 |
| Paimentyttö, Enni Mustonen. Otava 2013. 360 s. Kannen suunnittelu: Timo Numminen. |
Taivas oli kirkas ja tähtiä täynnä. Jossakin kaukana haukkui koira. Vaikka Björnsö oli vain vainion, rantaniityn ja merenlahden takana Brjörkuddenin toisella puolella, tuntui kuin olisin joutunut yksin maailman ääriin.
Vinkkasin kesän alussa 12 kirjaa riippukeinuun -postauksessani, että Enni Mustosen Paimentyttö voisi olla oivallinen valinta kesäkirjaksi. Ennakkotunne osui oikeaan, sillä nautin olostani Mustosen historiallisen (viihde)romaanin parissa. Liidin 1800-luvun loppupuolelle seuraamaan, miten nuori tyttö, Ida Eriksson, menettää viimeisenkin vanhempansa ja miten hän alkaa ahkeralla työnteolla aurata itselleen uutta elämänsuuntaa. Ida etenee pian lehmien lypsäjästä Björkuddenin huvilaan satusetä Topeliuksen piiaksi.
Paimentyttö on tunnelmaltaan lämminhenkinen teos; sellainen, jonka parissa on vain yksinkertaisesti hyvä olla. Keskiössä on tavallisen arjen kuvaaminen: aamulypsyt, kasvimaan kitkeminen, ruuan tekeminen ja pyykkääminen. Sydämen syke saattaa kohota hetkeksi, kun jotain normaalista poikkeavaa tapahtuu: saapuu yllättävän paljon kestitettäviä, eräs poika saa posket hehkumaan tai kun jännittää, muistaako lukusilla ruotsiksi ulkoa kymmenen käskyä. Arkisen kuvauksen kautta saa todentuntuisen ja tarkan kuvan piikojen työnkuvasta 1800-luvun loppupuolla. Lisäksi Idan silmien kautta pääsee kurkistamaan, millaista on herrasväen elämä ja miten ruotsinkielinen herrasväki suhtautuu esimerkiksi fennomaaneihin ja heidän yrityksiinsä nostaa suomen kielen asemaa.
Ida on päähenkilönä reipas ja ahkera; kaikin puolin hellyttävä tyttö, josta on helppo pitää. Toivon, että hänessä kuitenkin olisi edes hieman rosoa seuraavassa osassa, Lapsenpiiassa (Otava 2014), sillä sitä olisin muuten niin tunnolliseen tyttöön kaivannut. Paimentyttö on pullollaan kiinnostavia ja aidon oloisia henkilöitä. Lisäksi lukijalle annetaan vihiä, millaisten kulttuurihenkilöiden luo Ida vielä tulevaisuudessa pääseekään.
Kieli ei ole teoksessa keskiössä, koska päärooli on maaseudun arjella. Siksi kieli on pidetty yksinkertaisena. Se on nopealukuista, vuoropuhelut sujuvia ja ruotsinkieltä on upotettu kitkattomasti sekaan. Helppolukuisuutensa ansiosta Paimentyttö sopii mainiosti myös vähemmän lukeville.
En ole aiemmin lukenut Mustosen tuotantoa, mutta Paimentyttö ilahdutti minua niin paljon, että tiedän lukevani kaksi seuraavaakin osaa. Nyt, kun olen itsekin sarjan avausteoksen lukenut, voin täydellä varmuudella todeta, että tässä on täydellinen teos luettavaksi, kun makoilee nurmella ja tuijottaa poutapilviä.
Paimentyttöä on luettu paljon; kurkkaa esimerkiksi, mitä mieltä ovat olleet Katja/ Kirjojen kamari, Amma/ Amman lukuhetki, Susa/ Järjellä ja tunteella, Norkku/ Nenä kirjassa ja Sanna/ Luettua. Osallistun teoksella Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.
