 |
| Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories), Lucia Berlin. Aula & Co 2017. suom. Kristiina Drews. 292 s. |
Yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin (1936-2004) postuumisti julkaistu novellikokoelma kirjailijan parhaista novelleista on ollut alkuvuoteni kirkkaimpia tähtiä. Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co 2017) sisältää tosin vain osan novelleista, sillä kokoelma julkaistaan suomeksi kahdessa osassa ja toinen osa ilmestyy tämän vuoden syksyllä. Lucia Berlin ei kokenut omana aikanaan suurta suosiota. Kun hänen novellinsa löydettiin uudelleen ja julkaistiin pari vuotta sitten Yhdysvalloissa, alkoi Berlin saada ansaitsemaansa huomiota, vaikkakin vasta yli kymmenen vuotta kuolemansa jälkeen.
Siivoojan käsikirjan ensimmäinen osa sisältää 25 novellia, joihin on selvästi vaikuttanut kirjailijan oma värikäs elämä. Berlin on asunut lapsuudestaan asti useissa eri paikoissa Yhdysvalloissa, kuten eri kaivoskaupungeissa ja Chilen Santiagossa. Hän koki avioeron kolmesti, oli neljän pojan äiti ja alkoholisti.
Berlinin hyvin omaääniset novellit on sävyiltään tuhkanharmaita, pinnaltaan karhean rosoisia ja reunoiltaan särmikkäitä. Jos Berlinin novellit olisivat karkkeja, ne olisivat ehdottomasti niitä Fazerin Missä X? -pussin karkkeja, joiden suolainen kirpeys saa suun hieman vääntymään. Vaikka kaikki novellit eivät jää mieleen yhtä hyvin kuin toiset, Berlinin novelleja napsii toinen toisensa perään, vaikka samalla tietää, että kannattaisi säästellä. Novellin juonessa ja aika usein lopetuksessa on jotain yllättävää, jota lukija ei osaa odottaa. On kuin törmäisi kulman takaa kahdella jalalla tassuttelevaan koiraan tai naamiaispukuun sonnustautuneeseen eläkeläiseen. Tällaiset vinksahdukset ovat taidokkaita, hykerryttäviä ja vaikuttavat Berlinille luontevilta. Huumori on usein kuivaa tai mustaa.
Koska jouduin palauttamaan novellikokoelman kirjastoon enkä tietenkään hoksannut kirjoittaa useimpia novellien nimiä ylös, en kovin hyvin nyt pysty mainitsemaan parhaimpia novelleja mutta muutaman onneksi kykenen. Parhaiten mieleeni ovat jääneet etenkin ne, joissa tapahtuu jotain täysin odottamatonta tai ne, jotka saattavat koskettaa itseäkin. Odottamattomia käänteitä tapahtuu esimerkiksi kokoelman nimikkonovellissa sekä novellissa nimeltä Sex Appeal. Sen sijaan Sähköauto, El Paso aiheutti nauruntyrskähdyksiä ja Carpe diem muistutti itseänikin siitä, että vähemmälläkin kiirehtimisellä selviää.
Sitten myöhemmin, monta tuntia myöhemmin, minulle tuli pissahätä. Kaikki siistit vessat olivat tien toisella puolen, siis vasemmalla puolen. Snowdenin täti ei osannut kääntyä vasemmalle. Meidän piti kääntyä ainakin kymmenen kertaa oikealle ja ajella pitkin yksisuunntaisia katuja, ennen kuin vessa löytyi. Minulla oli jo pissa housuissa, mutta en kertonut kenellekään; join kylmää, ihanan kylmää vettä huoltoaseman hanastaL. Tien oikealle puolelle pääseminen kesti vielä kauemmin, sillä meidän piti ajaa takaisin Wyominng Avenuen ylikulkusillalle asti. (Sähköauto, El Paso).
Jos olisin saanut aikaiseksi tänään äänestää blogistanian perinteisissä kategorioissa viime vuoden parhaista kirjoista, olisi ääneni Globaliassa mennyt Berlinin novellikokoelmalle. Tätä ei kannata jättää lukematta!
Lue lisää esimerkiksi seuraavista blogeista: Mitä luimme kerran, Lukuisa, Reader, why did I marry him? ja Eniten minua kiinnostaa tie.
