Colm Tóibín: Nora Webster

Nora Webster, Colm Tóibín.
Tammi 2016 (englanninkiel. alkuteos Nora Webster 2014).
suom. Kaijamari Sivill. 410 s. Keltainen kirjasto.

"Mutta hän oli todellinen. Ihan totta hän oli."

" Totta kai oli. Mutta hän on poissa. Sinun pitää saada itsesi ymmärtämään vaikka väkisin, että hän on poissa eikä tule takaisin." 

Nora jää leskeksi keski-ikäisenä, kun vaikea sairaus uuvuttaa aviomiehen, Mauricen. Nora on ollut parikymmentä vuotta kotiäitinä ja rahat alkavat olla tiukassa. Nora myy perheen rakastetun kesäpaikan ja palaa vastentahtoisesti takaisin vanhaan työpaikkaansa. Perheen kaksi tytärtä ovat jo muuttaneet kotoa opiskelemaan, mutta nuorimmat pojat asuvat vielä kotona. Koti on verhoutunut suruhuntuun. Lähes joka ilta oveen koputetaan, ja kadulla ihmiset luovat osaaottavia katseita ja kysyvät vointia. Nora ei muuta toivokaan kuin, että hänet ja perhe jätettäisiin rauhaan. 

Nora Webster (Tammi 2016) on teos surusta ja selviytymisestä. Elämä kaduilla jatkaa kulkuaan, mutta Noran elämä on pysähtynyt. Vaikka kello jatkaa tikitystään ja arki askeltaa jotakuinkin eteenpäin, Nora seuraa kaikkea ikään kuin sivusta. Hän ei näytä tunteitaan ulospäin vaan kätkee surun sisäänsä. Tóibín kuvaa elämää, johon suru on käpertynyt asumaan, niin taitavasti, ettei lukija juurikaan kiinnitä huomiota siihen, ettei mitään kummempaa juuri tapahdu. Selkeä juoni on riisuttu pois, mutta silti teoksessa on vetovoimaa. Lukija seuraa Noran ja hänen perheensä selviytymistä arkisissa toimissa. Pienin askelin Nora alkaa ravistella surun turruttamaa mieltään ja löytää iloa elämäänsä musiikista. Sivujuonteena nousevat esiin 1960-luvun Irlannin tapahtumat, kuten Pohjois-Irlannin levottomuudet. 

Ihastuin Tóibínin kynänjälkeen luettuani Brooklynin (Tammi 2011) eikä miehen kirjoitustyyli petä tälläkään kerralla. (Brooklynista tuttuja henkilöitä vilahtaakin tuoreimmassa teoksessa!) Nora Websterissä kerronnan vähäeleisyys sopii täydellisesti yhteen tarinan ja tunnelman kanssa. Tunnelmassa on rauhoittavaa raukeutta, seesteisyyttä ja hiljaisuutta, jossa haluaa olla. Minä näin ja kuulin teosta lukiessani meren, jonka katselu tarjoaa samankaltaista rauhaa kuin Nora Webster. Nautin Tóibínin yksinkertaisesta arjen kuvauksesta, jossa kaikkea ei avata lukijalle suoraan, ja herkästä tunnelmasta. Tämä teos todella sopii syyskirjaksi.

Nora Websteristä on kirjoittanut moni. Viimeksi teoksesta on kirjoittanut Liisa, jonka arvion lopusta löytyy useita linkkejä muihin arvioihin. 

Colm Tóibín: Brooklyn

Brooklyn, Colm Tóibín.
Tammi 2011 (englanninkiel. alkuteos ilm. Irlannissa 2009).
suom. Kaijamari Sivill. 313 s. Keltainen kirjasto. Pokkari.

Täällä mikään ei ollut osa häntä. Kaikki oli onttoa, tyhjää, hän ajatteli. Hän sulki silmänsä ja yritti, niin kuin monet kerrat elämässään, miettiä jotain sellaista mitä odotti innokkaasti, mutta ei keksinyt mitään. Ei kerrassaan mitään odotettavaa. 

Näin apeita ajatuksia pyörii kenen tahansa ensi kertaa lapsuudenkodista pois muuttaneen mielessä. Niin myös Eilis Laceyn, joka monen muun nuoren irlantilaistytön tavoin hyvästelee perheensä ja nousee laivaan, joka matkaa kohti Amerikkaa, parempia työmahdollisuuksia. Eilis asuu useamman muun tytön lailla vuokralaisena irlantilaisen rouva Kehoen luona ja yrittää myyjäntöitä paiskimalla pitää kotia sekä sinne jäänyttä äitiä ja Rose-siskoa poissa mielestään. Kuten aina, uuteen tottuu ja elämä kolahtaa hiljalleen uomiinsa. Eilisin päivät täyttyvät mielekkäästä tekemisestä ja viikonloppuisin saattavat tanssikengät sujahtaa jalkaan. Tanssilattian laidalla eräät silmät tarrautuvat Eilisiin eivätkä päästä irti. Jutellaan, katsotaan toista silmiin ujosti, annetaan musiikin viedä. Pian yksi onkin kaksi: Eilis ja Tony. Eilisin elämän pienet silmut puhkeavat loistoonsa. Sitten tulee viesti Irlannista ja loisto lakastuu. 

Brooklynin tyyni, rauhallinen rytmi oli juuri sitä, mitä loka-marraskuun taitteessa kirjalta kaipasin. Halusin, että kirja olisi yhtä toisaalta ulkona olevan maiseman ja toisaalta mieleni kanssa. Sen olisi oltava kiireetön, koruton ja yksinkertainen. Vähän niin kuin lämpöiset villasukat viestittävät päivän kiireesti sinne tänne harpponeille jaloille: nyt saa astella verkkaisemmin. Brooklyn on juuri tätä kaikkea ja minulle yksi vuoden kirjasuosikeista. Arkisten toimintojen kuvaus riitti. Eihän marraskuussa enempää kaipaa: ainoastaan rauhaa, johon teoksen myötä uppouduinkin. Tóibínin kynänjälkeen tarrautuu kuin huomaamatta, ja kuin kuminauhan lailla lukija palaa tarinaan heti, kun on siihen on pieninkin mahdollisuus. 

Tóibínin teoksen loppu jakaa lukijoita kahtia. Itse huomasin teosta lukiessani nauttivani eniten osuudesta ennen pysäyttävää ilmoitusta koti-Irlannista. Eilisin hätäiseltä tuntuva päätös olisi varmasti saattanut jossain toisessa lukutilassa ärsyttää kovasti mutta nyt se sai osakseen vain pienen tuhahduksen. Lopun tapahtumat ovat kuin uudelleen kelausta ja loppuratkaisu arvattavissa, mutta Tóibín lopettaa tarinan juuri oikealla hetkellä ja jättää lukijan pohtimaan lukemaansa ja tarinan syvimpiä merkityksiä. Brooklynin jälkeen olin levännyt kuin hyvin nukutun yön jälkeen. Sen jälkeen pystyin tarttumaan uudelleen toiseen kirjaan, jonka olin jättänyt kesken odottelemaan parempaa hetkeä. Brooklynia kannattaakin kokeilla lääkkeeksi lukujumiin. 

Brooklynista ovat kirjoittaneet monet. Tässä muutama linkki: Liisa, Maria, Jenni, Maija ja Sara.