Helsingin kirjamessut 2016: perjantai & lauantai

Paluu syyslomaviikolta arkeen ei tunnu niin ikävältä, kun vuoden kohokohta, Helsingin kirjamessut, ilahduttaa loppuviikosta. Lähdin messuilemaan perjantaina pian töiden jälkeen. Tänä vuonna jätin tarkoituksella ohjelmasuunnitelmani maltilliseksi. Hieman kyllä harmitti, että esikoiskirjailijoiden haastattelu alkoi juuri kahdelta, kun saavuin Messukeskukseen enkä viitsinyt mennä Aino-saliin kesken haastattelujen. Sen sijaan aloitin messuni niin kuin tapanani on ollut aiemminkin: tutkimalla kirjatarjontaa ja silmäilemällä paikkojen asettelua. Olo on joka kerta yhtä pöllähtänyt ja messuvilinä vaatii aina aluksi totuttelua. 

Ensimmäinen haastattelu olikin suunnitelmien ulkopuolelta. Istahdin odottelemaan Jukka Viikilän haastattelua Mika Waltari -lavan äärelle ja satuin vielä ehtiä kuunnella, kun Baba Lybeck haastatteli Anders Rydelliä tietokirjasta Kirjavarkaat - Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana (Gummerus). Haastattelu oli todella mielenkiintoinen, ja Rydellin kirjaan on ehdottomasti tutustuttava. Rydell paljasti työstävänsä erillistä teosta siitä, miten natsit pyrkivät omimaan myös musiikin, erityisesti Wagnerin. Tutkimustyö ei kuitenkaan ole helppoa, sillä musiikkiarkistoihin on hankala päästä eikä niitä helposti avata tutkijoille. 

Baba Lybeck ja Anders Rydell.

Rydellin jälkeen oli vuorossa kovasti etukäteen odottamani Jukka Viikilän haastattelu. Anna Kortelainen haastatteli häntä teoksesta Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus). Olen kirjoittanut teoksesta aiemmin täällä. Akvarelleja Engelin kaupungista on yksi vuoden upeimmista kirjanautinnoistani. Anna Kortelainen oli myös vaikuttunut Viikilän kadehdittavan sykähdyttävästä kielenkäytöstä ja siitä, miten todentuntuinen Engel on kirjassa. Hän myös luki muutamia lempikohtiaan Viikilän teoksesta miehen hymyillessä vieressä. Harmitti, kun en huomannut ottaa omaa kirjaani mukaan, jotta olisin voinut pyytää siihen Viikilän signeerauksen.

Jukka Viikilä ja Anna Kortelainen.

Viikilän haastattelun jälkeen alkuperäisenä tarkoituksenani olisi ollut kuunnella Imagen päätoimittajan vetämää haastattelua aiheesta Tablettikoulu, miksi? mutta satuinkin huomaamaan Suomalaisen kirjakaupan lavalla alkavan Jare Henrik Tiihosen eli Cheekin ja Mikko Aaltosen haastattelun teoksesta JHT - Musta lammas (Otava). Olin ajatellut kuuntelevani kyseisen haastattelun myöhemmin Aleksis Kivi -lavalla (tosin pitihän tästäkin alku käydä kurkkaamassa), mutta oikeastaan haastattelu oli kivempi kuunnella pienemmällä lavalla.

Mikko Aaltonen, Cheek ja Aki Linnanahde.

Perjantain viimeinen kuuntelemani haastattelu oli kirjailijasuosikkini Tommi Kinnusen, Jenni Pääskysaaren ja Karri Miettisen eli Palefacen. He keskustelivat Jan Erolan johdolla vaikuttavista lukukokemuksistaan mutta myös kirjoista ja lukemisesta ylipäänsä. Alku jäi tosin kuulematta, mikä on harmi, koska keskustelu oli mielenkiintoinen, rento ja niin keskustelijat kuin kuulijatkin saivat nauraa. Kun Erola kysyi, mikä kirja on tehnyt vaikutuksen haastateltaviin, Karri Miettinen mainitsi Rauli Partasen, Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen tietokirjan Suomi öljyn jälkeen. Jenni Pääskysaari kertoi löytäneensä teini-ikäisenä äitinsä hyllystä Eeva Kilven runoteoksen Laulu rakkaudesta, johon Pääskysaari aina palaa. Hänestä huokui niin paljon onnellisuus Kilven teksteihin, että itsellekin tuli tunne, että pitäisi heti päästä lukemaan Kilpeä, jolta olen lukenut satunnaisten runojen lisäksi vain novellikokoelma Noidanlukon. Tommi Kinnunen muisteli myös lapsuuden hetkiään, kun hän pienenä poikana lainasi Kuusamon kirjastosta seitsemän osaa Maailman nähtävyydet -tietokirjoista, ihmetteli kuvia maailman eri kolkista ja imi itseensä tietoa. Lopuksi haastateltavat kertoivat, miksi kannattaa lukea: kirja on harjoitusta mielikuvitukselle ja avartaa katsetta maailman tapahtumiin ja ihmisiin sekä laajentaa sanavarastoa.

Loppuaika kuluikin rauhassa divaripuolta ja messutarjouksia tutkien ennen juna-asemalle lähtöä. Nautin siitä, että perjantaina ei vielä ollut tungosta ja että kirjapinojen välissä pystyi kulkemaan. Lauantain olinkin pyhittänyt ainoastaan bloggaritilaisuuksille, haastattelujen kuuntelemiselle sekä opiskeluystäväni tapaamiselle, joten perjantai oli täydellinen haahuilulle, fiilistelylle ja ostosten tekemiselle. 

Karri Miettinen, Jenni Pääskysaari, Tommi Kinnunen ja Jan Erola.

Lauantai alkoi perinteisesti Bonnierin järjestämällä kirjabloggaajabrunssilla, johon osallistuikin tänä vuonna ennätysmäärä bloggaajia. Haastateltava kirjalijajoukko oli huikea: Claes Andersson, Anja Snellman, Tuula-Liina Varis, Hannu Mäkelä ja Riitta Jalonen. Näistä kirjailijoista olen lukenut jokaiselta jotakin paitsi Hannu Mäkelältä. Riitta Jalosen Kirkkaus (Tammi) on tosin vielä kesken. Claes Anderssonia haastateltiin romaanista Hiljaiseloa Meilahdessa (Wsoy), joka on toinen osa Oton elämä -nimistä sarjaa. Se on minulle entuudestaan tuntematon, mutta lämminhenkinen haastattelu sai innostumaan ja ensimmäinen osa ponnahti lukulistalle. Andersson huokui rauhaa ja hymyä, ja häntä olisi kuunnellut enemmänkin. 

Anderssonin jälkeen vuorossa oli Anja Snellman, joka kertoi odotetusti muun muassa Syysprinssi -kirjan filmatisoinnista. Snellman toi myös esiin, miten Claes Anderssonin runoteos Som är ingenting hänt vaikutti häneen aikoinaan niin voimakkaasti, että Snellman sai kipinän ryhtyä kirjailijaksi. Olen lukenut Snellmanin tuotannosta Häräntappoaseen, Akvaariorakkautta ja Parvekejumalat, mutta esimerkiksi klassikko Sonja O. kävi täällä keikkuu edelleen lukulistalla. 

Claes Andersson.

Anja Snellman.

Tuula-Liina Variksen tuotantoon tutustuminen on alkuvaiheessa. Luin häneltä viime vuonna novellikokoelman Että tuntisin eläväni, ja kirjailijan uusin romaani Huvila (Wsoy) kiinnostaisi lukea. Teos sijoittuu vuoteen 1929 ja kertoo turkulaisesta Raakelista, joka muuttaa naimisiin mentyään taitelijan hirsihuvilaan ja kaikki vaikuttaa aluksi idylliseltä.

En ole aiemmin lukenut Hannu Mäkelän tuotantoa. Pitäisi kyllä lukea. Häneltä on ilmestynyt Muistan-sarjan tuorein ja omien sanojensa mukaan viimeinen osa. Seesteisyyttä huokuva Mäkelä vertasi kirjaa upeasti arkkitehtuuriin. Sitten, kun talo on kaikkinensa valmis, avataan ovet ja odotetaan, astuuko lukija sisälle. 

Tuula-Liina Varis.

Hannu Mäkelä.

Täytyy myöntää, etten tiennyt Riitta Jalosesta ennen kuin luin ylistäviä arvioita hänen tuoreimmasta romaanistaan Kirkkaus. Sen lukeminen on minulla vielä kesken, mutta on tähän asti ollut huikean hienoa luettavaa. Oli kiinnostavaa kuulla, miten Jalonen on saanut kipinän tutstua ja kirjoittaa uusiseelantilaisesta Janet Framesta ja miten hänen omat kokemuksensa ovat tehneet kirjan kirjoittamisesta fyysisesti vahvan kokemuksen. 

Lopuksi kirjailijat asettuivat vielä vastailemaan bloggareiden kysymyksiin. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, mitä kirjoja kirjailijat itse ovat viime aikoina lukeneet ja mikä on kirjablogien merkitys kirjallisuuskritiikin ohessa.

Riitta Jalonen.

Kirjailijat loppukeskustelussa.

Bonnierin brunssin jälkeen oli heti vuorossa Atenan järjestämä bloggariaamupäivä, jossa haastateltavina olivat esikoiskirjailijat Soili Pohjalainen ja Tiina Lifländer. Hänen teoksensa Kolme syytä elää oli minulla jo lainassa kirjastosta, mutta jouduin palauttamaan sen lukemattomana varauksen takia. Lifländerin teos on lukulistani kärjessä, ja haastattelun aikana kiinnostuin myös Pohjalaisen romaanista Käyttövehkeitä. Se on mukana Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon saajaksi. Haastattelun pääroolissa oli bloggaus ja sen merkitys, koska molemmat kirjailijat ovat bloganneet jo usemman vuoden ja kertoneet esikoisteoksen kirjoittamisen etenemisestä blogissaan. 

Soili Pohjalainen ja Tiina Lifländer.

Atenan tilaisuuden jälkeen riensin Boknäsin osaston bloggaripisteelle sovittuun tapaamiseen. Oli todella mukavaa tavata niin uusia kuin entuudestaan tuttuja bloggareita ja saada blogeille kasvot. Yhteisöllisyys on huippua! 

Lounastin ystäväni kanssa kuulumisia vaihdellen, minkä jälkeen kävin vielä yhdessä bloggaritilaisuudessa, joka oli Teoksen järjestämä. Paloin halusta kuulla etenkin Leena Parkkisen haastattelun, sillä hänen uusinta romaaniaan Säädyllinen ainesosa on kehuttu vuolaasti. Parkkisen haastattelu olikin todella kiehtovaa kuultavaa, ja hän kertoi kiinnostavasti kirjoitusprosessistaan. 

Toimittaja Katarina Bauer kertoi teoksestaan He olivat natseja ja siitä, miltä on tuntunut kirjoittaa omista isovanhemmista ja yrittää ymmärtää, miksi he olivat natseja. Tämä(kin) teos meni lukulistalle. Lisäksi tilaisuudessa haastateltiin Kari Hukkilaa romaanista Tuhat ja yksi, josta en ollut aiemmin kuullut. Hukkila paljasti kantavansa mukanaan aina kynää ja vihkoa ja käyttäneensä joitain kirjoittamiaan havaintoja viime vuoden Helsingin kirjamessuilta tuoreimmassa romaanissaan.

Katarina Baer ja Leena Parkkinen.

Kari Hukkila.

Teoksen tilaisuuden jälkeen kipitin Katri Vala -lavan äärelle, jossa oli jo alkanut Jyrki Korpuan haastattelu teoksesta Alussa oli sana (Avain). Haastattelijana toimi Lumiomena -blogista tuttu Katja Jalkanen. Olin aiemmin pähkäillyt, mistä Jyrki Korpuan nimi oikein on tuttu, kunnes ystäväni muisti miehen pitäneen yliopistoaikoina meille kirjallisuuden kurssin fantasiakirjallisuudesta. Korpuan kurssi oli yksi kirjallisuusopintojen parhaimmistoa, ja häntä oli jälleen mahtavaa kuunnella. Alussa oli sana käsittelee Raamatun ja kirjallisuuden suhdetta, ja Korpua toi haastattelussa esille muutamia esimerkkejä muun muassa fantasiakirjoista, joissa näkyy Raamatun vaikutus. Haastattelun aikana tuli esille monia asioita, joita en ole itse aiemmin tajunnutkaan. Juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa, ja lopussa Korpua paljasti myös kustantajalleen säästäneensä jotain mehukasta vielä seuraavaankin teokseen ja vinkkasi, että esimerkiksi Raamatun antisankareista riittäisi tutkittavaa. Korpuan kirja täytyy kyllä lukea.

Katja Jalkanen ja Jyrki Korpua.

Korpuan jälkeen asettauduin Minna Canth -lavalle kuuntelemaan, kun Imagen päätoimittaja Heikki Valkama haastatteli Tommi Melanderia, Riku Korhosta ja Pirkko Saisiota hyvinvointivaltion asemasta ja tulkinnoista suomalaisessa kirjallisuudessa. Mainioiden keskustelijoiden ansiosta haastattelua oli mukava kuunnella, joskin havaitsin omassa keskittymisessäni jo pientä väsymystä. Ihan loppuun asti en kuunnellut vaan siirryin ystäväni kanssa odottelemaan Erkki Lyytikäisen haastattelua kielen muutoksesta ja ilmiöistä teoksensa Sanotaan tyyliin näin (Gaudeamus) pohjalta. Anna-Liisa Haavikon johtamassa haastattelussa puhuttiin muun muassa miksi on mahdotonta sanoa, paljonko suomen kielessä on sanoja. Kovin paljoa mitään itselleni uutta ei kuitenkaan noussut esiin.

Tommi Melander, Riku Korhonen, Pirkko Saisio ja Heikki Valkama.

Anna-Liisa Haavikko ja Erkki Lyytikäinen.

Laura Gustafsson.

Päivän viimeinen haastattelu oli Kirjakahvilan lavalla, jossa haastateltiin Laura Gustafssonia romaanista Korpisoturi (Into). Gustafssonin kolmas romaani kertoo Ahma-nimisestä päähenkilöstä, joka muuttaa erakoksi Suomen itärajalle maailmanlopun uhatessa. Teos odottelee jo omassa hyllyssäni lukuvuoroaan. Tässä vaiheessa päivää keskittymiskykyni oli kuitenkin nollissa ja Kirjakahvilan ympäristö tuntui viime vuoteen verrattuna jotenkin kolkolta, joten päätin tallustaa kahvikupposen kautta junalle ja sanoa heipat kirjamessuille tältä vuodelta. 

Sunnuntai onkin sitten ollut palautuspäivä. Vaikka messuilu aina vähän uuvuttaa, mieli on aina yhtä onnellinen ja seuraavia kirjamessuja odottaa jo innoissaan. Mitä lokakuu olisikaan ilman niitä! Kiitos jälleen Messukeskukselle bloggaripassista.