 |
| Brooklyn, Colm Tóibín. Tammi 2011 (englanninkiel. alkuteos ilm. Irlannissa 2009). suom. Kaijamari Sivill. 313 s. Keltainen kirjasto. Pokkari. |
Täällä mikään ei ollut osa häntä. Kaikki oli onttoa, tyhjää, hän ajatteli. Hän sulki silmänsä ja yritti, niin kuin monet kerrat elämässään, miettiä jotain sellaista mitä odotti innokkaasti, mutta ei keksinyt mitään. Ei kerrassaan mitään odotettavaa.
Näin apeita ajatuksia pyörii kenen tahansa ensi kertaa lapsuudenkodista pois muuttaneen mielessä. Niin myös Eilis Laceyn, joka monen muun nuoren irlantilaistytön tavoin hyvästelee perheensä ja nousee laivaan, joka matkaa kohti Amerikkaa, parempia työmahdollisuuksia. Eilis asuu useamman muun tytön lailla vuokralaisena irlantilaisen rouva Kehoen luona ja yrittää myyjäntöitä paiskimalla pitää kotia sekä sinne jäänyttä äitiä ja Rose-siskoa poissa mielestään. Kuten aina, uuteen tottuu ja elämä kolahtaa hiljalleen uomiinsa. Eilisin päivät täyttyvät mielekkäästä tekemisestä ja viikonloppuisin saattavat tanssikengät sujahtaa jalkaan. Tanssilattian laidalla eräät silmät tarrautuvat Eilisiin eivätkä päästä irti. Jutellaan, katsotaan toista silmiin ujosti, annetaan musiikin viedä. Pian yksi onkin kaksi: Eilis ja Tony. Eilisin elämän pienet silmut puhkeavat loistoonsa. Sitten tulee viesti Irlannista ja loisto lakastuu.
Brooklynin tyyni, rauhallinen rytmi oli juuri sitä, mitä loka-marraskuun taitteessa kirjalta kaipasin. Halusin, että kirja olisi yhtä toisaalta ulkona olevan maiseman ja toisaalta mieleni kanssa. Sen olisi oltava kiireetön, koruton ja yksinkertainen. Vähän niin kuin lämpöiset villasukat viestittävät päivän kiireesti sinne tänne harpponeille jaloille: nyt saa astella verkkaisemmin. Brooklyn on juuri tätä kaikkea ja minulle yksi vuoden kirjasuosikeista. Arkisten toimintojen kuvaus riitti. Eihän marraskuussa enempää kaipaa: ainoastaan rauhaa, johon teoksen myötä uppouduinkin. Tóibínin kynänjälkeen tarrautuu kuin huomaamatta, ja kuin kuminauhan lailla lukija palaa tarinaan heti, kun on siihen on pieninkin mahdollisuus.
Tóibínin teoksen loppu jakaa lukijoita kahtia. Itse huomasin teosta lukiessani nauttivani eniten osuudesta ennen pysäyttävää ilmoitusta koti-Irlannista. Eilisin hätäiseltä tuntuva päätös olisi varmasti saattanut jossain toisessa lukutilassa ärsyttää kovasti mutta nyt se sai osakseen vain pienen tuhahduksen. Lopun tapahtumat ovat kuin uudelleen kelausta ja loppuratkaisu arvattavissa, mutta Tóibín lopettaa tarinan juuri oikealla hetkellä ja jättää lukijan pohtimaan lukemaansa ja tarinan syvimpiä merkityksiä. Brooklynin jälkeen olin levännyt kuin hyvin nukutun yön jälkeen. Sen jälkeen pystyin tarttumaan uudelleen toiseen kirjaan, jonka olin jättänyt kesken odottelemaan parempaa hetkeä. Brooklynia kannattaakin kokeilla lääkkeeksi lukujumiin.
