 |
| Erehdys, Leena Krohn. Teos 2015. 155 s. Päällys: Marjaana Virta. Arvostelukappale. |
Siitä että minun maisemani muuttuvat itsestään, ikään kuin sisältäpäin. Siksi että täytyy. Siksi että niiden on aika muuttua. Koska eiväthän ne ole saaria. Minä aina uskoin, että ne olivat. Ajattelin, että ne voisivat pysyä sellaisina millaisiksi ne rakensin. Mutta eiväthän ne tietenkään voi. Eikä se ole kenenkään vika. Se täytyy vain hyväksyä.
Kirjailija E. saapuu omalla autollaan itselleen vieraaseen kaupunkiin, sillä häntä on pyydetty kirjaston kirjailijavieraaksi. Alku ei ole kovin piristävä: kirjastohoitaja ei heti tunnista kirjailijaa eikä pitkän matkan ajaneelle vieraalle ole tarjota muuta kuin hanavettä. Lisäksi paikallislehden toimittaja haluaa haastatella uupunutta kirjailijaa juuri ennen h-hetkeä. Kuuntelijoita on paikalla yllättävän paljon, mutta tunnelma on kaikkea muuta kuin hilpeä. Kirjailija lukee kuulijoilleen novellejaan, vaikka varsin moni keskittyy tuijottamaan puhelintaan tai muuta teknistä laitettaan. Novellien lopussa aina joku lopulta havahtuu ihmettelemään esimerkiksi sitä, miksi kirjailija lopettaa novellinsa kesken ja miten hän ei voi tietää, miten henkilöhahmoille käy. Lukiessa tuntuu, kuin itsekin olisi paikalla, yrittäisi olla se, joka kuuntelee kannustavasti ja tuntisi myötähäpeää siitä, miten muut kohtelevat vierailijaa. Kun sähkökatkos yllättää, kirjailija toivoo, etteivät ne koskaan enää syttyisi uudelleen.
Muistojen reunat ovat haaleita, joidenkin enemmän kuluneita kuin toisten, joistakin aika on pyyhkinyt lähes kaiken pois. Ovatko ihmisten muistot koskaan täysin tosia? Kannattaako niihin lainkaan uskoa? Mistä tunnistaa muiston, joka onkin pelkkää erehdystä? Onko ihminen muistojensa kyhäelmä? Kirjailija E:n novelleista moni kietoutuu muun muassa juuri muistamisen ja muistojen ympärille. Minua tarrasi novelleihin useista pilkahtava jonkinlainen maagisuus, esimerkiksi nainen ja hänen rakentamansa pienoisrakennelmat painuivat vahvasti mieleeni. Novelleissa Krohn käsittelee myös kiinnostavia nykypäivän ilmiöitä, kuten päämäärätöntä massan perässä juoksua, ja keksii myös uusia hauskoja nimikkeitä, jotka tuovat ripauksen huumoria tilaisuuden muuten niin tiukalle virittyneeseen tunnelmaan. Kokonaisuutenahan tunnelma on paljon muutakin; se henkii herkkää rauhaa. Se on kuin kukka kauneimman loistonsa jälkeen hieman alaspäin kaartuneena vanhuksena, kunnes se käpristyy ja on lopulta vain muisto.
Erehdys on kompakti paketti mutta sisältö vaatii lukijalta kärsivällisyyttä. Itse luin teosta pieniä palasia kerrallaan, sillä hotkaista ei kyennyt. Tietenkin oli myös hieman tunnusteltava sanojen maastoa, sillä en aiemmin ole lukenut mitään Krohnilta. Sain kipinän ystävältäni Saralta, joka suositteli minua lukemaan Erehdyksen ja uskoi sen olevan mieluinen. Ja kyllähän teos sitä olikin, kiitos Saralle lukuvinkistä! Erehdys huokuu elämänviisautta ja antaa lukijalle niin paljon pohdittavaa, ettei kaikkeen varmastikaan huomaa tarttua ensimmäisellä lukukerralla. Se on teos, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.
Kyllä, matka Krohnin tuotantoon on alkanut.
