Nils-Aslak Valkeapää: Kevään yöt niin valoisat

Kevään yöt niin valoisat (Gilða ijat čuov' gadat),
Nils-Aslak Valkeapää.
Kirjayhtymä 1980 (omakustanteena 1974). 62 s.
suom. Anneli Rosell. 

Iltaisin laulavat sinirinnat

On kevät

Sydämessäkin sulaa
jokin

narraa hymyilemään, joikata hyrehtimään 

Nils-Aslak Valkeapää, tuttavallisesti Ailu, oli tunnetuimpia saamelaiskulttuurin edistäjiä. Hänen ansiostaan joiut nousivat esille, mutta joikujen lisäksi Ailu kirjoitti runoja ja teki myös taidetta. Mies ehti julkaista kahdeksan runoteosta, joista kaksi on suomennettu: Kevään yöt niin valoisat ja Aurinko, isäni. Kansojen juurilla -lukuhaasteen ansiosta kysyin saamelaiskirjallisuuden lukuvinkkejä saamea opiskelevalta ystävältäni. Yksi hänen suosituksistaan oli Valkeapään runot, etenkin Aurinko, isäni -runoteos. Alkuperäisenä tarkoituksenani olikin lukea myös se ja kirjoittaa Valkeapään kahdesta runoteoksesta samassa postauksessa, mutta päätinkin jättää toisen odottamaan kesää. Sain ystävältäni myös muita mainioita lukuvinkkejä, joihin aion tarttua, esimerkiksi Veli-Pekka Lehtolan Saamelaiskiista kiinnostaa.

Kevään yöt niin valoisat on ilmestynyt aluksi omakustanteena vuonna 1974. Valkeapää on maininnut runoteoksen sisältävän yhden ihmisen ajatuspisaroita. Miten osuva ilmaus: Valkeapään runot kun ovat pääasiassa hyvin lyhyitä. Kuten alun saatteessa mainitaankin, Valkeapään runot tuovat mieleen japanilaisen tai kiinalaisen runouden. Runot kiertävät vuodenaikojen kaaren, jonka myötä myös rakkauden kiertokulku elää: alussa sinirinnat laulavat kevättä, sen myötä kesäauringon paahde ja onni, syksy ja lakastuva mieli, talven yksinäinen kaamos ja uuden kevään pakahduttava ilo. Valkeapään runoissa luonto on voimakkaasti läsnä: tuntureiden rauha, poron letkeä askellus ja puron solina. Runoista välittyy luonnon kunnioittaminen ja se, miten runon puhujan on siellä hyvä olla. Luonnossa kulkeminen on myös matkaa omiin ajatuksiin, ja Valkeapään runojen pinnan alle kätkeytyy paljon. Runoista kumpuaa huoli alkuperäiskansoista, etenkin saamelaisista, yhteiskunnan toiminnasta ja ihmisten välinpitämättömästä kohtelusta luontoa kohtaan. Jos luonto hävitetään ja alkuperäiskansoja väheksytään, on vaarana, että esimerkiksi saamelaisten elinkeino häviää ja identiteetti murenee.

Kuulen miten koski kohisee

tuuli suhisee

Saame on suuri, vapaa

Mieleni vain hourailee 

Valkeapään runoteos on ilo myös silmälle. Luonto ja saamelaiset nimittäin näkyvät myös teoksen upeissa kuvituksissa, jotka Valkeapää on itse tehnyt. Kevään yöt niin valoisat jättää lukijan istumaan jäkälälle, olemaan hiljaa ja kuuntelemaan luontoa. Minuun runoteos jätti hyvän mielen ja paljon ajateltavaa. Ihastuin Valkeapään kauniiseen kieleen, joka onnistuu pienin keinoin luomaan niin iloista kuin surumielistäkin tunnelmaa. Se jää ympäröimään lukijaa pitkäksi aikaa. Alla oleva runo on yksi suosikeistani.

Syksy soi kumisevissa jäissä

sumu peittää kylmät työt

Kyynelhelmet puristuvat esiin kasveista

Mieli niin vaiti
ajatusten jäämeri