 |
| Tyttö ja pommi, Jari Järvelä. Crime Time 2014. 261 s. Kansi: Jussi Kaakinen. |
Graffiti on pommi, jonka sirpaleet leviävät ympäri kaupungin.
Yllä oleva ajatus kuuluu 19-vuotiaalle tytölle, Metrolle. Kun pimeys ottaa vallan ja syrjäyttää valon, koittaa graffitintekijöiden aika. Syyskuun ensimmäinen on raja. Silloin tavallinen kansalainen katsoo kauhulla allakkaan ja katoaa iltaisin sisätiloihin, säätilasta huolimatta. Ikkunastakaan se ei katso mielellään ulos ennen helmikuun kirkasta aurinkoa. - - Syysyönä pystymme maalaamaan kaupungin ytimessä, vain tähdet seuranamme. Kotkassa, Suomen satamakaupungissa, harmahtavat pinnat saavat öisin Metron ja hänen ystäviensä purkeista räväkkäämpää väriä ylleen. Graffitit eivät kuitenkaan ole kaikkien mieleen. Vartijat, Rotat, taistelevat uupumatta graffaajia, Bakteereita, ja töhryjä vastaan.
Eräänä yönä Metron graffiti jää keskeneräiseksi. Hän on maalaamassa poikaystävänsä, Rustin, kanssa Paimenportin ratapihalla vaunujen kylkiä. He eivät kuitenkaan tiedä, että vaunut ovat ansa. Rotat ovat tulossa. Ajojahti on alkamassa.
Tyttö ja pommi (Crime Time 2014) ei turhia jarruttele. Kertojavuoro vaihtelee Metron ja yhden Rotan, Jeren, välillä. Metro ajelehtii elämässään, koska ei ole päässyt opiskelemaan. Isä on jättänyt perheen vuosia sitten, äidille punotaan valheita. Jerellä sen sijaan on kaikki hyvin: on rakastava vaimo, lapsi, toinen tulossa, omakotitalo rauhallisella alueella ja työpaikka, jossa kivuta ylöspäin. Tarina rullaa vauhdikkaasti ja pitää lukijan tiukasti kiinni otteessaan. Spraymaalin huuruinen tunnelma on niin kiihkeä, että henkeään joutuu pidättelemään moneen kertaan. Loppua kohden hengittäminen meinaa unohtua jo sitten kokonaan. Vaikka lukija olisi aiemmin ollut jomman kumman kertojan puolella, lopulta hän on heidän välissään luoden hämmentyneitä silmäyksiä kummankin suuntaan. Kosto ei koskaan ole suloinen, mutta entä jos ainoaksi vaihtoehdoksi ei jää muuta? Tyttö ja pommi ei ole vain toimintaa vaan sysää lukijan pohtimaan asioita ja sitä, miten teoksen kaltaiset tapahtumat puhuttavat nyky-yhteiskunnassa.
En ollut arvannut, että Rotta palaisi ulos ja keksisi teokseni samana yönä. Muuten mä olisin jäänyt kytikselle. Olisin ottanut huudon mieluusti nauhalle ja lähettänyt radioon viikon luontoääneksi. Näin ääntelee munille potkittu murhaaja.
Luin keväällä Järvelän romaanin Särkyvää (Tammi 2014), tunnustelin miehen kirjoitustyyliä ja tykästyin. Kun moni kehui Järvelän esikoisjännäriä ja uutisoitiin elokuvasopimuksesta, päätin (valovuoden) pitkästä aikaa tarttua dekkariin. Niin tunnustan: en juuri lue dekkareita, sillä jokin niissä ei vain vedä minua puoleensa. Onnekseni tartuin Järvelän jännäriin, sillä Tytössä ja pommissa on sitä jotain. Lienee sanomattakin selvää, että jatko-osa, Tyttö ja rotta (Tammi 2015), on ehdottomasti luettava.
Tytön ja pommin luettuasi seuraavan kerran graffiteja katsoessasi näet pintaa syvemmälle.
Järvelän teoksesta ovat kirjoittaneet myös mm. Elina, Sara, Omppu ja MarikaOksa.
