukupolven avioparin rakkaustarina, jonka Tikkanen on tarkkaan koonnut löytämiensä tietojen ja säilöttyjen kirjeiden pohjalta. Kaikkeen ei kirjailija itsekään tiedä vastausta; Silloin on turvauduttava ääriviivojen hahmotteluun.  

Emma on kirkkonummelaisen Överbyn tilan nuorin ja kaunein tytär, isän silmäterä. Emman elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän tapaa Finssin kansanopiston rehtorin, 28-vuotiaan Unon. Jo vuoden kuluttua, kun Emma on vain 19-vuotias, pari sanoo toisilleen tahdon. Sen jälkeen aviopari saa yhden lapsen joka vuosi, yhteensä heitä on kuusi. Viimeisen lapsen syntyessä Emma on siis 23-vuotias. Jokainen lapsi syntyy eri paikkakunnalla, sillä Unon työ ja unelmat vievät heitä pitkin Suomea ja Eurooppaa. Unon luonne on kaikkea muuta kuin helppo, helposti kiivastuva taiteilijaluonne. Uno saavuttaa haaveitaan, etenee työssään, innostuu helposti, mutta myös tylsistyy yhtä nopeasti saavuttamaansa -ja taas mennään. 

Emma sinnittelee sitkeästi lasten kanssa jatkuvassa rahapulassa. Vaikka ura vie Unon joskus vuodeksikin pois perheen luota, Emma jaksaa rakastaa ja kirjoittaa miehelleen. Siitäkin huolimatta, ettei Unosta aina välttämättä kuulu tai ettei Uno lepertele helliä rakkaudentunnustuksia (ainakaan tiettävästi siis). Käsittämätöntä, hämmästelin. En voinut kuin ihailla Emmaa, joka nuoresta iästään huolimatta pärjää yksin ja jaksaa uskoa päivään, jolloin hän ja Uno voivat taas olla yhdessä. Ja mitä enemmän ihailin Emmaa, sitä enemmän tunteeni olivat kylmiä Unoa kohtaan. Unosta syntyi jo alkumetreillä naiskeikarin kuva, joka vain syveni tarinan edetessä. Vaikka kyllähän Uno kuitenkin muistaa aina lapsiaan ja avustaa rahallisesti, kun vain kykenee. (Ei Uno, et silti saa säälipisteitä minulta). Lopulta kiviseltä vaikuttava avioliitto päättyy eroon -Emman tahdosta. Pakko sanoa, että siinä vaiheessa minä huohahdin helpotuksesta, sillä johan se olikin aika Emman herätä hempeistä haavekuvistaan. 

Ei kaikkea tarvitse ymmärtää järjellä. Mutta ei myöskään tuomita.

Tikkanen pohdiskelee paljon sitä, miten ja miksi eroon lopulta päädytään. Pyörittelee, palaa johonkin tapahtumaan tai kirjeeseen, kummastelee. Eron syyn miettiminen tanssii piirileikkiä ehkä-sanan ympärillä. Ehkä näin, ehkä noin, ehkä niin. Minua jatkuva asioihin palaaminen ja vatvominen uuvutti ja teki lopulta lukemisesta raskasta. Tämä on suurin syy siihen, miksi teos ei jymäytä tajuntaani, kuten se monelle muulle on tehnyt. Mietin useammassakin napakassa kohdassa, että tähän olisikin hyvä lopettaa, mutta ei, taas palattiin jonnekin vuoteen. Alkoi tulla sellainen olo, että eiköhän tässä jo olisi tarpeeksi yhdestä avioliitosta. Se, että henkilöt ovat olleet todellisia sai minut jatkamaan loppuun asti. Täysin fiktiivisenä se ei välttämättä olisi jaksanut pitää minua otteessaan.

Pidin siitä, miten lukijalle välittyy selvästi kirjailijan omat tunteet isovanhempiaan ja sukuaan kohtaan. Tekstistä huokui lämpöä, ylpeyttä ja aitoa kiinnostusta sukupolvien tarinaan. Lukijalle syntyy vahva tunne, että Tikkanen todella, koko sydämestään, halua kertoa tämän tarinan. Välillä Tikkanen murahtaa Unon suuntaan ja puolustaa Emmaa. Oli mukavaa saada murahdella yhdessä kirjailijan kanssa ja jakaa muutenkin lukemisen aikana heränneitä tunteita. Tikkanen myös onnistuu tyylikkäästi, lähes huomaatta, sulauttamaan itsensä naissukupolvien joukkoon.

Emma ja Uno oli ensimmäinen lukemani teos Märta Tikkaselta. Vaikka en ole ylettömän innostunut teoksesta, olen kuitenkin iloinen siitä, että viimein aloitin tutustumiseni Tikkasen tuotantoon (eikä se pääty suinkaan tähän). Rakkaudella väritetty teos on hienosti punottu yhteen kaikista niistä lukemattomista taustatiedoista ja kirjeistä, joita Tikkanen on saanut hankittua kasaan. 

Suosittelen Emmaa ja Unoa erityisesti niille, jotka pitävät rakkaustarinoista, omaelämäkerrallisista ja historiallisista romaaneista. 

Ollut on mennyttä. Ja olkoon niin.

Siitähän on niin pitkä aika.  

Kirjasta ovat bloganneet myös Mari (joka miettii, ovatko nykytutkijat kuin Uno), Sanna (jonka tarina tempaisi mukaansa alusta lähtien) ja Kirsi (jolle aikamatkailu oli mieluista). Myös Mervi Kantokorpi on kirjoittanut kiinnostavan arvion Helsingin Sanomissa.