 |
| Rouva C., Minna Rytisalo. Gummerus 2018. 365 s. Kirjastolaina. |
Millainen kuva sinulla piirtyy mieleesi Minna Canthista? Anna, kun arvaan! Kuvassasi istuu vakavailmeinen tai suupieli juuri ja juuri havaittavasti hymyssä oleva iäkäs rouva yllään korkeakauluksinen mekko. Hänestä hehkuu jotain mystisen kunnioitettavaa ja luulet, että saattaisit hieman pelätäkin häntä, jos istuisit rouvan edessä. Juuri sellainen on kuva minunkin mielessäni, ja kenties tiedämme Minna Canthista aika lailla samat asiatkin: miksi hän on merkittävä, mitä hän on kirjoittanut ja että hän on ainut nainen, jolla on Suomessa oma liputuspäivä. Kovin paljoa enempää en tiedä Canthista; tietenkin jotain muutakin hänen historiastaan, kuten perhetausta ja kaupungit, joissa hän on asunut, mutta siinä se. Nolottaa edes paljastaa, etten ole lukenut kaikkia hänen näytelmiään: vain Työmiehen vaimon ja katkelmia muutamasta muusta.
Minna Rytisalon tuoreimmassa romaanissa Rouva C. (Gummerus 2018) keskiössä on Minna ja Ferdinand Canthin avioliitto, aika ennen kuin kaikki se yhteiskunnallisesti merkittävä alkoi. Miten virkistävää, sillä lukijahan tietää, miten tarina jatkuu!
Romaanin aikana nuori Minna kasvaa aikuiseksi naiseksi ja löytää sen, mitä hän haluaa tehdä ja millainen nainen olla: vaikuttaja, naisten, lasten ja vähäosaisten periksiantamaton ääni. Minna lähtee Jyväskylän seminaariin opiskelemaan ensimmäisten naisopiskelijoiden joukkoon kansakoulunopettajaksi. Siellä hän tapaa tulevan aviomiehensä, luonnontieteen lehtori Ferninandin. Tietoja ei juurikaan ole siitä, millainen avioliitto ja aviomies todellisuudessa oli ja miksi Minna lopetti opiskelut vain vuoden jälkeen. Rytisalo onnistuu siitä huolimatta, mitättömistä tiedonmurusista luomaan runsaan, eheän ja todelliselta tuntuvan tarinan avioliitosta ja avioparista. Lukiessa ei edes kiinnittänyt huomiota siihen, että romaani on fiktiota. Ferninand näyttäytyy teoksessa lämpimänä ja rauhallisena aviomiehenä, joka tukee vaimoaan kaikessa. Hänen tuellaan on merkittävä rooli siinä, että Minna alkaa kirjoittaa ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin.
Paitsi että kirjan kansi on lumoavan kaunis, sitä on myös kirjan kieli. Rytisalo pystyy pitämään kuvailevan kielen sopivassa määrässä, sillä jos sitä olisi ollut yhtään liikaa, kieli olisi saattanut valua liian hunajaisena. Pidän Rytisalon tavasta kirjoittaa pitkiä virkkeitä, antaa kielen aaltoilla vielä hetken ennen pistettä, jatkaa matkaa hetki vielä kuin ihmisen mielikin, alati liikkeessä: - - käsi sujahti käsivarren lenkistä, askelet kävivät samaan tahtiin, toinen hengästyi ja toinen hiljensi, ja rannassa pelottomat tussilago farfarat työntyivät jäisen heinikon läpi aurinkoa kohti tukevina, ja kaikki kasvoi taas ja pursui elämää, ihmiset ja kasvit, kohta nousisivat kielot ja ketunleivät ja vanamojen pikkuiset kellot helisisivät ja tuomien tuoksu leijailisi utuna kaupungin yllä, ja illat olisivat jälleen valoisat ja pettymykset menisivät ohi vaikkei vielä siltä tuntuisi.
Rouva C. jätti mieleeni useita ääriviivoiltaan vahvoja kuvia Canthin elämän hetkistä, kuten nuoren Minnan ja tämän ystävän Floran karkaaminen tanssiaisiin, hetki, kun Ferninand maalailee tulevaisuuden talon paikkaa Minnalle ja kun vaivaistalon kauheudet avautuvat Minnan silmien eteen. Ainoastaan kertojan näkökulman yhtäkkiset vaihtumiset lukujen sisällä hämmensivät aluksi, koska ajattelin näkökulman olevan koko ajan Minnan.
En ole lukenut Minna Maijalan kirjoittamaa elämäkertaa Herkkä, hellä, hehkuvainen (Otava 2014), joka on toiminut Rytisalon kimmokkeena kirjoittaa fiktiivinen teos Minna Canthista. Rytisalon romaanin jälkeen alkaa tuntua siltä, että tuo elämäkerta täytyy vielä lukea - ja ne lukematta jääneet loput näytelmät!
Vinkkinä: Käy kuuntelemassa täältä, kun Baba Lybeck haastattelee Minna Rytisaloa.
