 |
| Niemi, Juha Hurme. Teos 2017. 440 s. Kansi: Jenni Saari. Arvostelukappale. |
Juha Hurmeen Finlandia-palkittu romaani Niemi (Teos 2017) saa aikaan lukijassaan seuraavanlaisen reaktion. Blenderi napsahtaa aivokopassa päälle, ja siellä ne pyörivät ja hyörivät: kaikki mahdolliset positiiviset adjektiivit. Napataanpa blenderistä muutama adjektiivi esimerkiksi: vetävä, maukas, nautinnollinen, hauska, riemukas. Kuka sanoi, että historia on tylsää? Eipäs olekaan, ainakaan Juha Hurmeen kertomana.
Niemi on faktapohjainen teos, jossa käydään läpi Suomen (tai Niemen, kuten Hurme kirjoittaa, sillä Suomi on vasta syntymässä) ja maailmankaikkeuden historiaa alkuräjähdyksestä lähtien vuoteen 1809 asti, kun Ruotsin vallanaika päättyy. Hurme tarraa historiaan kiinni innostuneesti, ja sellainen uuden oppimisen ilo erottuu selkeästi ja tarttuu myös lukijaan. Niemeä lukiessa sivistyy, oppii ja on pakko lukea katkelmia ääneen lähellä oleville (minkä ansiosta olen saanut monen kiinnostumaan Hurmeen kirjasta). Kaikista parasta on se letkeys, jolla Hurme kirjoittaa. Kieli soljuu rennosti, siinä on väriä, huumoria ja potkua. Hurmeen omat nasevat huomiot ja toteamukset ovat kirsikka kakun päällä. Esimerkkejähän nyt olisi vaikka miten paljon mutta tässä yksi, joka sai nauramaan:
Kun Helsingforsista kerran on puhe, on syytä selvittää myös Pasilan arvoitus. Miksi Pasila on ruotsiksi Böle? Böle-sana on sydänkeskiaikaista perua, sillä tarkoitetaan pientä kylää tai yksittäistä taloa. Suomeksi böle vääntyi mukavasti kauniiksi sanaksi pyöli. Autioksi jäänyt tönö tai kyläpahanen on vastaavasti ödisböle eli autiopyöli. Hienoja sanoja! On siis aivan ymmärrettävää, että Pasilan nimi on Böle. Sen sijaan on mahdotonta hyväksyä, että Bölen nimi on Pasila. Mikä vitun Pasila? Pyöli sen pitäisi olla.
Lukiessa ihailee valtavasti Hurmeen taitoa sitoa valtaisa määrä historian palasia saumattomasti yhteen. Mikään osa ei repsota tai sauma purkaudu. Niin, eikä vauhti tosiaankaan hiivu! Suomen eli Niemen historiakudelma on kuin jättimäinen tilkkutäkki. Keskeisimpänä ajatuksena Hurmeella on, että tuon tilkkutäkin keskellä on kansa, joka on sekoitus eri ilmansuunnista tulleista ihmisistä. Tuo sekalainen joukko ihmisiä on lainannut omaan kulttuurinsa palasia sieltä täältä; mikään ei siis ole puhtaasti omaa.
Toivottavasti Hurme kirjoittaa Niemelle vielä jatko-osan. Sitten kun olet lukenut Niemen, lue myös Nyljetyt ajatukset!
Ihminen on kummallinen, mytologioita luova eläin, puhuva, pohtiva ja näkyjä näkevä apina. Kerta kaikkiaan erikoinen ja mukava otus.
Niemestä ovat kirjoittaneet aiemmin ainakin Elina / Luettua elämää, Simo Sahlman / Lukupino, Katja / Lumiomena, Arja / Kulttuuri kukoistaa ja Tuijata / Kulttuuripohdintoja.
