torstai 8. syyskuuta 2016

Henrik Tikkanen: Osoitetrilogia (Kulosaarentie 8, Majavatie 11, Mariankatu 26)

Osoitetrilogia, Henrik Tikkanen.
Kulosaarentie 8 (Brändövägen 8 Brändö Tel. 35), 1976. 144 s.
Majavatie 11 (Bävervägen 11 Hertonäs Tel. 78 035), 1976. 156 s.
Mariankatu 26 (Mariegatan 26 Kronohagen), 1977. 141 s.
Wsoy 2006. Kotimaiset valiot -pokkari.
Suom. Elvi Sinervo.
Päällyksen kuva: Henrik Tikkanen.

Henrik Tikkanen tunnetaan erityisesti hänen osoitesarjastaan. Siitä tunnetuimmat ovat kolme ensimmäistä kirjaa: Kulosaarentie 8, Majavatie 11 ja Mariankatu 26. Luin nämä vuosia sitten kirpparilta ostamastani Wsoyn Kotimaiset valiot -pokkarista, josta puuttuvat kaksi viimeistä osaa, Yrjönkatu ja Henrikinkatu. Jonkin näistä kolmesta ensimmäisestä olen lukenut yliopiston kirjallisuuden kurssille, mutten enää muista minkä. Tikkasen puolison, Märtä Tikkasen, tuotannosta olen lukenut Vuosisadan rakkaustarinan ja Emma ja Uno -teoksen. Vuosisadan rakkaustarinan jälkeen mielikuva Henrikistä ei ole miellyttävä, mutta oli kuitenkin mielenkiintoista tutustua myös Tikkasen ajatuksiin ja elämään ennen Märtaa. Lukemisesta on tosin aikaa jo lähes kuukausi, joten kaikki ei enää ole tuoreessa muistissa mutta yritetään.

Trilogian teokset ovat lyhyitä ja nopealukuisia. Kulosaarentie 8 alkaa Henrikin lapsuudesta, vuodesta 1924. Siinä huomio on perheessä ja suvun historiassa. Etenkin miehillä elämä suistuu usein epäonneen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Tikkanen kaivautuu suvun historiaan ja yrittää ymmärtää, mistä epäonnen kirous on saanut alkunsa. Olisi luullut, että meillä olisi ollut kaikki edellytykset tulla onnellisiksi, mutta ehkä meiltä puuttui kyky olla onnellisia, tai ehkä me olimmekin onnellsia mutta emme ymmärtäneet sitä, suvun kirous kun vainosi meitä. Jatkosotaan Tikkanen päättää astua vapaaehtoisena. Sotaa hän kuvaa viileän eleettömästi. Tikkasen tyyli kirjoittaa on trilogiassa ylipäänsä kuin hän olisi ensin ravistellut olkapäiltään kaiken ylimääräisen ja vanginnut vain ne muruset, jotka ovat jääneet jäljelle. Sota on aikakauden kuolinkouristuksia ja rauha sen hautajaiset. Siksi on sääli nuoria miehiä, jotka uhrataan vanhojen ihmisten elämänväsymyksen vuoksi.

Majavatie 11 jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jää, isän hautajaisista. Alkoholin ote Tikkasen elämässä tiukentuu entisestään. Nyt hän myös tapaa elämänsä rakkauden, Märtan. Menköön koko maailma säpäleiksi, mutta hän oli minun, tämä Märta. Majavatie 11 on ensimmäisen osan lisäksi trilogian kiinnostavimpia. 

Viimeinen osa, Mariankatu 26, on lähinnä Tikkasen pyöriskelyä itsesäälissä. Hän pyörittelee mielessään paljon alkolismiin kuollutta isäänsä ja kitkerää suhdettaan tähän. Mariankatu 26 oli itselleni trilogian osista epämiellyttävin. Henrikin itsesäälikieriskelyt oikein meinanneet pitää kiinnostusta yllä ja viimeisen sivun myötä on tyytyväinen, että voi irtautua Henrikistä. 

Henrik Tikkasen Osoitetrilogia tuo mieleen Karl Ove Knausgårdin ns. tunnustuskirjallisuuden. Yhtään mitään ei piilotella vaan kaikki pahimmatkin asiat läiskäytetään lukijan eteen eikä lukija voi olla täysin varma, kuinka paljon kirjoittaja tapahtumia värittää. Siinä missä en kuitenkaan Knasun ensimmäisen kirjan luettuani lämmennyt lukemaan enempää, pidin Tikkasen satiirisesta tyylistä ja pistävästä huumorista. En ihan nauranut mutta hymähtelin toinen suupieli ylöspäin kohonneena. Tikkasen teksti ei ole niin tiivistä ja tukahduttavaa kuin Knasun vaan siinä on enemmän ilmaa hengittää. Knasun lukijoille Tikkasen Osoitesarja voikin olla kiinnostava vertailukohta. Kannattaa tutustua niin Henrikin kuin Märtankin tuotantoon. 


Tikkasen Kulosaarentie 8 -osasta on kirjoittanut SaraMajavatie 11 -teoksesta jaana ja Mariankatu 26 -teoksesta samoin jaana.