Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Tuhatkuolevan kirous, Siiri Enoranta. Wsoy 2018. 443 s. Kansi: Riikka Turkulainen. Kirjastolaina.

Tulipa korkattua vuosi 2019 täräyttävän hienolla kirjalla: Siiri Enorannan Finlandia Junior -palkitulla teoksella Tuhatkuolevan kirous (Wsoy 2018). Tämän teoksen valitseminen luettavaksi ei ollut minulle itsestäänselvyys. Kun teos nousi esiin lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokkaana, kuvittelin kirjan nimen perusteella tarinan tarjoavan lukijalleen aimo annoksen fantasiahöystöä - ei kiitos siis minulle, ajattelin. Kun tuli Finlandia-palkintojen jakopäivä, kuuntelin, miten Finlandia Junior -voittajan päättävä Riku Rantala kehui Siiri Enorannan teoksen olevan ylistys luonnolle ja olevan mitä mainiointa luettavaa ihan kaikille juuri nyt ilmastonmuutoksen hillitsemisen aikana. Olin myyty jo Rantalan puheen myötä ja laittanut kirjan samantien varaukseen ennen kuin muut ehtisivät kovin paljoa edelleni.

Kun sitten sain Enorannan teoksen käsiini, alkureaktioni oli säikähtänyt: "Apua, näin paljon sivuja fantasiamaailman parissa! Kestänköhän?" Aika naurettavaa, myönnän, mutta fantasiaelementit saavat minut aina varautuneeksi. Tällä kertaa minulla oli kuitenkin vahva halu antaa tälle teokselle mahdollisuus ja hypätä epämukavuusalueelle. Tuhatkuolevan kirous kertoo Indarasiassa asuvasta 14-vuotiaasta tytöstä, Pausta, joka haaveilee Magia-akatemiaan pääsystä ja on kuollakseen kateellinen isoveljelleen, joka pääsee sinne opiskelemaan. Missään muualla ei nimittäin enää saa taikoa kuin tarkoin vartioidusti akatemian sisällä. Onko Paun tulevaisuus olla kotona lemmikkinsä Pipin kanssa ja auttaa vanhempia karjan kasvatuksessa? Epätoivoinen Pau on revetä onnesta, kun hän eräänä päivänä saa kutsun Magia-akatemian pääsykokeisiin. Täältä tullaan taikuus! Magia-akatemiassa Pau tutustuu kahteen poikaan, Dauiin ja Kenoneen, joiden kanssa hän viihtyy ja ystävystyy. Pian Pau saa kokea yllätyksen jos toisenkin, kun kaikki ei ihan menekään niin kuin hän oli kuvitellut. Keitä ovat pikilapset, joita taika vetää puoleensa varjoista? Entä miksi Oikeaoppisten Taikakäytäntöjen valvontaosasto, Ötkyt, haluavat eroon pikilapsista? Entä mistä Nubya on saanut tuhat elämää ja miten hän tuntee Paun äidin? Ja mitä ihmeen salaisuutta vanhemmat eivät suostu kertomaan Paulle?

Tuntuu todella vaikealta kertoa mitään Enorannan teoksesta, koska siinä on niin paljon kiinnostavaa sisältöä, mutta kuitenkin sitä haluaa olla paljastamatta liikaa. Tuntuu, että Tuhatkuolevan kiroukseen on mahdutettu kaikki se, mikä nykyään repii ihmisiä kannattaja-vastustaja-asetelmiin. Runsaudesta huolimatta teos ei ole sillisalaatti vaan huikean hieno, ehjä ja tasapainoinen, kerta kaikkiaan taitavasti kirjoitettu romaani. Tuhatkuolevan kirouksessa ei esimerkiksi ole mitään kummallista kahden saman sukupuolisen ihmisen suhteessa, ajelemattomat sääri- ja kainalokarvat eivät herätä kummeksuntaa ja on itsestäänselvyys, että jos puu on ollut välttämätön kaataa, sen tilalle kasvatetaan heti uusi taimi. Kaikki Ötkyjä lukuun ottamatta kunnioittavat luontoa ja eläimiä, ja Enoranta kuvaa luontoa todella kauniisti. Tämä on yksi luontoon liittyvä lempilainaukseni: - - sillä minä ymmärsin heti, että metsä oli kokonaisuus. Se oli perhe. Sen osia ei voisi erottaa toisistaan niin kuin ei minuakaan äidistä, isästä ja Tristinistä. Linnut ja ötökät kuuluivat metsälle ja metsä niille, ja se kuului sienille ja madoille ja tuulelle ja ne sille, se hengitti maailmaa valtavilla keuhkoillaan, ja minua huimasi.

Tuhatkuolevan kirous -romaanissa mielikuvitus on monipuolinen ja houkutteleva irtokarkkipussi. Kuun rinnalla auringon peittää myös muu ja lehmien tavoin laitumella käyskentelevät mohmat. Vaikka fantasiaelementtejä on paljon, olin yllättynyt siitä, miten helposti sujahdin teoksen maailmaan enkä edes huomannut sellaista oloa, että olisin jollain tapaa epämukavuusalueellani. Ehkä tämä johtuu siitä, että kiinnyin Pauhun ja moneen muuhunkin henkilöhahmoon ja ylipäänsä rakastin Enorannan luomaa maailmaa. Kirjan kieli heittää iloisia kärrynpyöriä ja maistuu piristävän kirpeältä; kieli on kaikin puolin miellyttävää ja kekseliästä. Lisäksi Paun kasvu tytöstä nuoreksi naiseksi ja seksuaalisuuden herääminen kuvataan taidokkaasti ja uskottavasti.

Tuhatkuolevan kirous sopii nuorelle, joka on kokenut lukija. Se ei kuitenkaan ole pelkästään nuortenkirja vaan sopii loistavasti luettavaksi myös aikuiselle lukijalle. Ja kovasti toivonkin aikuisten lukevan teoksen, sillä Enoranta nostaa esille monia tärkeitä teemoja.


Helmet-lukuhaaste 2019 / 13. Kotimainen lasten- ja nuortenkirja