 |
| Me tytöt, Anni Polva. Karisto 2015 (ilm. ensimmäisen kerran v. 1946 nimellä Me tytöt opiskelimme) 153 s. |
Anni Polvan syntymästä tuli tammikuussa kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Karisto julkaisi uusintapainokset teoksista Me tytöt ja Rakasta minua hiukan! sekä sähkökirjana Tiina ja mummo. En itse kuulu heihin, jotka kahmivat pienenä tyttönä Tiina-kirjoja. Omistin kyllä yhden, Tiina ei pelkää, ja jonkun lainasin kirjastosta, mutta joku kipinä minun ja Tiina-kirjojen välillä jäi syttymättä. Kun kirjastosta löytyi uusintapainos kauppaopiston opiskelijoista, päätin kokeilla, miltä Polvan kynänjälki nyt tuntuisi.
Viimeinen tunti oli kansantaloutta. Ennen opettajan tuloa vallitsi luokassa elämä kuin maailmanlopun edellä. Joku paukutti pulpetin kantta, toinen pauhasi täyteen ääneen päivän läksyjä, kolmas metelöi muuten vain. Pekka väitti, että Maija unisine silmineen muistutti veden puutteessa olevaa kukkaa, ja pisti kourallisen ikkunalaudalta koppaamaansa lunta hänen niskaansa juuri kun johtaja astui luokkaan. Maija, joka ei huomannut tulijaa, päätti antaa pahantekijälle oikein isän kädestä ja pamautti kansantalouden hänen päähänsä. Opettaja katseli vaiti näytelmää, oli sitten hämmästyvinään sydänjuuriaan myöten ja huudahti:
- Hyvänen aika, ihmeitten aika ei ole tosiaankaan ohi, koska Maija-tyttökin alkaa välittää pojista!
Me tytöt ilmestyi vuonna 1946 nuortenkirjana nimellä Me tytöt opiskelimme. Teos kuvaa 40-luvun opiskelijaelämää, jossa huonetoverit Maija ja Anja aloittavat viimeisen vuotensa kauppaopistossa. Töitä on huhkittava paljon, minkä vuoksi tyttöjen yöunet usein jäävätkin kolmeen tuntiin. Tunnollisetkin ahertajat kuitenkin juhlivat mielellään, ja juhliahan riittää. Opiskelijat joutuvat välillä kiperiinkin tilanteisiin, joista yritetään selvitä yhteisvoimin. Opiskeluvuoden kohokohtana siintää matka Helsinkiin, minkä jälkeen koittaa peläytyin hetki: viimeiset tentit, jotka ratkaisevat tulevaisuuden suunnan.
Keskeisin opiskelijoista on Maija, itsevarma ja ahkera tyttö, joka saa monen pojan silmät kääntymään puoleensa. Etenkin vauraan perheen poika, Pekka, yrittää sinnikkäästi olla herrasmiehenä ja tuppautuu Maijan seuraan tuon tuostakin. Maija pysyy hänelle kuitenkin tiukkana: pojat ovat vain suunnitelmien tiellä, sillä jonain päivänä tytöstä tulee vielä kauppaneuvos. Maija on hahmona mainio, uuden ja rohkean tytön esikuva, joka ei tyydy harmaantuneisiin perinteisiin vaan haluaa menestyä ja luoda uraa siinä missä miehetkin. Hän antaa piupaut heti alkusivuilla ratavahdin puheille tulevaisuudesta äidin apulaisena tai rikkaasta herrasta, joka elättäisi vaimonsa. Muu henkilökuvaus jää lyhyessä teoksessa pintapuoliseksi ja hillitympi Anja huonetoverinsa varjoon.
Me tytöt on lämminhenkinen tuulahdus opiskeluelämän historiaa. Koulunkäynti on hikistä työtä ja kotitehtävien pino huojuu valtavana joka ilta, opettajat kysyvät kiperiä kysymyksiään puhujakorokkeillaan seisten, pojille löytyy tupakkahuone ja välituntisin vahtimestarilla on lupa myydä opiskelijoille muun muassa savukkeita, kaljaa ja omenia. Vaikka juhlat venyvätkin nuorilla myöhään, alkoholia ei nauti kukaan vaan nuoret esittävät runojen lausuntaa ja näytelmiä sekä tietenkin tanssivat. Niinpä väsymyksestä huolimatta voi varhain seuraavana aamuna lähteä vaikka hiihtämään. Polvan opiskeluelämän kuvaus ainakin tuntuu aidonoloiselta: opiskelihan hän itsekin aikoinaan kauppaopistossa. Huumori hersyy ja kipakka dialogi kuljettaa tarinaa melko sujuvasti eteenpäin. Aluksi dialogi vaati kuitenkin totuttelua, sillä ihmisten vanhahtava tyyli puhua toisilleen tuntuu nykylukijalle kankealta. Välillä lukeminen sen sijaan seisahtuu joidenkin itselle vieraiden sanojen kohdalla, kuten konttokurantti.
Polvan teos jättää lukijan hyvälle ja energiselle tuulelle. Minulle Me tytöt toimi kevyenä välipalana, josta yksityiskohdat unohtuvat nopeasti mutta josta painuu mieleen koulukuvaus ja vahva elämänmaku. Suosittelen etenkin tyttökirjallisuuden ystäville mutta myös heille, jotka haluavat aikamatkata entisajan opiskelijaelämään.
