Nathan Hill: Nix

Nix (The Nix), Nathan Hill. Gummerus 2017 (englanniksi 2016) suom. Raimo Salminen. 716 s. Ennakkokappale.

Heinäkuussa en lukenut kuin pari kirjaa, mutta yllätyksekseni tartuin pitkästä aikaa järkäleeseen. Nathan Hillin romaania Nix (Gummerus 2017, engl. 2016) hehkutetaan suurena yhdysvaltalaisena romaanina ja kirjailijaa verrataan Donna Tartiin, Johathan Franzeniin ja John Irvingiin. Aluksi sivumäärä piti loitolla mutta hiljalleen aloinkin kiinnostua Hillin romaanista. Halusin selvittää, onko ylistyssanoissa perää.

Kirjan ytimekäs ja mystinen nimi herätti ensin huomioni romaania kohtaan; tuli pakottava tarve saada tietää, mitä nimi tarkoittaa. Nix on kirjailijan itsensä keksimä sana, joka viittaa norjalaiseen taruolentoon, näkkiin, joka houkuttelee lapsia valkoisen hevosen muodossa selkäänsä, syöksyy kiivaaseen laukkaan ja vie heidät mukanaan vesien virtoihin hyppäämällä jyrkänteeltä alas. Fayen isä kertoo tälle lapsena tarinaa näkistä. Taruhahmo säikäyttää Fayen, jää kiinnostavalla tavalla vaikuttamaan hänen elämäänsä ja kulkee viekkaasti mukana seuraavaan sukupolveen asti. 

Romaani kertoo yliopiston kirjallisuuden professorina toimivasta Samuel Andresen-Andersonista, joka pakenee harmaata ja tympeää arkea jatkuvasti videopelien maailmoihin. Eräänä päivänä Samuelin elämä saa käänteen: hän tapaa äitinsä Fayen 20 vuotta sen jälkeen, kun tämä on hylännyt Samuelin ja puolisonsa. Faye on pidätetty kivien heittämisestä presidenttiehdokkaan päälle, ja media on alkanut kaivaa esiin hänen historiaansa. Samuelin aiemmat kuvitelmat äidistään murenevat, kun tästä selviää yhtä jos toista. Onko hänen äitinsä tosiaan ollut prostituoitu? Onko hän tosiaan entinen 60-luvun radikaalihippi? Entä miksi Faye hylkäsi Samuelin tämän ollessa pieni? Teoksessa hypitään ajassa onnistuneesti 2000-luvulta niin vuoden 1968 mielenosoituksiin kuin Fayen ja Samuelin lapsuuteen ja nuoruuteen. Kerronnan rytmi on lennokas eikä tyhjäkäyntiä ole, mutta lukija pysyy hyvin menossa mukana koko ajan.

Nix imaisee voimakkaasti mukaansa ja tarina pitää mainiosti otteessa. Nix on kuin risteilyaluksen buffetpöytä: se on todella runsas ja tarjoaa takuulla jokaisen makuun jotakin. On norjalaista mytologiaa, videopeliaddiktiota, hippejä, politiikkaa, ystävyyttä, Vietnamin ja Irakin sotaa ja paljon muuta. Kaiken tämän runsauden lisäksi Nathan Hill antaa puheenvuoron parille muullekin ihmiselle Samuelin ja Fayen lisäksi, ja onnistuu ihan uskomattomalla tavalla pitämään kaiken silti koossa, ehyenä pakettina. Jokaisella tapahtumalla ja ihmisellä on oma merkityksensä kokonaisuuden kannalta eikä mikään sinällään tunnu turhalta, vaikka mielestäni karsintaa olisi hyvin voinut tehdä. Toki tässä näkyy, että Hill on kirjoittanut esikoisteostaan kymmenen vuotta: paljon on tapahtunut ja paljon on haluttu mukaan. Itseäni ei esimerkiksi juuri kiinnostanut Samuelin pelikaverin osuudet ja virtuaalimaailma. 

Vaikka teoksessa keskeisintä on kuoria esiin Fayen menneisyyttä ja totuuksia, seurasin itse mieluiten Samuelia ja miten hänen kipeä suhteensa äitiin vaikuttaa Samuelin elämään. Samuel tuntui helpommin lähestyttävältä kuin etäisenä itsensä pitävä Faye. Hänen osuuksistaan lapsuus oli itselleni mieluisinta luettavaa, sillä norjalaiset myytit toivat kiinnostavaa väriä tarinaan. Teoksen loppupuolisko ei mielestäni ole ihan yhtä vahvaa, vaikka hienoja käänteitä löytyykin. Päällimmäisenä vaivasi loppupuolella tunne, etteivät sivut koskaan lopu, mikä alkoi syödä innostusta tarttua tarinaan. Myönnän hieman hyppineeni sivuja loppupuolella, sillä pelkäsin jo, että kirja muuten jää sikseen, vaikka halusinkin kovasti tietää, miten teos päättyy.

Loppupuolen väsymyksestä huolimatta päällimmäinen tunne on tyytyväisyys. Nix tarjosi vetävän ja monipuolisen lukukokemuksen ja viihdyin sen parissa. En usko sen omalla kohdallani nousevan ihan vuoden kirjaksi asti, mutta melko korkealle teos saattaa loppuvuoden kahinoissa päästä. Suosittelen teosta etenkin niille, jotka pitävät yhdysvaltalaisesta kirjallisuudesta ja jotka etsivät vetävää tarinaa. 

Lukemani kirja on oikolukematon ennakkokappale. Nix julkaistaan viikolla 32. Kirjasta ovat kirjoittaneet Kirjaluotsi, joka antaa muutamat purnaukset anteeksi ja kehuu Nixiä valtavan hienoksi esikoisromaaniksi, sekä Rivien välistä, jossa nostetaan esiin esimerkiksi onnistunut rakenne, jota mainiosti verrataan mainstream-popalbumiin, (--) jolta on helppo nostaa singlejä.