Kannesta kanteen: Koonti Helsingin kirjamessuista 2017

Vierailin Helsingin kirjamessuilla kolmena päivänä. Perjantaina saavuin messuilemaan suoraan töiden jälkeen. Ensimmäinen messupäivä on aina sellainen ns. haahuilupäivä, jolloin tutustun rauhassa messualueeseen, tutkin kirjatarjouksia ja antikvariaattien hyllyjä sekä vain nautin siitä, että niin monet kirjallisuutta rakastavat ovat samassa paikassa. Lisäksi on mukavaa tehdä havaintoja siitä, miten kirjoja on laitettu esille, millaisia koristeita, iskulauseita ja muuta visuaalisuutta on hyödynnetty ja millaiset asiat korostuvat erityisesti. Tänä vuonna näkyvin taisi olla mahtava Harry Potter -bussi ja olipa tuttu Mörkökin paikalla. Lisäksi silmääni pistivät erityisesti hyvinvointiin ja ajankäyttöön liittyviä juttuja, esimerkiksi Putingilla oli piste, jossa sai harjoitella bujoilua eli bullet journalia. Putingin piste itse asiassa houkutteli minua jokaisena messupäivänä, sillä kaikki söpöt vihot, tarrat, kynät, kortit ja muu ovat heikkoja kohtiani. Olin jättänyt kameran tarkoituksella vielä kotiin, joten esimerkiksi ainut haastatteluräpsäisy on otettu puhelimella.

Perjantaina en käynyt kuuntelemassa muita haastatteluja kuin Mila Teräksen, jota Anna Kortelainen haastatteli romaanin Teräs tiimoilta. Teos kertoo fiktiivisen tarinan taiteilija Helene Schjerfbeckistä, jonka taidenäyttelyn Teräs kävi katsomassa Ateneumissa muutamia vuosia sitten. Näyttely ja erityisesti taitelijan omakuvat olivat tehneet Teräkseen valtavan vaikutuksen. Kun opas oli sattumalta maininnut, ettei Schjerfbeckistä ole kirjoitettu ainuttakaan fiktiivistä kirjaa, Teräs oli alkanut pyöritellä ajatusta romaanin kirjoittamisesta. Jäljet on itselläni juuri lainassa, ja aion tarttua siihen nyt marraskuun aikana.

Mila Teräs. Haastattelijana Anna Kortelainen.

Lauantain messupäivä alkoi perinteisesti WSOY:n, Tammen ja Johny Knigan bloggariaamiaisella. Tänä vuonna kirjailijajoukko oli miespainotteinen. Haastateltavina olivat Heikki Valkama, Marianna Kurtto, Roope Sarvilinna, Joonas Konstig, A. W. Yrjänä ja Tuomas Kyrö. Pakko myöntää, etten tiennyt näiden kirjailijoiden uutuusteoksista muuten kuin Kyrön osalta enkä itse asiassa ole lukenutkaan muuta kuin juuri Kyrön romaaneja.

Heikki Valkama kertoi esikoiskirjastaan Pallokala. Rikosromaanin tapahtumat sijoittuvat Japaniin, missä Valkama on asunut lapsuutensa. Iloinen esikoiskirjailija kertoi haastatelleensa teostaan varten japanilaisia kokkeja, ja japanilainen ruoka ylipäänsä nousi vahvasti esiin haastattelun aikana. Valkama paljasti myös uuden kirjan olevan jo työn alla ja Japanin pysyvän edelleen mukana.

Marianna Kurtto tunnetaan entuudestaan viidestä runokirjastaan, mutta tänä vuonna häneltä on ilmestynyt esikoisromaani Tristania. Teoksen tapahtumat sijoittuvat maailman syrjäisimmällä saarelle. Kurtto kertoi aloittaneensa Tristanian kirjoittamisen jo vuonna 2009 ja ehtineensä hylätäkin sen välillä. Syrjäinen saari ja sen asukkaat kuitenkin pitivät Kurttoa otteessaan; luettua taustakirjallisuutta romaania varten kertyi runsaasti ja seuraavakin teos liittynee saareen. Ystäväni kehui Tristaniaa kovasti, ja aion sen kyllä lukea.

Seuraavaksi oli vuorossa Roope Sarvilinna, jota haastateltiin romaanistaan Osuma. Pakko todeta, että teoksen kansi ei ensisilmäyksellä vetänyt puoleensa, mutta haastattelun myötä kiinnostus heräsi. (Olipa puhetta kannestakin ja selvisi, että siinä oleva kuva on Ateneumin portaasta otettu kuva.) Kauniin kielen rakastajanahan kiinnostuin heti, kun puhuttiin lyyrisestä proosasta, jonka tyyliä Osuman alussa on. Ilmeisesti teoksen alku on siksi haastavahko, mutta kirjailija mainitsikin, että Osumaa kannattaa lukea hiljalleen, kiireettä. Sarvilinna paljasti, että seuraavassa teoksessaan hän haluaisikin kirjoittaa enemmän ns. laulavampaa kieltä.

Ylhäältä: Heikki Valkama, Marianna Kurtto, Roope Sarvilinna. Alhaalta: Joonas Konstig, A.W.Yrjänä, Tuomas Kyrö.

Joonas Konstig kertoi romaanistaan Vuosi herrasmiehenä, joka sai alkunsa, kun Konstig teki havaintoja yksivuotiaasta pojastaan ja alkoi pohtia omaa käytöstään ja sitä, miten voisi olla parempi ihminen. Konstig paljasti, että teoksen kirjoittamisella oli myönteinen vaikutus omaan toimintaan.

Toiseksi viimeisenä haastateltavaksi asteli A.W.Yrjänä, jolta on julkaistu ensimmäinen esikoisromaani, Joonaanmäen valaat. Aiemmin Yrjänä on kirjoittanut viisi runoteosta, mutta nyt hän halusi kirjoittaa vanhanaikaisen tarinan. Tämä näkyy myös teoksen vanhantyylisessä punaisessa kannessa, jossa teksti on kultaisin kirjaimin sekä romaanin sisällä tekstin ulkoasussa. Joonaanmäen valaat syntyi kolmen kesän aikana, ja A.W.Yrjänä kertoi poimineensa henkilöhahmot lähipiiristään ja naapureistaan.

Viimeisenä Tuomas Kyrö kertoi uusimmasta Mielensäpahoittaja-romaanistaan, Mielensäpahoittajan Suomi: 100 tavallista vuotta. Olen lukenut aiemmat Mielensäpahoittajat, mutta tästä uusimmasta en tiennyt vielä mitään. Mielensäpahoittajan Suomi koostuu Mielensäpahoittajan tarinoista, joita on jokaiselle vuodelle. Näin ollen teos on samankaltainen kuin Grassin teos Minun vuosisatani, jonka Kyrö kertoi lukeneensa 2000-luvun alussa. Paitsi uusimmasta romaanistaan Kyrö kertoi myös Mielensäpahoittajan maailmanvalloituksesta.

Jenni Haukio, Anja Salokannel, Vilja-Tuulia Huotarinen ja haastattelija Anna Kortelainen.

Kiinnostavien haastattelujen ja brunssin jälkeen oli aika siirtyä Messukeskuksen puolelle. Varsin monen muun tavoin keskityin kuuntelemaan, kun Anna Kortelainen haastatteli Jenni Haukiota, Anja Salokannelta ja Vilja-Tuulia Huotarista suomalaisesta runoudesta. Kiinnostava keskustelu nosti taas esiin halun lukea runoja. Miksi niitä tuleekaan luettua niin vähän? Haastattelua kuunnellessa kirjoitin muistiin ainakin Jenni Haukion mainitseman Kalevi Lappalaisen, jonka runoja hän suositteli lukemaan.

Runouden jälkeen oli hyvä siirtyä täydellisen lauseen äärelle. Maarit Halmesarka haastatteli tiiviistä ja kauniista lauseistaan tunnettuja Johan Bargumia ja Pertti Lassilaa. Bargum on minulle tutumpi kirjailija ja nautin hänen kauniista kielestään ja siitä, miten vähällä hän kertoo paljon. Pertti Lassilalta olen lukenut hänen Finlandia-ehdokkaana olleen teoksensa Armain aika. Kahden kirjailijan haastattelu oli lämminhenkinen, ja oli pakko kirjoittaa muistiin heidän oivaltavia sanojaan. Puhelimen muistiosta löytyy haastattelun kaunein sitaatti Pertti Lassilalta: "Teksti elää ja kuolee lauseesta" sekä hauskin sitaatti Johan Bargumilta: "Ilman huumoria elämämme olisi yhtä surkeaa kuin se onkin."

Johan Bargum ja Pertti Lassila.

Kjell Westö ja haastattelija Jukka Petäjä.

Lauantain odotetuin hetki koitti, kun Jukka Petäjä haastatteli Kjell Westöä uutuusromaanista Rikinkeltainen taivas. Täytyy myöntää, että tämä fanityttö kihersi onnesta, kun sain ensikertaa kuunnella lempikirjailijaani. Ehdin lukea Rikinkeltaisen taivaan sopivasti ennen kirjamessuja. Westö kertoi teoksensa syntyneen vuonna 2014, kun hän oli yksin kaksi viikkoa kesämökillään. Tuolloin Westön mielessä alkoivat pyöriä ensin sisaruspari, Alex ja Stella, ja heidän kesäkotinsa. Päinvastoin kuin yleensä Helsinki asettui tarinaan vasta näiden jälkeen. Haastattelun aikana Westö paljasti seuraavan romaanin sijoittuvan kokonaan saaristoon.

Päivän viimeiset haastattelut olivatkin kaikki sellaisia, joita en ollut suunnitelmiini kirjannut mutta niinhän ne aina muuttuvat. Westön jälkeen jäin kuuntelemaan hyväntuulista haastattelua, kun Kallion lukiolaiset kyselivät Jenni Pääskysaarelta ja Arno Kotrolta kirjasta Elämän A ja Ö. En lopulta käynytkään kuuntelemassa keskustelua aiheesta Sisällissota romaaneissa, koska väsähdin lauantain ihmispaljoudessa, mutta kävin sen sijaan kuuntelemassa aiemman haastattelun suomalaisnaisista sisällissodassa. Tämä olisi mennyt minulta kokonaan ohi, jos en olisi kuullut haastattelusta ystävältäni kahvitauolla. Juha Hietanen haastatteli Tuomas Hoppua tietokirjasta Sisällissodan naiskaartit ja Tiina Lintusta tietokirjasta Punaisten naisten tiet. Haastattelu oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että olin hiljattain lukenut Anneli Kannon romaanin Veriruusut ja punaisten naiskaarti oli vahvasti mielessä. Päivän lopuksi ehdin sattumalta kuunnella vielä lopun keskustelusta, jonka Heidi Köngäs ja Antti Tuuri kävivät haastattelija Juha Roihan johdolla Suomalaisen kirjakaupan lavalla. Molempien kirjailijoiden uutuusromaanit kiinnostavat kovasti, ja Köngäksen Sandra onkin varausjonossa.

Jenni Pääskysaari ja Arno Kotro.

Tuomas Hoppu ja Tiina Lintuen. Haastattelijana Juha Hietanen.

Heidi Köngäs ja Antti Tuuri. Haastattelijana Juha Roiha.

Sunnuntaina aion kuunnella muutaman haastattelun, joista ensimmäinen oli Anneli Kannon haastattelu Lahtareista, joka on tänä vuonna lukemistani kirjoista vaikuttavimpia. Kanto kertoi teoksestaan hyvin eläväisesti, ja lisäksi haastattelija Anna Kortelainen luki pari katkelmaa romaanista. Lahtarit on moniääninen romaani, mutta enpä olisi uskonutkaan, että siinä on peräti 57 eri ääntä! Kortelainen kysyikin Kannolta, miten hän luo henkilöitä ja heidän ääniään. Kanto vihjaisi omaavansa ns. tallentavan korvan, jonka avulla hänen mieleensä jää erilaisissa tilanteissa ja paikoissa ihmisten ääniä. Myös toimittajan työstä on Kannon mukaan ollut hyötyä siinä, miten hyvin ihmisten äänet jäävät mieleen elämään. Jos Kannon teos on vielä lukematta, suosittelen lämpimästi lukemaan.

Haastattelija Anna Kortelainen ja Anneli Kanto.

Anneli Kanto.

Koko Hubara.

Anneli Kannon haastattelun jälkeen olikin ohjelmamuutoksen vuoksi heti vuorossa Koko Hubaran haastattelu teoksesta Ruskeat tytöt. Koska Hubaran haastattelu jäi minulla perjantaina välistä, päätin jäädä kuuntelemaan. Kiinnostavan haastattelun lopuksi laitoinkin Hubaran esseekokoelman varaukseen, ja nyt se odottelee yöpöydällä lukuvuoroa.

Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaiden haastattelusta kuuntelin puolet. Tänä vuonna ehdolla ovat Ari Räty romaanillaan Syyskuun viimeinen, Heikki Kännö romaanillaan Mehiläistie, Tuuli Salminen romaanillaan Surulintu, Ossi Nyman romaanillaan Röyhkeys, Maaria Oikarinen romaanillaan Lucian silmät, Silja Kejonen runokokoelmallaan Vihkilumen talo, Annastiina Storm romaanillaan Me täytytään valosta, Pauli Tapio runokokoelmallaan Varpuset ja aika, Olavi Koistinen novellikokoelmallaan Mies joka laski miljardiin ja Marjo Katriina Saarinen romaanillaan Kerrottu huone. Ehdokkaista tuttuja entuudestaan ovat Stormin Me täytytään valosta, Salmisen Surulintu ja Nymanin Röyhkeys. Kuulemistani haastatteluista mieleen painui Tapion runoteos Varpuset ja aika ehkäpä siksi, että mielikuva pikkuisista ja söpöistä varpusista oli ristiriidassa Majanderin sanoihin kokoelman joidenkin runojen julmuudesta.

Oli kuitenkin jätettävä esikoiskirjailijat, sillä halusin messupäivän päätteeksi kuulla Olavi Uusivirran ja Maija Vilkkumaan haastattelun. Laulajat kertoivat haastattelussa muun muassa omista esikuvistaan, laulujensa synnystä ja siitä, miten kauan he yhtä kappaletta muokkaavat. Näistä voi lukea kirjasta Miten lauluni syntyvät?, jossa laulujensa synnystä kertovat Uusivirran ja Vilkkumaan lisäksi Asa, Chisu, Jouni Hynynen, Samae Koskinen, Jarkko Martikainen, Iisa ja A.W.Yrjänä.