 |
| Lasikellon alla (The Bell Jar, 1963), Sylvia Plath. Otava 1997 (ensimm. kerran suomeksi 1975), suom. Mirja Rutanen. 238 s. Kirjastolaina. |
Esther Greenwood on aina ollut hyvä koulussa, nauttinut erityisesti kirjoittamisesta ja silmissä siintää tarkka päämäärä siitä, mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan. Kun Esther voittaa muotilehdessä olleen kirjoituskilpailun, hän pääsee stipendin avulla kuukaudeksi New Yorkiin paikalliseen lehteen harjoittelijaksi. Työharjoittelun aikana Esther huomaa ikään kuin alati keikkuvansa huteralla tasapainolaudalla: samaan aikaan olisi kyettävä osoittamaan olevansa loistava kirjoittaja ja työntekijä, mutta myös hehkeä, kaunis ja sosiaalinen muiden tyttöjen joukossa, osallistuttava kaikenlaisiin rientoihin ja löydettävä itselle kumppani. Esther ei ole sosiaalisilta taidoiltaan yhtä taidokas kuin kirjoittajana, ja hän huomaakin pian jäävänsä ystävänsä ja muiden tyttöjen varjoon ja olevansa aina lopulta sivustaseuraaja ja yksin. Esther alkaa muuttua yhä alakuloisemmaksi ja entistä synkemmät varjot vallata mieltä. Aina kun yritin keskittyä, ajatukseni liukuivat kuin luistimilla jonnekin suureen tyhjyyteen ja tekivät siellä hajamielisiä piruetteja.
Tilanne pahenee, kun Esther palaa kotiin ja saa kielteisen kirjeen tärkeältä kirjoituskurssilta. Kun tarkoin suunniteltu ponnahduslauta elämään palaa tuhkaksi, tulevaisuus näyttäytyy tarkoituksettomana, mustana kuiluna. Esther joutuu shokkihoitoihin ja alkaa miettiä erilaisia keinoja lopettaa elämänsä. Itsemurhayrityksen jälkeen edessä on vuosien pitkä hoito- ja toipumiskausi.
Lasikellon alla (Otava 1997) on amerikkalaisen runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) ainoaksi jäänyt romaani; Plath teki itsemurhan pian teoksen julkaisun jälkeen. Teos nojaa Plathin elämään, erityisesti hoitolaitosten osalta; ehkä juuri sen vuoksi Estherin ääni tuntuu niin aidolta ja koskettavalta. Lasikellon alla on siis samalla matka Plathiin itseensä, vaikka tarina fiktiivinen onkin.
En ole aiemmin lukenut mitään Sylvia Plathilta, ja Lasikellon alla on ollut jo pitkään tbr-listoillani. Onneksi sain sen viimein luettua Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaasteen innoittamana, sillä Lasikellon alla osoittautui alusta alkaen teokseksi, josta oli vaikea irrottautua. Lisäksi se sai minut kiinnostumaan Sylvia Plathin päiväkirjat -teoksesta, jonka jo hankinkin kirjastosta odottelemaan lukemista. Lasikellon alla pureutuu syvälle masentuneeseen ihmismieleen, jossa ei ole valonpilkahduksia, ainoastaan painostavaa pimeyttä, josta ei näe syytä etsiä tietä ulos. Juuri tämä mielenterveysongelmien kuvaus kiinnosti minua kaikkein eniten, ja teos sai miettimään, miten pienikin asia voi tyrkätä ihmismielen pahasti raiteiltaan ja miten ensisijaisen tärkeää olisi päästä hoitoon. Tästä Lasikellon alla onkin äärimmäisen hyvä muistutus. Ei pidä kuitenkaan säikähtää, että teos olisi raskas tai uuvuttava tummanpuhuvan yleisvärinsä takia, sillä Lasikellon alla valaa myös toivon valoa ympärilleen. Uskon, että teos jää mieleen pitkäksi aikaa.
Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste
Lukemattomat naiset -lukuhaaste (naisen kirjoittama klassikko)
