 |
| 1Q84 (osat 1-3), Haruki Murakami. Osat 1-2 Tammi 2013 (japaninkielinen alkuteos 2009), suom. Aleksi Milonoff, 783 s. Osa 3 Tammi 2013 (japaninkielinen alkuteos 2009-2010), suom. Aleksi Milonoff, 446 s. |
Tammikuu ei ollut kirjamäärällisesti rikas kuukausi mutta sitäkin hohdokkaampi lukuelämyksen suhteen. Haruki Murakamin 1Q84:n myötä laskeuduin liikuntanohjaajan ja väkivaltaisia miehiä murhaavan Aomamen kanssa japanilaisen, ruuhkautuneen moottoritien hätäpoistumistikkaita pitkin rinnakkaismaailmaan. Koin maailman nimeltään 1Q84, jonka taivaalla nauraa yhden kuun sijasta kaksi. Muitakin asioita on vinksallaan: Sakigake-lahko on ottanut pahasti yhteen poliisin kanssa ja pikkuväki liikkuu levottomasti. Seurasin myös, miten matematiikkaa yliopistossa opettava Tengo ryhtyy haamukirjailijaksi. Hän parantelee nuoren lukiolaistytön, Fuka-Erin, kirjaa, jotta se voisi voittaa kilpailussa. Kun menestys aukeaa, Sakigake-lohkoon kuuluva Fuka-Eri kääntää medialle selkänsä. Tytön oudot puheet ja tapahtumat saavat Tengon huomaamaan, että ympäröivä maailma on juuri se, mistä hän kirjoitti menestysromaanin. Enempää en tapahtumista paljasta, sillä jokaisen on laskeuduttava itse Aomamen mukana rinnakkaismaailmaan, koettava se juuri omalla tavalla. Kolmannesta osasta kerron kuitenkin sen, että siinä mukaan kuvioihin astuu uusi kertoja: kylmä, epätavallisen ulkonäön omaava Ushikawa, Sakigaken palkkaama salapoliisi, jonka nokkeluus on äärimmäisen tarkkaa.
"Erikoinen, viihdyttävä ja koukuttava. Hyvällä tavalla outo. Sellainen teos on 1Q84", sanoisin, jos minun pitäisi nopeasti tiivistää mielipiteeni. Vaikka minulle on aina hienoinen kynnys tarttua tiiliskivikirjaan, onnistui 1Q84:n ensimmäisen ja toisen osan yhteisnide samaan kuin Kafka rannalla aikoinaan: yksi humaus, liidin tarinan imussa ja takakansi tuli vastaan ilman kummempia takkuiluja. Ainoastaan Fuka-Erin kysymysmerkittömät virkkeet ja tönköt keskustelut hänen ja Tengon väillä saivat minut huokaamana tympääntyneenä muutaman kerran, mutta muuten olin täysin tarinan lumoissa.
Kävin hyvissä ajoin ostamassa kirjakaupasta kolmannen osan, sillä tunsin, etten voisi lukea mitään muuta ennen kuin 1Q84 on saanut päätöksensä. Viimeinen osa pitää lukijan tiukasti sisällä rinnakkaismaailmassa, mutta lukutahtini ei säilynyt koko aikaa kirkkaana ja terävänä. Tarinaa olisi voinut mielestäni tiivistää. Siinä missä Tengon ja Fuka-Erin kankeat keskustelut vielä menettelivät, kolmososan verkkainen tahti tuntui välillä jopa liioittelulta. Henkilöiden piinaava odotus toki myös kiehtoi ja ahdistikin -jopa niin, että kolmososan tapahtumat tunkivat väkisin uniini. Silti en voinut mitään sille, että välillä haukotutti; olen aika kärsimätön ihminen odottamisen suhteen, joten kestävyyttä kyllä mitattiin.
Haruki Murakamin 1Q84-teoksen jälkeen minun on pitänyt sulatella lukemaani enkä ole heti pystynyt tarttumaan uuteen kirjaan. Matka toisessa maailmassa oli hämmentävä -hyvällä tavalla. Murakamin maailma on ainutlaatuisella tavalla vinksallaan: mikä vain on mahdollista ja juuri se tekee hänen teoksistaan niin ällistyttäviä ja houkuttelevia. Aamuinen työmatkakin muuttui kiintoisaksi, kun taivaalla hehkui täydellisen pyöreä kuu. Jos en olisi matkustanut yksin, olisin saattanut kysyä vieruskaverilta, milllaisia ajatuksia hänessä heräisi, jos taivaalla olisikin kaksi kuuta. Toveri olisi saattanut katsoa minua kummastellen ja aamu-unisia silmiään pyöritellen. Kenties hän olisi tahtonut tietää, miksi mietin jotain niin pöhköä. Silloin olisin vain hymyillyt salaperäisesti yhdessä kuun kanssa ja todennut: Jos et ymmärrä ilman selitystä, et ymmärrä myöskään selityksen kanssa.
1Q84 on kirja, jota lukiessa teet huomaamattasi kuperkeikan. Ollessasi jälleen oikeinpäin kuulet korvissasi pikkuväen naurun: Ho-ho-hoo. Uskallatko kokeilla? Anna mennä. Lue.
Haruki Murakamin teos voitti hiljattain Blogistanian Globalian 2013. Kymmenen kärjen löydät Kirjasfäärin sivuilta. Itse en tällä kertaa osallistunut Globalian äänestykseen, mutta jos olisin ehtinyt Murakamin teoksen lukea määräaikaan mennessä, olisi ääneni mennyt juuri 1Q84:lle. Blogeissa teoksesta on blogattu ahkerasti enkä itsekään ole niihin vielä ehtinut juuri tutustua. Nyt aionkin arvioita lueskella. Tässä kuitenkin muutama sellainen, joista löytyy lisää linkkejä: Liisa, Nanna ja Maria.
