 |
| Akvarelleja Engelin kaupungista, Jukka Viikilä. Gummerus 2016. 213 s. Kannen suunnittelu: Jenni Noponen. Arvostelukappale. |
Koko Suomi on yksi ainoa kallionjärkäle. Yhtä ainoaa kalliota joka kohdasta. Olet sitten pohjoisessa tai etelässä, niin olet samassa paikassa, samalla kalliolla. Kallion voi räjäyttää kappaleiksi, mutta pimeä pysyy kiven sisällä. Otat pienen hiekanjyvän, ja se on sisältä yhtä synkkä ja laaja. Samaa sydänlihaa. Katsot yhtä ihmistä, niin olet nähnyt kaiken. Katsot yhtä taloa, niin olet nähnyt kaikki. Kaukaa katsoen kallio on niin siloinen, että sillä voisi paistaa leivän, mutta kun sitä kulkee, reellä tai jalan, se on pelkkää mäkeä, aallokkoa tai oikeastaan myrskyä, jonka tyynnyttää vain seuraava putoava meteori. Rakenna siitä kaupunki. Kuumasta ja vieraasta, jota ei mikään työkalu syö. Sellainen sydän. Sellainen maa. Sellainen kaupunki.
(28. tammikuuta 1820)
Kuusi vuotta. Sen verran saksalainen Johan Carl Ludvig Engel lupaa vaimolleen Charlottelle, että Helsingin rakentaminen vie aikaa. Sitten he voisivat jättää karun maan taakseen ja palata kotiin. Toisin kuitenkin käy: Engel ei koskaan palaa perheensä kanssa takaisin Saksaan. Kun meri on jäässä, ajattelen että kotini on kävelymatkan päässä.
Akvarelleja Engelin kaupungista on päiväkirjamuotoon kirjoitettu fiktiivinen romaani vuosilta 1816-1840. Engel kirjoittaa yöpäiväkirjaansa hyvin harvakseltaan ja lyhyesti. Paljon jää kirjoittamatta, kokonaisia kuukausiakin. Sivuille kirjoitetaan vain tarkoin valitut hetket, ajatukset ja etenkin tunteet. Engel purkaa sivuille paitsi luomisen iloa myös alituista koti-ikävää. Engel ei nimittäin koskaan täysin tuntenut viihtyvänsä kylmässä ja pimeän verhoamassa Suomessa. Yöpäiväkirjamerkinnöistä kumpuaa yksinäisyyttä ja surua: Tämä kaupunki ei ole kasvanut tästä maasta, vaikka se kiveä onkin, tämä on kasvanut ikävästä, mutta ei niin kuin paras runo vaan niin kuin tukkimiehenkirjoitus vankikopin seinään.
Jukka Viikilä on aiemmin julkaissut kaksi runokokoelmaa ja poeettisen tietosanakirjan. Akvarelleja Engelin kaupungista on hänen ensimmäinen romaaninsa. Sen kielessä virtaa runollisuuden raikas puro. Etenkin juuri kielen vuoksi kiinnostuin kirjasta sen jälkeen, kun olin lukenut ystäväni Saran hienon arvion ja kun hän vielä vakuutti, että Viikilän teos olisi juuri sellainen, josta minä takuulla pidän. Niinhän siinä kävi, että siirryin joka ilta hiljalleen rakentuvaan Helsinkiin, seisoin Engelin vieressä ja yhdessä nautimme silmillämme, miten hänen suunnitelmansa alkoivat elää maisemassa. Kuuntelin hänen viisaita ja harvakseltaan sanottuja ajatuksiaan arkkitehtuurista, esimerkiksi siitä, miten rakentaminen on oikeastaan valaisemista ja miten kirkontekijän tärkein oppi on piirtää kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.
Akvarelleja Engelin kaupungista on taidenautinto: se pitää jättää mieleen kypsymään, selailla sieltä täältä ja lukea uudelleen myöhemmin. Ihastuin teokseen mutta uskon, että hullaannun siitä, kun aikaa on kulunut enemmän. Tiedän myös, missä haluaisin Viikilän teosta lukea: istuessani Helsingin tuomiokirkon ylimmillä portailla kesätuulen puhaltaessa kasvoihini ja meren kimmeltäessä horisontissa.
Viikilän teosta on luettua blogistaniassa paljon. Arvion ovat kirjoittaneet Saran lisäksi myös muun muassa Elina, Katja, Tuijata, Kaisa Reetta ja Lukuneuvoja.
