 |
| Ruokarouva (Syrjästäkatsojan tarinoita IV), Enni Mustonen. Otava 2016. 428 s. Kansi: Timo Numminen. Arvostelukappale. |
Enni Mustosen ihastuttava Syrjästäkatsojan tarinoita on päässyt jo neljänteen osaan. Ruokarouva (Otava 2016) on osista se, jossa Ida Erikkson alkaa toteuttaa omaa unelmaansa ja elää itsenäisesti ilman muiden käskyjen alla olemista. Hän palaa tyttärensä Kirstin kanssa Ruotsista takaisin Suomeen ja alkaa pitää täysihoitolaa maaseutupitäjä Albergassa. Ensimmäinen maailmansota ja Suomen sisällissota hankaloittavat elämää maaseudullakin ja kaikesta on pulaa. Ihan niin kuin miettimistä ja tekemistä ei olisi tarpeeksi, vanha rakkaus menneisyydestä kolkuttaa eräänä iltana oven takana.
Tuttuun tapaan myös Ruokarouvassa vilisee merkittäviä kulttuurihistoriallisia henkilöitä. Idan naapurissa asustavat taitelija Ville Valgren vaimonsa Viivin kanssa, joiden juhlien jälkeen Idan pihapiiriin saattaa usein eksyä hoiperteleva runoilija Eino Leino. Lisäksi täysihoitolassa asuvat hetken säveltäjä Leevi Madetoja yhdessä L. Onervan kanssa. Mustonen kuvaa kulttuurihistorian merkkihenkilöitä jälleen luontevasti ja todentuntuisesti. Nyt nämä eivät kuitenkaan kohoa enää korkeammalle kuin Ida, sillä itsenäisenä täysihoitolan pitäjänä hän voisi toimia yksinkin kuvauksen kohteena. Tällä kertaa kulttuurihistorian tunnistettavat henkilöt ovat vain kiinnostava lisä tarinaan.
Hieman hitaasti käynnistelevän alun jälkeen tarina pääsee mielestäni parhaiten lentoon, kun Ida on tehnyt päätöksen sopivimmasta talosta ja alkaa kunnostaa sitä. Tarina tempoo eteenpäin entistä kiivaampaa tahtia, kun sotilaita alkaa partioida kaduilla, pommit värjätä taivaan ja epätietoisuus tulevasta varjostaa elämää. Arjen työt on silti tehtävä niin täysihoitolassa kuin navetassa ja yritettävä selviytyä päivästä toiseen. Naapurit auttavat toisiaan, ja Idalla on myös osaava ja aikaansaava kirvesmies apunaan, Iisakki Haapaluoma. Tuo pohjalainen mies nousi yhdeksi lempihahmokseni, sillä niin hänen murteensa kuin ripeästi työhön tarttuminen olivat kotoisia piirteitä.
Ruokarouva ei ihan onnistu kipuamaan Emännöitsijän tasolle. Mustonen kuvaa siinä todella kiinnostavasti Albert Edelfeltiä ja Idan kuoriutumista vahvaksi naiseksi, vaikka toisaalta sivumäärästä olisi voinutkin nipistää. Ruokarouva on perinteisempi mutta silti mukaansatempaavaa luettavaa maaseudulla elävän naisen arjesta. Lukijana ilahduttaa, miten köyhästä ja kodittomasta tytöstä on kasvanut itsenäinen ja vahva yrittäjänainen. Ida on henkilöhahmo, jolle toivoo pelkkää hyvää.
Ruokarouvasta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi Arja, Marile, Kirjahilla, Mari Saavalainen ja Amma.
