Koonti Helsingin kirjamessuista 2017

Vierailin Helsingin kirjamessuilla kolmena päivänä. Perjantaina saavuin messuilemaan suoraan töiden jälkeen. Ensimmäinen messupäivä on aina sellainen ns. haahuilupäivä, jolloin tutustun rauhassa messualueeseen, tutkin kirjatarjouksia ja antikvariaattien hyllyjä sekä vain nautin siitä, että niin monet kirjallisuutta rakastavat ovat samassa paikassa. Lisäksi on mukavaa tehdä havaintoja siitä, miten kirjoja on laitettu esille, millaisia koristeita, iskulauseita ja muuta visuaalisuutta on hyödynnetty ja millaiset asiat korostuvat erityisesti. Tänä vuonna näkyvin taisi olla mahtava Harry Potter -bussi ja olipa tuttu Mörkökin paikalla. Lisäksi silmääni pistivät erityisesti hyvinvointiin ja ajankäyttöön liittyviä juttuja, esimerkiksi Putingilla oli piste, jossa sai harjoitella bujoilua eli bullet journalia. Putingin piste itse asiassa houkutteli minua jokaisena messupäivänä, sillä kaikki söpöt vihot, tarrat, kynät, kortit ja muu ovat heikkoja kohtiani. Olin jättänyt kameran tarkoituksella vielä kotiin, joten esimerkiksi ainut haastatteluräpsäisy on otettu puhelimella. 

Perjantaina en käynyt kuuntelemassa muita haastatteluja kuin Mila Teräksen, jota Anna Kortelainen haastatteli romaanin Teräs tiimoilta. Teos kertoo fiktiivisen tarinan taiteilija Helene Schjerfbeckistä, jonka taidenäyttelyn Teräs kävi katsomassa Ateneumissa muutamia vuosia sitten. Näyttely ja erityisesti taitelijan omakuvat olivat tehneet Teräkseen valtavan vaikutuksen. Kun opas oli sattumalta maininnut, ettei Schjerfbeckistä ole kirjoitettu ainuttakaan fiktiivistä kirjaa, Teräs oli alkanut pyöritellä ajatusta romaanin kirjoittamisesta. Jäljet on itselläni juuri lainassa, ja aion tarttua siihen nyt marraskuun aikana. 

Mila Teräs. Haastattelijana Anna Kortelainen.

Lauantain messupäivä alkoi perinteisesti WSOY:n, Tammen ja Johny Knigan bloggariaamiaisella. Tänä vuonna kirjailijajoukko oli miespainotteinen. Haastateltavina olivat Heikki Valkama, Marianna Kurtto, Roope Sarvilinna, Joonas Konstig, A. W. Yrjänä ja Tuomas Kyrö. Pakko myöntää, etten tiennyt näiden kirjailijoiden uutuusteoksista muuten kuin Kyrön osalta enkä itse asiassa ole lukenutkaan muuta kuin juuri Kyrön romaaneja.

Heikki Valkama kertoi esikoiskirjastaan Pallokala. Rikosromaanin tapahtumat sijoittuvat Japaniin, missä Valkama on asunut lapsuutensa. Iloinen esikoiskirjailija kertoi haastatelleensa teostaan varten japanilaisia kokkeja, ja japanilainen ruoka ylipäänsä nousi vahvasti esiin haastattelun aikana. Valkama paljasti myös uuden kirjan olevan jo työn alla ja Japanin pysyvän edelleen mukana.

Marianna Kurtto tunnetaan entuudestaan viidestä runokirjastaan, mutta tänä vuonna häneltä on ilmestynyt esikoisromaani Tristania. Teoksen tapahtumat sijoittuvat maailman syrjäisimmällä saarelle. Kurtto kertoi aloittaneensa Tristanian kirjoittamisen jo vuonna 2009 ja ehtineensä hylätäkin sen välillä. Syrjäinen saari ja sen asukkaat kuitenkin pitivät Kurttoa otteessaan; luettua taustakirjallisuutta romaania varten kertyi runsaasti ja seuraavakin teos liittynee saareen. Ystäväni kehui Tristaniaa kovasti, ja aion sen kyllä lukea.

Seuraavaksi oli vuorossa Roope Sarvilinna, jota haastateltiin romaanistaan Osuma. Pakko todeta, että teoksen kansi ei ensisilmäyksellä vetänyt puoleensa, mutta haastattelun myötä kiinnostus heräsi. (Olipa puhetta kannestakin ja selvisi, että siinä oleva kuva on Ateneumin portaasta otettu kuva.) Kauniin kielen rakastajanahan kiinnostuin heti, kun puhuttiin lyyrisestä proosasta, jonka tyyliä Osuman alussa on. Ilmeisesti teoksen alku on siksi haastavahko, mutta kirjailija mainitsikin, että Osumaa kannattaa lukea hiljalleen, kiireettä. Sarvilinna paljasti, että seuraavassa teoksessaan hän haluaisikin kirjoittaa enemmän ns. laulavampaa kieltä. 

Ylhäältä: Heikki Valkama, Marianna Kurtto, Roope Sarvilinna. Alhaalta: Joonas Konstig, A.W.Yrjänä, Tuomas Kyrö.

Joonas Konstig kertoi romaanistaan Vuosi herrasmiehenä, joka sai alkunsa, kun Konstig teki havaintoja yksivuotiaasta pojastaan ja alkoi pohtia omaa käytöstään ja sitä, miten voisi olla parempi ihminen. Konstig paljasti, että teoksen kirjoittamisella oli myönteinen vaikutus omaan toimintaan.

Toiseksi viimeisenä haastateltavaksi asteli A.W.Yrjänä, jolta on julkaistu ensimmäinen esikoisromaani, Joonaanmäen valaat. Aiemmin Yrjänä on kirjoittanut viisi runoteosta, mutta nyt hän halusi kirjoittaa vanhanaikaisen tarinan. Tämä näkyy myös teoksen vanhantyylisessä punaisessa kannessa, jossa teksti on kultaisin kirjaimin sekä romaanin sisällä tekstin ulkoasussa. Joonaanmäen valaat syntyi kolmen kesän aikana, ja A.W.Yrjänä kertoi poimineensa henkilöhahmot lähipiiristään ja naapureistaan. 

Viimeisenä Tuomas Kyrö kertoi uusimmasta Mielensäpahoittaja-romaanistaan, Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta. Olen lukenut aiemmat Mielensäpahoittajat, mutta tästä uusimmasta en tiennyt vielä mitään. Mielensäpahoittajan Suomi koostuu Mielensäpahoittajan tarinoista, joita on jokaiselle vuodelle. Näin ollen teos on samankaltainen kuin Grassin teos Minun vuosisatani, jonka Kyrö kertoi lukeneensa 2000-luvun alussa. Paitsi uusimmasta romaanistaan Kyrö kertoi myös Mielensäpahoittajan maailmanvalloituksesta.

Jenni Haukio, Anja Salokannel, Vilja-Tuulia Huotarinen ja haastattelija Anna Kortelainen. 

Kiinnostavien haastattelujen ja brunssin jälkeen oli aika siirtyä Messukeskuksen puolelle. Varsin monen muun tavoin keskityin kuuntelemaan, kun Anna Kortelainen haastatteli Jenni Haukiota, Anja Salokannelta ja Vilja-Tuulia Huotarista suomalaisesta runoudesta. Kiinnostava keskustelu nosti taas esiin halun lukea runoja. Miksi niitä tuleekaan luettua niin vähän? Haastattelua kuunnellessa kirjoitin muistiin ainakin Jenni Haukion mainitseman Kalevi Lappalaisen, jonka runoja hän suositteli lukemaan. 

Runouden jälkeen oli hyvä siirtyä täydellisen lauseen äärelle. Maarit Halmesarka haastatteli tiiviistä ja kauniista lauseistaan tunnettuja Johan Bargumia ja Pertti Lassilaa. Bargum on minulle tutumpi kirjailija ja nautin hänen kauniista kielestään ja siitä, miten vähällä hän kertoo paljon. Pertti Lassilalta olen lukenut hänen Finlandia-ehdokkaana olleen teoksensa Armain aika. Kahden kirjailijan haastattelu oli lämminhenkinen, ja oli pakko kirjoittaa muistiin heidän oivaltavia sanojaan. Puhelimen muistiosta löytyy haastattelun kaunein sitaatti Pertti Lassilalta: "Teksti elää ja kuolee lauseesta" sekä hauskin sitaatti Johan Bargumilta: "Ilman huumoria elämämme olisi yhtä surkeaa kuin se onkin."

Johan Bargum ja Pertti Lassila.

Kjell Westö ja haastattelija Jukka Petäjä.

Lauantain odotetuin hetki koitti, kun Jukka Petäjä haastatteli Kjell Westöä uutuusromaanista Rikinkeltainen taivas. Täytyy myöntää, että tämä fanityttö kihersi onnesta, kun sain ensikertaa kuunnella lempikirjailijaani. Ehdin lukea Rikinkeltaisen taivaan sopivasti ennen kirjamessuja. Westö kertoi teoksensa syntyneen vuonna 2014, kun hän oli yksin kaksi viikkoa kesämökillään. Tuolloin Westön mielessä alkoivat pyöriä ensin sisaruspari, Alex ja Stella, ja heidän kesäkotinsa. Päinvastoin kuin yleensä Helsinki asettui tarinaan vasta näiden jälkeen. Haastattelun aikana Westö paljasti seuraavan romaanin sijoittuvan kokonaan saaristoon.

Päivän viimeiset haastattelut olivatkin kaikki sellaisia, joita en ollut suunnitelmiini kirjannut mutta niinhän ne aina muuttuvat. Westön jälkeen jäin kuuntelemaan hyväntuulista haastattelua, kun Kallion lukiolaiset kyselivät Jenni Pääskysaarelta ja Arno Kotrolta kirjasta Elämän A ja Ö. En lopulta käynytkään kuuntelemassa keskustelua aiheesta Sisällissota romaaneissa, koska väsähdin lauantain ihmispaljoudessa, mutta kävin sen sijaan kuuntelemassa aiemman haastattelun suomalaisnaisista sisällissodassa. Tämä olisi mennyt minulta kokonaan ohi, jos en olisi kuullut haastattelusta ystävältäni kahvitauolla. Juha Hietanen haastatteli Tuomas Hoppua tietokirjasta Sisällissodan naiskaartit ja Tiina Lintusta tietokirjasta Punaisten naisten tiet. Haastattelu oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että olin hiljattain lukenut Anneli Kannon romaanin Veriruusut ja punaisten naiskaarti oli vahvasti mielessä. Päivän lopuksi ehdin sattumalta kuunnella vielä lopun keskustelusta, jonka Heidi Köngäs ja Antti Tuuri kävivät haastattelija Juha Roihan johdolla Suomalaisen kirjakaupan lavalla. Molempien kirjailijoiden uutuusromaanit kiinnostavat kovasti, ja Köngäksen Sandra onkin varausjonossa. 

Jenni Pääskysaari ja Arno Kotro.

Tuomas Hoppu ja Tiina Lintuen. Haastattelijana Juha Hietanen.

Heidi Köngäs ja Antti Tuuri. Haastattelijana Juha Roiha.

Sunnuntaina aion kuunnella muutaman haastattelun, joista ensimmäinen oli Anneli Kannon haastattelu Lahtareista, joka on tänä vuonna lukemistani kirjoista vaikuttavimpia. Kanto kertoi teoksestaan hyvin eläväisesti, ja lisäksi haastattelija Anna Kortelainen luki pari katkelmaa romaanista. Lahtarit on moniääninen romaani, mutta enpä olisi uskonutkaan, että siinä on peräti 57 eri ääntä! Kortelainen kysyikin Kannolta, miten hän luo henkilöitä ja heidän ääniään. Kanto vihjaisi omaavansa ns. tallentavan korvan, jonka avulla hänen mieleensä jää erilaisissa tilanteissa ja paikoissa ihmisten ääniä. Myös toimittajan työstä on Kannon mukaan ollut hyötyä siinä, miten hyvin ihmisten äänet jäävät mieleen elämään. Jos Kannon teos on vielä lukematta, suosittelen lämpimästi lukemaan.

Haastattelija Anna Kortelainen ja Anneli Kanto.

Anneli Kanto.

Koko Hubara.

Anneli Kannon haastattelun jälkeen olikin ohjelmamuutoksen vuoksi heti vuorossa Koko Hubaran haastattelu teoksesta Ruskeat tytöt. Koska Hubaran haastattelu jäi minulla perjantaina välistä, päätin jäädä kuuntelemaan. Kiinnostavan haastattelun lopuksi laitoinkin Hubaran esseekokoelman varaukseen, ja nyt se odottelee yöpöydällä lukuvuoroa.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaiden haastattelusta kuuntelin puolet. Tänä vuonna ehdolla ovat Ari Räty romaanillaan Syyskuun viimeinen, Heikki Kännö romaanillaan Mehiläistie, Tuuli Salminen romaanillaan Surulintu, Ossi Nyman romaanillaan Röyhkeys, Maaria Oikarinen romaanillaan Lucian silmät, Silja Kejonen runokokoelmallaan Vihkilumen talo, Annastiina Storm romaanillaan Me täytytään valosta, Pauli Tapio runokokoelmallaan Varpuset ja aika, Olavi Koistinen novellikokoelmallaan Mies joka laski miljardiin ja Marjo Katriina Saarinen romaanillaan Kerrottu huone. Ehdokkaista tuttuja entuudestaan ovat Stormin Me täytytään valosta, Salmisen Surulintu ja Nymanin Röyhkeys. Kuulemistani haastatteluista mieleen painui Tapion runoteos Varpuset ja aika ehkäpä siksi, että mielikuva pikkuisista ja söpöistä varpusista oli ristiriidassa Majanderin sanoihin kokoelman  joidenkin runojen julmuudesta. 

Oli kuitenkin jätettävä esikoiskirjailijat, sillä halusin messupäivän päätteeksi kuulla Olavi Uusivirran ja Maija Vilkkumaan haastattelun. Laulajat kertoivat haastattelussa muun muassa omista esikuvistaan, laulujensa synnystä ja siitä, miten kauan he yhtä kappaletta muokkaavat. Näistä voi lukea kirjasta Miten lauluni syntyvät?, jossa laulujensa synnystä kertovat Uusivirran ja Vilkkumaan lisäksi Asa, Chisu, Jouni Hynynen, Samae Koskinen, Jarkko Martikainen, Iisa ja A.W.Yrjänä. 

Esikoiskirjailijat lavalla. Haastattelijoina Suvi Ahola, Arla Kanerva ja Antti Majander.

Olavi Uusivirta ja Maija Vilkkumaa.

Tähän oli hyvä päättää tämän vuoden Helsingin kirjamessut. Ensi vuonna nähdään taas!

Poimintoja Helsingin kirjamessuille

Helsingin kirjamessut alkavat ensi viikolla, joten on aika tehdä hieman suunnitelmia. Jos olet menossa messuille ensimmäistä kertaa, lukaise Katrin laatima selviytymisopas introvertille. Itselleni nämä ovat nyt viidennet Helsingin kirjamessut (kiitos Messukeskukselle jälleen bloggaripassista!), joten olen oppinut, mikä itselleni toimii kirjamessuilla parhaiten. Pidän esimerkiksi siitä, että yksi päivä on pyhitetty pääasiassa kiertelylle, messualueeseen tutustumiseen ja antikvariaattien silmäilyyn. Tänä vuonna ns. fiilistely- ja haahuilupäivä on perjantai. Koska työpäivä on tuolloin sattumalta lyhennetty (!), pääsen messuhulinaan odotettua aiemmin. Jouduin tosin pettymään, kun Kjell Westön lukupiiri oli jo ehtinyt täyttyä, mutta onneksi lauantaina ehdin sitten kuuntelemaan häntä. Suunnitelmat luonnollisesti elävät messuilla jonkin verran, mutta tässä nyt tärppejä, joita itse aion kuunnella.

perjantaina 27.10.

Oma haahuilu- ja fiilistelypäivänäni, jolloin keskityn lähinnä kiertelemään kirjamyyntiä ja antikvariaattien hyllyjä sekä tutustumaan messualueeseen. Muutaman poiminnan olen kuitenkin tehnyt kaiken varalta messuohjelmasta. Jos tuntuu siltä, että olisi kiva istahtaa kuuntelemaan antoisia keskusteluja, voisin kuunnella seuraavat:

12-13 KirjaKallio

Netissä on kaikki, mihin tarvitaan kirjaa? 

En välttämättä ehdi paikalle ihan alkuun, mutta aihe on houkutteleva ja voisi antaa ajatuksia töitäkin varten.

13.30-14 Mika Waltari 

Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä, Mila Teräs

Minulla on juuri tämä kirja lainassa, mutten ole vielä aloittanut sen lukemista. Heräsin tähän kirjaan vasta edellisessä lukupiirissä, kun keskustelimme, mitkä tämän vuoden kotimaisista kirjoista ovat jääneet mieleen. Teos kiinnostaa, sillä Helene Schjerfbeck on suosikkitaitelijoitani. 

Muita kiinnostavia olisivat kaksi seuraavaa Aleksis Kivi -lavalla mutta kiertely ja haahuilu taitavat mennä näiden edelle:

15-15.30 Jukka Petäjän haastateltavana olisi Rosa Liksom romaanistaan Everstinna (olen lukenut tämän, mutta bloggaus on jäänyt toistaiseksi kirjoittamatta) ja heti perään keskustelun aiheena olisi Pakolaisuus ennen ja nyt. 

lauantaina 28.10.

Tämä on aina tiivein päivä, johon merkitsen itselleni ruokatauon, sillä muuten syöminen helposti unohtuu eikä nälkäkiukkuisena ole tietenkään kiva messuilla. Päivä alkaa perinteisesti Wsoy:n, Tammen ja Johny Knigan järjestämällä bloggariaamiaisella, jonka jälkeen suunnitelmissa on  jotakuinkin seuraavaa:

11.30-12.30 on tehtävä päätös, olenko Aleksis Kivellä vai KirjaKalliolla:

aiheina olisi Suomalaisen runon ääni ja KirjaKallion lukiolaiset haastattelevat Koko Hubaraa teoksesta Ruskeat tytöt. Toisaalta Koko Hubaraa olisi mielenkiintoista kuulla, koska en ole lukenut vielä hänen kirjaansa.

12.30-13 Aino

Yhdessä virkkeessä kokonainen elämä

Niin miten saisi tiivistettyä yhteen virkkeeseen kaiken olennaisen? Haastateltavina ovat Pertti Lassila ja lempikirjailijoihini kuuluva Johan Bargum. Oih!

14-14.40 Aleksis Kivi

Rikinkeltainen taivas, Kjell Westö

Päivän odotetuin hetki!

Tämän jälkeen olen merkinnyt useita ehkä-kategorian haastatteluja, joihin menen fiiliksen mukaan tai olen jossain muualla, kuten kahvikupposen äärellä. Päivän viimeiset kuultavat ovat:

17.30-18 Aleksis Kivi

Tällä tavalla maailma loppuu, Philip Teir

Tämä(kin) kirja on minulla juuri lainassa ja kiinnostaa kovasti. Olen kuullut kirjasta paljon positiivista.

17.30-18 Katri Vala

Sisällissota romaaneissa

Kirjailijat Antti Tuuri ja Heidi Köngäs keskustelevat sisällissodasta uutuusromaaniensa pohjalta. Nämä(kin!) kirjat ovat olleet minulla lainassa, mutta jouduin palauttamaan ne lukemattomina varausten vuoksi (olenkohan ollut vähän liian kirja-ahne viime aikoina?) Sisällissota on yksi kiinnostavimpia aiheita sotakirjoissa, ja tänä vuonna Anneli Kannon Lahtarit ja Veriruusut ovat iskeneet lujaa.

sunnuntaina 29.10.

Viimeinen messupäivä saa olla leppoisa, ja siksi ensimmäinen pakko-nähdä-ja-kuulla-keskustelu onkin merkitty vasta päivälle. Aamulla mennään aikaisin, jos siltä tuntuu tai nukutaan pitkään.

13-13.30 Eino Leino

Lahtarit, Anneli Kanto

Tämä teos kuuluu tämän vuoden vaikuttavimpien lukemieni kirjojen joukkoon. Pakko olla paikalla.

13.30-14 KirjaKallio

Word - Mikä innostaa nuoret miehet lukemaan?

Mitä 2017 Word -hankkeessa lopulta kävi ja mitä opittiin? Tämä olisi kiinnostava kuulla, katsotaan.

15-16 Aleksis Kivi

HS Esikoiset lavalla

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa tavoittelevat finalistit kertovat teoksistaan. Perinteinen, jonka yleensä olen käynyt kuuntelemassa kokonaan tai osittain, mutta tänä vuonna aika varmasti osittain, koska...

15.30-16 Olohuone

Runosunnuntai: Miten lauluni sanat ovat syntyneet?

Jos esiintyjänä on lempparilaulajani Olavi Uusivirta, olen takuulla kuuntelemassa häntä. Tähän on varmasti myös mukava päättää vuoden 2017 Helsingin kirjamessuviikonloppu.

Kirjamessujen aikana päivitän blogini Instagramtiliä, josta voi seurata messuhulinaa. Kirjamessujen jälkeen teen vielä perinteisesti postauksen siitä, mitä lopulta tulikaan koettua ja nähtyä. 

Rattoisaa messujen odottelua ja toivottavasti törmäillään!

Helsingin kirjamessut 2016: perjantai & lauantai

Paluu syyslomaviikolta arkeen ei tunnu niin ikävältä, kun vuoden kohokohta, Helsingin kirjamessut, ilahduttaa loppuviikosta. Lähdin messuilemaan perjantaina pian töiden jälkeen. Tänä vuonna jätin tarkoituksella ohjelmasuunnitelmani maltilliseksi. Hieman kyllä harmitti, että esikoiskirjailijoiden haastattelu alkoi juuri kahdelta, kun saavuin Messukeskukseen enkä viitsinyt mennä Aino-saliin kesken haastattelujen. Sen sijaan aloitin messuni niin kuin tapanani on ollut aiemminkin: tutkimalla kirjatarjontaa ja silmäilemällä paikkojen asettelua. Olo on joka kerta yhtä pöllähtänyt ja messuvilinä vaatii aina aluksi totuttelua. 

Ensimmäinen haastattelu olikin suunnitelmien ulkopuolelta. Istahdin odottelemaan Jukka Viikilän haastattelua Mika Waltari -lavan äärelle ja satuin vielä ehtiä kuunnella, kun Baba Lybeck haastatteli Anders Rydelliä tietokirjasta Kirjavarkaat - Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana (Gummerus). Haastattelu oli todella mielenkiintoinen, ja Rydellin kirjaan on ehdottomasti tutustuttava. Rydell paljasti työstävänsä erillistä teosta siitä, miten natsit pyrkivät omimaan myös musiikin, erityisesti Wagnerin. Tutkimustyö ei kuitenkaan ole helppoa, sillä musiikkiarkistoihin on hankala päästä eikä niitä helposti avata tutkijoille. 

Baba Lybeck ja Anders Rydell.

Rydellin jälkeen oli vuorossa kovasti etukäteen odottamani Jukka Viikilän haastattelu. Anna Kortelainen haastatteli häntä teoksesta Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus). Olen kirjoittanut teoksesta aiemmin täällä. Akvarelleja Engelin kaupungista on yksi vuoden upeimmista kirjanautinnoistani. Anna Kortelainen oli myös vaikuttunut Viikilän kadehdittavan sykähdyttävästä kielenkäytöstä ja siitä, miten todentuntuinen Engel on kirjassa. Hän myös luki muutamia lempikohtiaan Viikilän teoksesta miehen hymyillessä vieressä. Harmitti, kun en huomannut ottaa omaa kirjaani mukaan, jotta olisin voinut pyytää siihen Viikilän signeerauksen.

Jukka Viikilä ja Anna Kortelainen.

Viikilän haastattelun jälkeen alkuperäisenä tarkoituksenani olisi ollut kuunnella Imagen päätoimittajan vetämää haastattelua aiheesta Tablettikoulu, miksi? mutta satuinkin huomaamaan Suomalaisen kirjakaupan lavalla alkavan Jare Henrik Tiihosen eli Cheekin ja Mikko Aaltosen haastattelun teoksesta JHT - Musta lammas (Otava). Olin ajatellut kuuntelevani kyseisen haastattelun myöhemmin Aleksis Kivi -lavalla (tosin pitihän tästäkin alku käydä kurkkaamassa), mutta oikeastaan haastattelu oli kivempi kuunnella pienemmällä lavalla.

Mikko Aaltonen, Cheek ja Aki Linnanahde.

Perjantain viimeinen kuuntelemani haastattelu oli kirjailijasuosikkini Tommi Kinnusen, Jenni Pääskysaaren ja Karri Miettisen eli Palefacen. He keskustelivat Jan Erolan johdolla vaikuttavista lukukokemuksistaan mutta myös kirjoista ja lukemisesta ylipäänsä. Alku jäi tosin kuulematta, mikä on harmi, koska keskustelu oli mielenkiintoinen, rento ja niin keskustelijat kuin kuulijatkin saivat nauraa. Kun Erola kysyi, mikä kirja on tehnyt vaikutuksen haastateltaviin, Karri Miettinen mainitsi Rauli Partasen, Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen tietokirjan Suomi öljyn jälkeen. Jenni Pääskysaari kertoi löytäneensä teini-ikäisenä äitinsä hyllystä Eeva Kilven runoteoksen Laulu rakkaudesta, johon Pääskysaari aina palaa. Hänestä huokui niin paljon onnellisuus Kilven teksteihin, että itsellekin tuli tunne, että pitäisi heti päästä lukemaan Kilpeä, jolta olen lukenut satunnaisten runojen lisäksi vain novellikokoelma Noidanlukon. Tommi Kinnunen muisteli myös lapsuuden hetkiään, kun hän pienenä poikana lainasi Kuusamon kirjastosta seitsemän osaa Maailman nähtävyydet -tietokirjoista, ihmetteli kuvia maailman eri kolkista ja imi itseensä tietoa. Lopuksi haastateltavat kertoivat, miksi kannattaa lukea: kirja on harjoitusta mielikuvitukselle ja avartaa katsetta maailman tapahtumiin ja ihmisiin sekä laajentaa sanavarastoa.

Loppuaika kuluikin rauhassa divaripuolta ja messutarjouksia tutkien ennen juna-asemalle lähtöä. Nautin siitä, että perjantaina ei vielä ollut tungosta ja että kirjapinojen välissä pystyi kulkemaan. Lauantain olinkin pyhittänyt ainoastaan bloggaritilaisuuksille, haastattelujen kuuntelemiselle sekä opiskeluystäväni tapaamiselle, joten perjantai oli täydellinen haahuilulle, fiilistelylle ja ostosten tekemiselle. 

Karri Miettinen, Jenni Pääskysaari, Tommi Kinnunen ja Jan Erola.

Lauantai alkoi perinteisesti Bonnierin järjestämällä kirjabloggaajabrunssilla, johon osallistuikin tänä vuonna ennätysmäärä bloggaajia. Haastateltava kirjalijajoukko oli huikea: Claes Andersson, Anja Snellman, Tuula-Liina Varis, Hannu Mäkelä ja Riitta Jalonen. Näistä kirjailijoista olen lukenut jokaiselta jotakin paitsi Hannu Mäkelältä. Riitta Jalosen Kirkkaus (Tammi) on tosin vielä kesken. Claes Anderssonia haastateltiin romaanista Hiljaiseloa Meilahdessa (Wsoy), joka on toinen osa Oton elämä -nimistä sarjaa. Se on minulle entuudestaan tuntematon, mutta lämminhenkinen haastattelu sai innostumaan ja ensimmäinen osa ponnahti lukulistalle. Andersson huokui rauhaa ja hymyä, ja häntä olisi kuunnellut enemmänkin. 

Anderssonin jälkeen vuorossa oli Anja Snellman, joka kertoi odotetusti muun muassa Syysprinssi -kirjan filmatisoinnista. Snellman toi myös esiin, miten Claes Anderssonin runoteos Som är ingenting hänt vaikutti häneen aikoinaan niin voimakkaasti, että Snellman sai kipinän ryhtyä kirjailijaksi. Olen lukenut Snellmanin tuotannosta Häräntappoaseen, Akvaariorakkautta ja Parvekejumalat, mutta esimerkiksi klassikko Sonja O. kävi täällä keikkuu edelleen lukulistalla. 

Claes Andersson.

Anja Snellman.

Tuula-Liina Variksen tuotantoon tutustuminen on alkuvaiheessa. Luin häneltä viime vuonna novellikokoelman Että tuntisin eläväni, ja kirjailijan uusin romaani Huvila (Wsoy) kiinnostaisi lukea. Teos sijoittuu vuoteen 1929 ja kertoo turkulaisesta Raakelista, joka muuttaa naimisiin mentyään taitelijan hirsihuvilaan ja kaikki vaikuttaa aluksi idylliseltä.

En ole aiemmin lukenut Hannu Mäkelän tuotantoa. Pitäisi kyllä lukea. Häneltä on ilmestynyt Muistan-sarjan tuorein ja omien sanojensa mukaan viimeinen osa. Seesteisyyttä huokuva Mäkelä vertasi kirjaa upeasti arkkitehtuuriin. Sitten, kun talo on kaikkinensa valmis, avataan ovet ja odotetaan, astuuko lukija sisälle. 

Tuula-Liina Varis.

Hannu Mäkelä.

Täytyy myöntää, etten tiennyt Riitta Jalosesta ennen kuin luin ylistäviä arvioita hänen tuoreimmasta romaanistaan Kirkkaus. Sen lukeminen on minulla vielä kesken, mutta on tähän asti ollut huikean hienoa luettavaa. Oli kiinnostavaa kuulla, miten Jalonen on saanut kipinän tutstua ja kirjoittaa uusiseelantilaisesta Janet Framesta ja miten hänen omat kokemuksensa ovat tehneet kirjan kirjoittamisesta fyysisesti vahvan kokemuksen. 

Lopuksi kirjailijat asettuivat vielä vastailemaan bloggareiden kysymyksiin. Keskustelua käytiin muun muassa siitä, mitä kirjoja kirjailijat itse ovat viime aikoina lukeneet ja mikä on kirjablogien merkitys kirjallisuuskritiikin ohessa.

Riitta Jalonen.

Kirjailijat loppukeskustelussa.

Bonnierin brunssin jälkeen oli heti vuorossa Atenan järjestämä bloggariaamupäivä, jossa haastateltavina olivat esikoiskirjailijat Soili Pohjalainen ja Tiina Lifländer. Hänen teoksensa Kolme syytä elää oli minulla jo lainassa kirjastosta, mutta jouduin palauttamaan sen lukemattomana varauksen takia. Lifländerin teos on lukulistani kärjessä, ja haastattelun aikana kiinnostuin myös Pohjalaisen romaanista Käyttövehkeitä. Se on mukana Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon saajaksi. Haastattelun pääroolissa oli bloggaus ja sen merkitys, koska molemmat kirjailijat ovat bloganneet jo usemman vuoden ja kertoneet esikoisteoksen kirjoittamisen etenemisestä blogissaan. 

Soili Pohjalainen ja Tiina Lifländer.

Atenan tilaisuuden jälkeen riensin Boknäsin osaston bloggaripisteelle sovittuun tapaamiseen. Oli todella mukavaa tavata niin uusia kuin entuudestaan tuttuja bloggareita ja saada blogeille kasvot. Yhteisöllisyys on huippua! 

Lounastin ystäväni kanssa kuulumisia vaihdellen, minkä jälkeen kävin vielä yhdessä bloggaritilaisuudessa, joka oli Teoksen järjestämä. Paloin halusta kuulla etenkin Leena Parkkisen haastattelun, sillä hänen uusinta romaaniaan Säädyllinen ainesosa on kehuttu vuolaasti. Parkkisen haastattelu olikin todella kiehtovaa kuultavaa, ja hän kertoi kiinnostavasti kirjoitusprosessistaan. 

Toimittaja Katarina Bauer kertoi teoksestaan He olivat natseja ja siitä, miltä on tuntunut kirjoittaa omista isovanhemmista ja yrittää ymmärtää, miksi he olivat natseja. Tämä(kin) teos meni lukulistalle. Lisäksi tilaisuudessa haastateltiin Kari Hukkilaa romaanista Tuhat ja yksi, josta en ollut aiemmin kuullut. Hukkila paljasti kantavansa mukanaan aina kynää ja vihkoa ja käyttäneensä joitain kirjoittamiaan havaintoja viime vuoden Helsingin kirjamessuilta tuoreimmassa romaanissaan.

Katarina Baer ja Leena Parkkinen.

Kari Hukkila.

Teoksen tilaisuuden jälkeen kipitin Katri Vala -lavan äärelle, jossa oli jo alkanut Jyrki Korpuan haastattelu teoksesta Alussa oli sana (Avain). Haastattelijana toimi Lumiomena -blogista tuttu Katja Jalkanen. Olin aiemmin pähkäillyt, mistä Jyrki Korpuan nimi oikein on tuttu, kunnes ystäväni muisti miehen pitäneen yliopistoaikoina meille kirjallisuuden kurssin fantasiakirjallisuudesta. Korpuan kurssi oli yksi kirjallisuusopintojen parhaimmistoa, ja häntä oli jälleen mahtavaa kuunnella. Alussa oli sana käsittelee Raamatun ja kirjallisuuden suhdetta, ja Korpua toi haastattelussa esille muutamia esimerkkejä muun muassa fantasiakirjoista, joissa näkyy Raamatun vaikutus. Haastattelun aikana tuli esille monia asioita, joita en ole itse aiemmin tajunnutkaan. Juttua olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa, ja lopussa Korpua paljasti myös kustantajalleen säästäneensä jotain mehukasta vielä seuraavaankin teokseen ja vinkkasi, että esimerkiksi Raamatun antisankareista riittäisi tutkittavaa. Korpuan kirja täytyy kyllä lukea.

Katja Jalkanen ja Jyrki Korpua.

Korpuan jälkeen asettauduin Minna Canth -lavalle kuuntelemaan, kun Imagen päätoimittaja Heikki Valkama haastatteli Tommi Melanderia, Riku Korhosta ja Pirkko Saisiota hyvinvointivaltion asemasta ja tulkinnoista suomalaisessa kirjallisuudessa. Mainioiden keskustelijoiden ansiosta haastattelua oli mukava kuunnella, joskin havaitsin omassa keskittymisessäni jo pientä väsymystä. Ihan loppuun asti en kuunnellut vaan siirryin ystäväni kanssa odottelemaan Erkki Lyytikäisen haastattelua kielen muutoksesta ja ilmiöistä teoksensa Sanotaan tyyliin näin (Gaudeamus) pohjalta. Anna-Liisa Haavikon johtamassa haastattelussa puhuttiin muun muassa miksi on mahdotonta sanoa, paljonko suomen kielessä on sanoja. Kovin paljoa mitään itselleni uutta ei kuitenkaan noussut esiin.

Tommi Melander, Riku Korhonen, Pirkko Saisio ja Heikki Valkama.

Anna-Liisa Haavikko ja Erkki Lyytikäinen.

Laura Gustafsson.

Päivän viimeinen haastattelu oli Kirjakahvilan lavalla, jossa haastateltiin Laura Gustafssonia romaanista Korpisoturi (Into). Gustafssonin kolmas romaani kertoo Ahma-nimisestä päähenkilöstä, joka muuttaa erakoksi Suomen itärajalle maailmanlopun uhatessa. Teos odottelee jo omassa hyllyssäni lukuvuoroaan. Tässä vaiheessa päivää keskittymiskykyni oli kuitenkin nollissa ja Kirjakahvilan ympäristö tuntui viime vuoteen verrattuna jotenkin kolkolta, joten päätin tallustaa kahvikupposen kautta junalle ja sanoa heipat kirjamessuille tältä vuodelta. 

Sunnuntai onkin sitten ollut palautuspäivä. Vaikka messuilu aina vähän uuvuttaa, mieli on aina yhtä onnellinen ja seuraavia kirjamessuja odottaa jo innoissaan. Mitä lokakuu olisikaan ilman niitä! Kiitos jälleen Messukeskukselle bloggaripassista. 

Helsingin Kirjamessuhulinaa 23.-25.10.2015

Kas niin, Helsingin Kirjamessut ovat takana ja on aika perinteisen messukoonnin. Olin tänä vuonna messuilla peräti kolme päivää, perjantaiaamusta sunnuntai-iltapäivään. Vieläkin on sellainen tunne, etten ole tainnut täysin laskeutua Kirjamessuhulinoista maankamaralle mutta mikäs kiire tässä on. Onhan niin ihanaa muistella kaikkia niitä upeita ja kiinnostavia keskusteluja ja haastatteluja, jotka kuulin ja sitä tunnetta, kun saa viettää monta päivää kirjallisuuden ystävien ja kirjojen ympäröimänä, löytää itsensä yllättävistä tilanteista ja ilahtua ystävien ja blogikollegoiden tapaamisista. Sain tavata niin vanhoja tuttujakin kuin tutustua uusiin kasvoihin. <3

Perjantain aamupäivä oli suhteellisen rauhallinen, joten käytin samantien hyväkseni vielä väljät antikvariaattien kahden euron tarjouspinot ja kiertelin messualuetta silmäillen, missä mitäkin on. Ensimmäinen kuuntelemani kirjailija oli Susan Abulhawa, jota haastateltiin kirjabloggareille ja lehdistölle tarkoitetussa tilaisuudessa. Hän kertoi hiljattain ilmestyneestä teoksestaan Sininen välissä taivaan ja veden (Like), joka on tarina kolmen sukupolven naisista. En ole vielä kyseistä teosta lukenut, mutta Abulhawan asiantunteva puhe sai vakuuttamaan, että teos on luettava piakkoin. Kirjailija korosti erityisesti sitä, miten hänelle kaikkein tärkeintä on kertoa henkilöiden tarinat mahdollisimman totuudenmukaisesti eikä hän siksi mieti kirjoittaessaan esimerkiksi poliittisia tahoja.

Abulhawan haastattelun jälkeen tarkoituksenani oli kuulla Asko Sahlbergia, mutta pettymyksekseni hän oli joutunut perumaan tulonsa. Olen saanut luettua ensimmäisen teokseni Sahlbergilta (arvio tulossa pian), joten olisi ollut kiinnostavaa kuulla miehen uudesta kirjasta Irinan kuolemat (Like). Piti alkaa kaivella messulehdestä, minne suuntaisi peruuntuneen tilaisuuden vuoksi. Päätimme siirtyä bloggaajaystäväni kanssa kuuntelemaan loppuosaa haastattelusta, jossa Rosa Liksom keskusteli venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista professori Pekka Pesosen johdolla. Liksom korosti erityisesti Nikolai Gogolin Nenää ja kertoi venäläisen runouden olevan hänestä vaikeaa. Esimerkkeinä Liksom mainitsi Anna Ahmatovan ja Aleksadr Puškinin. Jäin vielä kuuntelemaan ystäväni kanssa, kun Jukka Petäjä haastatteli ihastuttavaa Leena Landeria teoksesta Kuka vartijoita vartioi (Siltala). Lander paljasti jännittävänsä haastatteluja kovasti, mutta mitä vielä, hyvinhän kirjailija teoksestaan keskusteli. Kuka vartijoita vartioi kertoo, miten suomalaisfregatti Palme joutuu haaksirikkoon Irlannin merellä vuonna 1895. Landeria kuunteli mielellään, ja minut valtasi halu lukea hänen teoksensa. Joudun tässä nyt myöntämään, että Landerin tuotantoon tutustuminen on osaltani edelleen korkkaamatta. Toki Tummien perhosten koti on keikkunut listallani pitkään, mutta Lander sai puheillaan minut nyt vakuuttumaan entisestään siitä, että naisen tuotantoon on tutustuttava.

Susan Abulhawa

Leena Lander

Landerin jälkeen päädyin ystävieni kanssa kuuntelemaan loppuosaa haastattelusta, jonka aiheena oli, miten todellisia sotahistoriallisia tapahtumia käytetään sotaromaanien lähtökohtana. Aihetta pohtivat professorit Markku Kivinen, Markku Kangaspuro ja Arto Mustajoki. En ollut kiinnittänyt tähän ohjelmaan huomiota messulehteä selaillessa, vaikka luen mielelläni sotahistoriallisiin tapahtumiin sijoittuvia teoksia. Keskustelu osoittautuikin kiinnostavaksi, ja mieleeni jäi erityisesti maininta kirjallisuuden paradoksista: faktat on oltava fiktiota kirjoitettaessakin täsmällisesti oikein.

Vaikka tiesin pääseväni kuulemaan Mihail Šiškiniä lauantainakin, suuntasin kuitenkin kuuntelemaan, kun Jukka Petäjä haastatteli venäläiskirjailijaa tämän toisesta suomennetusta teoksesta Neidonhius (Wsoy). Olen aiemmin lukenut Šiškiniltä Sinun kirjeesi (Wsoy 2012), ja haastattelu vain vahvisti halua tarttua Neidonhiukseen. Šiškin keräsi paljon kuulijoita, ja miehen rauhallinen olemus tuntui tarttuvan heihinkin - kenelläkään ei ollut kiire minnekään. 

            Haastattelija Jukka Petäjä ja Mihail Šiškin.

Charly Salonius-Pasternak, Saara Jantunen, Jussi Niemeläinen, Sofi Oksanen

Sofi Oksanen

Šiškinin haastattelun jälkeen nappasin istumapaikan saman lavan ääreltä ja jäin kuuntelemaan, kun tutkija Charly Salonius-Pasternak keskusteli yhdessä kirjailija Sofi Oksasen, sotatieteiden tohtori Saara Jantusen ja HS-ulkomaantoimittaja Jussi Niemeläisen kanssa propagandasta, sananvapaudesta, trolleista ja hybridisodankäynnistä. Tämä keskustelu oli perjantain messupäivässäni ehdottomasti mielenkiintoisin ja olisin mielelläni kuunnellut sitä kauemminkin kuin puoli tuntia. Koska itse olen ammatiltani aineenopettaja, mieleeni painuivat erityisesti keskustelijoiden puheet koulumaailmasta. Yhtenä pääkysymyksistä oli, tarvitaanko uusi oppiaine propagandan tunnistamiseen. Keskustelijoiden mielestä tämän sijaan kouluissa pitäisi korostaa entisestään mediakriittisyyttä. Lisäksi nuorissa - ja meissä kaikissa - olisi heräteltävä uteliaisuutta tarttumaan myös sellaisiin teksteihin, joiden ajatuksista on eri mieltä. Nykyään kun ajaudutaan helposti vain niiden tekstien äärelle, joiden väitteiden kanssa olemme samaa mieltä. Sofi Oksanen heitti toiveen koulujen suuntaan: tieteellisten tekstien perusteita ja diskurssianalyysia olisi alettava harjoitella jo paljon aiemmin kuin vasta yliopistossa. 

Perjantain messupäiväni toiseksi viimeinen ohjelma käsitteli sitä, mitä kirjallisuudessa pidetään hauskana. Keskustelijoina olivat Kari Hotakainen, Anna-Leena Härkönen ja Tuomas Kyrö. Samantyyppistä aihetta taisin käydä kuuntelemassa viime vuonnakin, mutta pitäähän päivässä joku kepeämpikin aihe olla. Lisäksi ihastuin Kari Hotakaisen esiintymistyyliin, kun kuuntelin häntä viime keväänä Vihtorin kirjaston kirjamessuilla Tampereella. Tällä(kin) kertaa sai nauraa miehen lohkaisuille, mutta tässä vaiheessa iltapäivää oma keskittymiseni alkoi olla jo sen verran hukassa, että minun oli vaikea saada mitään erikoista irti keskustelusta. Huomioni oli enemmän kipeissä jaloissa ja tuskastumisessa, kun istumapaikkoja ei enää ollut vapaina. Niinpä siirryin jo ennen keskustelun loppumista Kirjakallion Louhi-lavalle ja - onneksi - istumapaikalle. Kuuntelin osan Eija Lappalaisen, Marianna Leikomaan ja Vesa Sisättön keskustelusta, miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuudenkuvia niin kuin suosituissa Nälkäpeleissä ja Outolinnuissa. Valitettavasti keskustelu ei tarjonnut mitään uusia ajatuksia enkä voinut kuunnella ihan loppuun saakka, koska toisella lavalla oli alkamassa päiväni viimeinen ja kovasti odottamani Emmi Itärannan haastattelu. Olin aloittanut junamatkalla Itärannan uusinta teosta, Kudottujen kujien kaupunki (Teos), ja äärettömän vaikuttunut kirjailijan luomasta maailmasta ja upeasta kielestä. Teos on minulla vielä hieman kesken, koska yritän lukea sitä säästellen ja nautiskellen. Marko Gustafssonin johtamassa lämminhenkisessä haastattelussa Itäranta muun muassa luki katkelman teoksensa alusta, kertoi toisen kirjan kirjoittamisen haasteista ja paljasti, ettei hänen oma suosikkihahmonsa teoksessa ole ihminen. Siinä missä Teemestarien kirjassa ihmisiltä otettiin pois vesi, Kudottujen kujien kaupungissa ihmiset eivät saa nähdä enää unia. Haastattelun jälkeen sain kirjaani Itärannalta omistuskirjoituksen, ja lähdin tyytyväisenä lepuuttamaan uupuneita jalkojani hotellille. 

Kari Hotakainen, Anna-Leena Härkönen, Tuomas Kyrö

Emmi Itäranta

Lauantain messupäivä alkoi Bonnierin järjestämällä messubrunssilla. Tänä vuonna haastateltavia kirjailijoita oli viime vuotta enemmän: peräti kymmenen. Haastateltavina olivat Kaisa Haatanen (Meikkipussin pohjalta), Vuokko Sajaniemi (Pedot), Saara Turunen (Rakkaudenhirviö), Inga Röning (Hippiäinen), Roope Sarvilinna (Kateissa), Jussi Seppänen (Kymmenottelu), Simo Hiltunen (Lampaan vaatteissa), Erkka Mykkänen (Kolme maailmanloppua), Katja Kettu (Yöperhonen) ja Mihail Šiškin (Neidonhius). Myönnän, että valtaosa oli minulle entuudestaan tuntemattomia, ehkä korkeintaan kansikuvasta tuttuja, ja olen lukenut vain Katja Ketun Yöperhosen. Koska en tänä vuonna käynyt kuuntelemassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaita, oli mukavaa kuulla edes kolmea heistä: Vuokko Sajaniemeä, Saara Turusta ja Jussi Seppästä, joka kertoi kirjoittaneensa esikoisteostaan huimat 15 vuotta. Oli ihanaa päästä kuuntelemaan erityisesti Katja Kettua, koska en häntä muuten käynyt Kirjamessuilla kuulemassa. Brunssi päättyi venäläiskirjailija Mihail Šiškinin haastatteluun, jonka aikana olisi voinut kuulla, kun nuppineula putoaa lattialle - niin hartaasti kaikki olivat lumoutuneet miestä kuuntelemaan. Šiškinin puhe taiteen merkityksestä jätti jäljen sydänalaan.

Mihail Šiškin

Messubrunssin jälkeen suuntasin oitis Aleksis Kivi -lavaa kohden. Lauantain ehdoton ohjelma olisi presidentti Sauli Niinistön ja kirjailija Jörn Donnerin tunnin mittainen keskustelu kirjallisuudesta - enkä aikoisi kuunnella sitä seisten. Niinpä nappasin itselleni hyvän paikan kolmannesta rivistä, ja huomasin, että aika monella muullakin oli sama taktiikka, koska kukaan ei enää siirtynyt seuraavan puolen tunnin aikana penkiltään. Ennen päivän odotetuimpaa keskustelua oli kuitenkin vuorossa haastattelu teoksesta Suomen lasten iltasadut (Otava) ja siitä, miksi lapsille on tärkeää lukea. Valitettavasti en enää muista haastattelijan nimeä, mutta haastateltavina olivat kirjan tekijä Anja Salokannel sekä Siri Kolu ja Laila Hirvisaari. Haastattelu oli kovin hellyyttävä etenkin, kun Hirvisaari kertoi oman muistonsa lapsuudestaan; miten hän oli lyönyt uskomattoman vedon sedänsä kanssa ja onnistunut odotuksista huolimatta voittamaan ja näin saamaan itselleen oman kirjan: Välskärin kertomukset. Keskustelun tärkein sanoma oli tietenkin seuraava: luetaan lapsille.

Kuhina alkoi, kun Sauli Niinistö alkoi lähestyä lavaa. Voi että, miten mahtava Niinistön ja Donnerin haastattelu olikaan! Pientä leikkimielistä piikittelyä, viisaita sanoja, huumoria, karismaa ja lämminhenkisyyttä. Olisin voinut kuunnella kiinnostavaa keskustelua vaikka koko loppupäivän. Donner kysyi Niinistöltä muun muassa siitä, mitä suomen kieltä opiskelevien maahanmuuttajien kannattaisi lukea. Esiin nousi paitsi Väinö Linna ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä myös Aku Ankka ja sen rikas kieli. Lopuksi miehet totesivat: Lukeminen kannattaa. Aina. (Tähän laittaisin monta, monta sydäntä.)

Lauantain ihmismeri

Anja Salokannel (vas.), Siri Kolu ja Laila Hirvisaari.

Presidentti Sauli Niinistö ja Jörn Donner

Seuraavaksi omissa ennakkosuunnitelmissani ei ollut mitään, joten päädyin ystävieni kanssa kuuntelemaan haastatteluja Sibeliuksesta. Ensin oli vuorossa Sakari Ylivuoren haastattelu tämän teoksesta Sibeliuksen lampaanviulu - Tarinoita sävelten takaa (Gummerus). Miestä haastatteli Sakari Heiskanen. Tämän jälkeen Sibelius-teema jatkui, kun vuorossa olivat Aleksi Siltalan haastattelussa Pekka Hako ja Kimmo Korhonen teoksesta Elämän mosaiikki - Jean Sibelius säveltäjänä ja ihmisenä (Siltala). Tämä teos voisi olla itselleni oiva valinta, sillä miehet kertoivat, että Elämän mosaiikista olisi helppo aloittaa tutustuminen Sibeliukseen. Tunnin aikana mielenkiinto lukea Sibeliuksesta heräsi; ei muuta kuin lukulistalle ja tutustumaan upeaan säveltäjään paremmin. 

Sakari Heiskanen ja Sakari Ylivuori

Aleksi Siltala (vas.), Kimmo Korhonen, Pekka Hako

Ruokatauon jälkeen jatkoin edelleen Sibelius-lavalla, jossa alkoi innolla odottamani Helena Ruuskan haastattelu teoksesta Eeva Joenpelto - Elämän kirjailija (Wsoy). Haastattelija Joni Strandberg pyysi heti aluksi nostamaan käden ylös, jos on lukenut jotain Joenpellon tuotannosta: valtaisa määrä käsiä nousi pystyyn. Haastattelija itse myönsi, ettei ollut lukenut Joenpellon teoksia ennen kuin oli lukenut Helena Ruuskan laatiman elämäkerran. Sen jälkeen kiinnostus heräsi ja tuotantoon tutustuminen alkoi. Ruuska kertoi, että hänelle ensimmäinen luettu Joenpellon romaani oli aikoinaan Vetää kaikista ovista (1974) ja siitä kiinnostus kirjailijaa kohtaan alkoi. Ruuska kertoi mielenkiintoisia faktoja Joenpellon elämästä ja toivoi, että Joenpelto nostettaisiin merkittäväksi suomalaiseksi kirjailijaksi Väinö Linnan rinnalle. Olen itse lukenut aikoinaan lukiossa jonkin Joenpellon romaaneista, mutten harmikseni muista sen nimeä. Kirjailija kuitenkin kiinnostaa, ja aion lähitulevaisuudessa tarttua hänen Lohja-sarjaansa. Ruuskan laatima elämäkerta olisi hienoa saada omaan hyllyyn. 

Helena Ruuska ja Joni Strandberg

Messualueella haahuilun jälkeen päädyin odottamaan Kirjakahvilaan keskustelua lukupiireistä. Kirjakahvilassa oli vielä menossa venäläiskirjailijoiden Jevgeni Popovin ja Aleksandr Kabakovin haastattelu kirjojen hahmojen alkoholi-inspiraatiosta. Tämän jälkeen alkoi Lumiomena-blogista tutun Katjan johtama haastattelu, jossa olivat mukana kirjailija ja kriitikko Suvi Ahola, Tanja Brummer ja Kirsi Ranin blogista Kirsin Book Club. Suvi Aholalta on ilmestynyt lukupiireistä kertova teos Ystäviä ja kirjoja (Atena), Tanja Brummer sen sijaan on mukana suunnittelemassa lukupiirejä, joissa mukana on myös kirjailija ja Kirsin lukupiiri syntyi viisi vuotta sitten syntymäpäivälahjatoiveena. Keskustelussa pohdittiin muun muassa, miten lukupiiri syntyy, millaiset kirjat sopivat parhaiten lukupiiriin keskustelua herättämään ja millaista on, kun mukana on kirjailija sekä miksi ruoka liittyy lähes aina kirjatuokioihin. Kuulun itsekin lukupiiriin (joskin olen tällä hetkellä harmillisesti kaukolukupiiriläinen), mutta tapaamiset piristävät aina ja on ihanaa keskustella luetusta kirjasta kahvikupposen äärellä muiden kanssa ja vaihtaa ajatuksia. Lisäksi lukupiiri on oivallinen väylä tutustua uusiin ihmisiin ja saada sydänystäviä, kuten Tanja Brummer haastattelussa totesikin.

Jevgeni Popov (vas.) ja Aleksandr Kabakov

Tanja Brummer (vas.), Suvi Ahola, Katja Jalkanen, Kirsi Ranin (Kirsin Book Club)

Eppu Nuotio ja Reijo Mäki

Lukupiirikeskustelun jälkeen jäin hyvälle (ja pehmeälle) nojatuolipaikalleni Kirjakahvilaan, jossa alkaisi hieman myöhemmin kovasti odottamani Antti Holman haastattelu. Sitä ennen julkistettiin Reijo Mäen selkokielinen versio teoksesta Pimeyden tango. Lisäksi Mäki julkisti, kenet hän on valinnut seuraavaksi kahdeksi vuodeksi selkokielikummiksi. Miehen valinta oli Eppu Nuotio, joka paljasti valinneensa selkokieleksi käännettäväksi Varkaus-sarjan ensimmäisen osan Peiton paikka (2003). Tuoreen selkokielikummin mukaan on tärkeää, että myös lukuvaikeuksia olevilla on mahdollisuus lukea juuri sitä kirjallisuutta, mitä muutkin lukevat. Koska Peiton paikka on Nuotion tuotannosta yksi suosituimmista teoksista, oli kirjailija siksi päätynyt valinnassaan juuri kyseisen romaaniin. Lopuksi Tuija Takala myönsi selkokirjallisuuden Seesam-palkinnon kirjailija Satu Leiskolle.

Jo ennen edellisen ohjelman loppua oli selvää, kuka tulisi lavalle seuraavaksi: ihmiset parveilivat nimmarin ja kuvan toivossa Antti Holman ympärillä Kirjakahvilan kupeessa. Seuraavaksi oli siis vuorossa lauantain viimeinen kuuntelemani haastattelu, varmasti hauskin sellainen, kun Antti Holma kertoi runojulkaisustaan Kauheimmat runot (Otava). Pidin runokokoelmasta hurjan paljon (arvio täällä), ja oli mukavaa kuulla, kun Holma luki muutamia runoistaan ääneen. Haastattelussa selvisi, ettei Holman oma lempiruno löydy runoteoksesta ja että hän toivoo Kauheimpien runojen innoittavan etenkin poikia tarttumaan runojen alkulähteisiin, kuten Eino Leinoon ja Edith Södergraniin. Haastattelun jälkeen riensin omistuskirjoitusjonoon runokirjani kainalossa. Jono jatkui ja jatkui vielä, kun itse lähdin Messukeskuksesta. 

Antti Holma

Pakko myöntää, että lauantain messupäivän jälkeen olin todella uupunut enkä jaksanut tarttua edes Helsingissä käymässä olleen opiskeluystäväni illallistamiskutsuun. Vaikka nukuin pitkään ja olo oli levännyt sunnuntaiaamuna, mietin, katsoisiko kukaan kieroon, jos astelisin Messukeskukseen leppoisasti pyjamassa. Kummasti sitä kuitenkin aina piristyy, kun pääsee jälleen kirjojen ja kirjallisuuden ystävien pariin. Sunnuntaiaamuna ihmisiä oli liikkeellä vielä vähän, joten kiertelin kiireettä messualueella ennen Petri Tammisen haastattelua, tutkailin antikvariaatteja ja valokuvailin. 

Nostalgiaa: tämän sarjan kirjoja ahmin lapsena!

Sunnuntain ohjelmaani kuului vain kolme haastattelua ennen iltapäivän paluujunaa. Minulla on juuri lukuvuoroaan odottamassa Petri Tammisen kehuttu pieni Meriromaani (Otava), joten suuntasin kuuntelemaan ensikertaa Tammista. Sain vielä vierelleni tamperelaiset ystäväni ja odotetun kirjatilaukseni toiselta heistä: Poplaari-blogista tutun ja Anni Kytömäen veljen Pekka Kytömäen runoteoksen Ei talvikunnossapitoa (Sanasato). Luinkin kyseisen ihastuttavan runoteoksen paluujunassa ja aion kirjoittaa siitä piakkoin. Tammisen haastattelu lisäsi intoa tarttua Meriromaaniin mahdollisimman pian. Tamminen on sympaattinen puhuja! Hyvä, etten kiljahtanut haastattelun päättyessä, että eiiiih älä lopeta vielä. Koska en ole Tammista aiemmin kuunnellut, kipusi haastattelu yllättäjien joukkoon. Minulla kun olisi mennyt kyseinen haastattelu ohi ellei ystäväni olisi kertonut ennen Kirjamessuja haluavansa mennä kuuntelemaan lempikirjailijaansa. 

Kaisu-Maria Toiskallio ja Petri Tamminen

Tammisen haastattelun jälkeen siirryin Kirjakahvilaan kuuntelemaan keskustelua Aku Ankan kielestä. Keskustelemassa olivat Aku Ankka -lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja suomentaja Ville Keynäs. Puolituntinen oli hyväntuulinen ja keskustelu sai yleisön naurahtamaan moneen kertaan. Tyypillistä on, että ensimmäisenä mieleen tulevaa sanaa vältetään, kuten vaikkapa kävellä, ja pyritään keksimään synonyymeja: tallustaa, löntystää... Tavanomaista on myös käyttää alkusointuja. Miesten mukaan Nykysuomen sanakirjat ovat kovassa käytössä ja sanakirjoista etsitään paljon sellaisia sanoja, jotka eivät ole nykyään enää aktiivisessa käytössä. Keskustelussa nousi myös esiin, miten Suomessa julkisuuden henkilöt arvostavat sitä, että pääsevät muunnoksena Aku Ankan sivuille - ei ole mitään, jos ei pääse Aku Ankkaan. 

Ville Keynäs ja Aki Hyyppä

Iloisissa Aku Ankka -tunnelmissa päätin tutustua Viini ja ruoka -messujen maailmaan ennen viimeistä haastattelua. Joskus vielä vietän enemmän aikaa ruokamessuillakin, koska sielläkin riittää paljon nähtävää. Tunteroisen aikana ehdin kiertää ihan mukavasti ja ostaa vihreää teetä ja matkaeväitä. Sitten siirryinkin takaisin Kirjamessujen puolelle ja kuuntelin, kun kirjailija Terhi Rannela haastatteli suosikkikirjailijaani Joel Haahtelaa ja Katri Lipsonia siitä, miten ammatillinen tausta vaikuttaa kirjailijoiden teoksiin. Haahtela ja Lipson ovat molemmat lääkäreitä, joka on heille tärkeä ammatti kirjailijan työn ohessa. Haahtela paljasti joskus koittaneensa siirtyä pelkästään kirjailijaksi, mutta huomannut sen toimimattomaksi: tekstiä ei ollut enää syntynyt. Pian haastattelun jälkeen olikin aikani hypätä pohjoiseen suuntaavaan paluujunaan. Siinä junalaiturilla seistessäni hämmästelin, että kylläpä oli huikeat kolme päivää! Olo oli kuin auringon nielaisseella: säteilin tyytyväisenä harmaassa tihkusateessa.

Mitä kirjaostoksia sitten tein? Olin jo ennen messuille lähtöä päättänyt hyödyntäväni vain Keltaisen kirjaston tarjouksen, jossa sai kolme kirjaa 20 eurolla. Lisäksi olin sopinut Pekka Kytömäen kanssa etukäteen ostavani hänen runoteoksensa Ei talvikunnossapitoa, jonka saisin mukaani messuilta. Päätökseni piti oikein hyvin, sillä ostin lopulta vain erään messutarjouksessa olleen teoksen isänpäivälahjaksi. Keltaisen kirjaston tarjouksesta valitsin pitkän harkinnan jälkeen Jhumpa Lahirin Tulvaniityn, John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä ja Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies. Loput alla olevan kuvan teokset ovat blogitapahtumista saatuja: Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden, Mihail Šiškinin Neidonhius, Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua, Vuokko Sajaniemen Pedot ja Helen Fieldingin Mad about The Boy. Kiitokseni näistä teoksista kustantajille. 

Eräs ystävistäni ihmetteli ennen Kirjamessuilleni lähtöä, mitä ihmeessä teen siellä kolme kokonaista päivää. Yllä olevan tekstin perusteella lyhyesti kiteytettynä: vaikka ja mitä. Messukuntokin piti loppuun asti. Ensi vuotta innolla odotellen!

* (Muokattu viim. 4.11.2015)