 |
| Lumen maa (Yukiguni), Yasunari Kawabata. Tammi, Keltainen kirjasto 2012 (japaninkielinen alkuteos 1947). suom. Yrjö Kivimies. 158 s. + suomentajan teksti. |
Juna vieri pitkästä tunnelista Lumen maahan. Maa loisti valkoisena yötaivaan alla. Juna pysähtyi eräälle pikkuasemalle. Näin lukija matkaa nuorukaisen, Shimamuran, mukaan hämärtyvää iltaa halkovaan junaan ja sen lähes uneen tuudittavaan tunnelmaan. Pimeyteen kääriytyvä maisema alkaa menettää värejään, iltaruskon hento kajo, kaukana vuoristojen epäselvät rajat ja ikkunassa heijastuma vastapäätä istuvan tytön kasvoista. On se hetki, kun olennot ja tausta eivät olleet missään suhteessa toisiinsa, mutta kuitenkin nuo läpinäkyvät ja käsin koskettelemattomat olennot ja lisääntyvän hämärän himmentävä tausta sulautuivat jonkinlaiseksi vertauskuvalliseksi maisemaksi, joka ei ollut tästä maailmasta.
Elämässään ajelehtiva Shimamuran matkakohteena on vuoriston vaippaan kätkeytyvä kylpyläkaupunki. Siellä hän tapaa nuoren geishan, Komakon, joka saa Shimamuran sydämessä läikähtämään. Lumen maa soi heleää sointiaan paitsi rakkaudesta myös kipeästä yksinäisyydestä.
Lumen maa on ensimmäinen suomennettu japanilainen romaani, ja se on suomennettu englannin- ja saksankielisestä käännöksestä. Minulle Lumen maa on ensimmäinen lukemani Kawabatalta, jonka tuotantoon olen jo pitkään halunnut tutustua. Sen verran olin aiemmin silmäillyt arvioita teoksesta ja ottanut oppia, että tiesin, ettei kannattaisi masentua, jos ei ymmärtäisi kaikkea ja että unenomaisen tunnelman takia kannattaisi valita lukuhetkensä tarkoin. Halusin ehdottomasti tarttua Lumen maahan lumen kuorruttaessa puiden oksia ja narskuessa askelten alla. Kolmenkymmenen asteen pakkasten kolistellessa ikkunan takana en olisi voinut lukuhetkeäni paremmin valita. Tätä kirjoittaessani värit ovatkin jo vaihtuneet enimmäkseen harmaaseen ja ikkunaa pitkin valuvat vesipisarat.
Tiesin, että Kawabatan tarinan juonesta olisi vaikea pitää otetta - jos mitään selkeää juonta lopulta onkaan. Aluksi tarkkaavaisuuteni oli huipussaan ja pyrin pysymään tarinassa kiinni. Mitä pidemmälle teos etenee sitä enemmän valuin sen pehmeään tunnelmaan ja kirkkaana säihkyvään luontokuvaukseen. Samalla tarkkaavaisuuteni taisi jäädä istuskelemaan lumiselle kannolle, koska itse tarinan suhteen aloin olla yhä enemmän hukassa. Koin aika vaikeaksi välillä myös dialogin seuraamisen, koska en aina ollut täysin varma, kuka on puhevuorossa ja jouduin peruuttamaan tarkistaakseni. Helpotuin, kun luin lopusta suomentajan, Yrjö Kivimiehen, tekstistä, etten ole ainoa, jolle dialogi on tuottanut haastetta: englannin- ja saksankielisessä käännöksissä on eroja siinä, sanooko jonkin repliikin Shimamura vai Komako.
Suomentajan tekstissä on muitakin kiinnostavia huomioita. Kivimies suosittelee lukemaan Kawabatan teoksen uudelleen ja vähemmän eurooppalaisittain, koska silloin lukija huomaisi, että näennäisesti mielivaltaiset ajatusyhdistelmät jäsentyvät kokonaisuudeksi ja että kuvat, jotka ensi lukemalta tuntuivat irrallisilta, liittyvät kiinteästi romaanin henkilöiden maailmaan. Siinä missä eurooppalainen lukija on tottunut siihen, että hänelle kerrotaan tarkasti asiat on japanilaisen lukijan asennoitumisessa elämään esteettisväritteisempää ja samalla luonnonläheisempää. Jos Lumen maa kirjoitettaisiin ns. länsimaisilla menetelmillä, se paisuisi Kivimiehen mukaan helposti kuusisataa sivuiseksi tiiliskiveksi. Itseäni kyllä miellytti Kawabatan vähäeleinen ja kirkas kynänjälki, etenkin ympäristön ja tunnelman kuvauksissa. Haastavinta oli päästä edes hieman selville henkilöiden mielenliikkeistä ja ymmärtää joitakin tapahtumia. Lumen maa on kuin huikea taikatemppu, joka sekä ihastuttaa että kummastuttaa. Siinä on omanlaistaan taikaa.
Lumen maa jää nyt kypsymään mieleeni ja kenties palaan siihen vielä uudelleen jonain päivänä. Sitä ennen matka jatkuu Kawabatan muuhun tuotantoon, joka ei varmaan päästä yhtään helpommalla lukijaansa. Tällä hetkellä houkuttelisi esimerkiksi novellikokoelma Kämmenkokoisia tarinoita ja romaani Tuhat kurkea.
Kawabatan teoksesta ovat kirjoittaneet muun muassa Sara, Kaisa Reetta, Liisa, Suketus ja Katja. Luin teoksen Talven lukuhaasteeseen ja samalla korkkaan myös ensimmäisen luetun teoksen Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen.
