Eurooppalaiset unet, Emma Puikkonen.
Wsoy 2016. 178 s.
Kansi: Anna Makkonen.
Minä harjoittelen katsomaan kiviä ihmisissä. Harjoittelen tarkentamaan katseeni ja näkemään ihmiset tapahtumien vyöryn sijaan. Joelilla on valkoinen ja teräväreunainen, Gustavilla epämääräinen violetti klöntti, Aadan kaverilla Emilialla on kappale, joka on vaaleanpunainen ja näyttää enemmän purukumilta kuin kiveltä. Kun he liikkuvat huoneessa, avaan silmäni ja keskityn katsomaan ihmisen sisusta, kiviä ja purkkamönttejä.
Oli hauska lukea Katrin blogikirjoitus Emma Puikkosen teoksesta Eurooppalaiset unet (Wsoy 2016), koska meidän molempien sysäys tarttua kirjaan oli ollut samanlainen. Myös minulla oli Eurooppalaiset unet lainassa jo ennen Finlandia-ehdokasjulkaisuja, ja olin myös kiinnostunut teoksesta ylistävien blogiarvioiden myötä. En ollut ehtinyt aloittaa kirjan lukemista ennen kuin sen Finlandia-ehdokkuus julkistettiin ja varausjono kasvoi. Niinpä laitoin muut keskeneräiset teokset syrjään ja pyhitin viikonlopun Eurooppalaisille unille. Se olikin sitten menoa.
Eurooppalaiset unet avaa aluksi lukijalle oven Eurooppaa halkovan kuorma-auton kyytiin. Sen mukana lukija kulkee hetken, astuu ulos, kurkistaa toisiin hetkiin ja paikkoihin. Puikkosen teos on siis episodiromaani, joka kuljettaa lukijaa aina 1980-luvulta vuoteen 2027. Jokaisessa luvussa tarkastellaan palaa eri henkilön elämästä, ja vähitellen henkilöt kytkeytyvät toisiinsa tai ainakin sivuavat jollain tapaa toistensa elämää.
Eurooppalaiset unet käsittelee ajankohtaisia aiheita, kuten pakolaisia ja nuorten levottomuutta ja väkivaltaa. Teos on häkellyttävä ja intensiivinen aikamatka Euroopaan lähihistoriaan, josta Puikkonen nostaa esiin tapahtumia, jotka eivät välttämättä ole enää niin kirkkaina ihmisten mielessä, kuten lentoliikenteeseen vaikuttanut Islannin tulivuorenpurkaus ja Kosovon sota. Vaikka sivumäärä on kompakti, kansien välissä on paljon ajateltavaa. Siksi teosta ei myöskään voi lukea rynnimällä eteenpäin, koska lukiessa täytyy välillä nostaa katseensa, jäädä tuijottamaan seinää ja pohdiskella lukemaansa. Paikoin toivoin, että luvut olisivat pidempiä, koska tapahtumista olisi ollut mukava lukea enemmän sen sijaan, että lyhyt luku vaihtui tiiviillä tahdilla jo seuraavaan ja uuteen ja erilaiseen tapahtuma-aikaan ja tilanteeseen. Jokainen luku on kiinnostava, mutta erityisen koskettavana jäi mieleen luku, jossa Berliinin muuri on jakanut perheen äidin erilleen pienestä lapsestaan ja miehestään. Luvun loppu herkistää ja puristaa sydäntä. Mieleen jäi vahvasti myös tulevaisuuden kuvaus, jossa negatiivisia uutisia vältellään ja muokataan positiivisiksi.
Puikkosen kirjoitusjälki viehättää. Kieli on mietittyä, sulavaa ja kaunista. Sitä on kertakaikkisen ilahduttavaa lukea. Eurooppalaisissa unissa on vahvan unenomainen, paikoin maaginen tunnelma. Juuri sellainen kuin nyt on niin ulkona kuin sisällä: ääriviivat hämärtyvät, asioita jää varjoihin. Kun itsekin kulkee utuisessa maisemassa väsyneenä, ei oikein voi olla varma, näkikö juuri jotain tähdellistä vai kuvitteliko vain.
Vaikka Puikkosen teoksen maailmankuva ei ole kovin valoisa, se ei pudota lukijaa masennuksen mustaan aukkoon vaan toivon pilkahdus loistaa harmauden takaa. Eurooppalaiset unet ravistelee lukijaa: lintukodoksi mielletyssä Euroopassa kuohuu turvattomuus ja soi rauhaton sävelmä. Se, mikä tapahtuu tuolla jossain, tavoittaa aallon jälkimaininkien tavoin kaukanakin asuvan elämän ja saattaa muuttaa hänen elämänsä suuntaa. On hienoa, että Eurooppalaiset unet on saanut Finlandia-ehdokkuuden myötä huomiota. Se on teos, jonka toivon sydämestäni monen lukevan.
Jännitys tiivistyy, sillä huomenna selviää, mikä kuudesta ehdokkaskirjasta palkitaan Finlandialla. Olen lukenut ehdokkaista Eurooppalaisten unien lisäksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ja Tommi Kinnusen Lopotin. Upeita teoksia kaikki kolme. Peter Sandströmin Laudatur odottaa vielä hakijaansa kirjaston varauksesta.
Jännitys tiivistyy, sillä huomenna selviää, mikä kuudesta ehdokkaskirjasta palkitaan Finlandialla. Olen lukenut ehdokkaista Eurooppalaisten unien lisäksi Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ja Tommi Kinnusen Lopotin. Upeita teoksia kaikki kolme. Peter Sandströmin Laudatur odottaa vielä hakijaansa kirjaston varauksesta.
