maanantai 7. maaliskuuta 2016

Johan Bargum: Novelleja 1965-2015

Novelleja 1965-2015, Johan Bargum.
Teos 2015. 409 s. + Eva Kuhlefeltin jälkisanat.
suom. Rauno Ekholm & Marja Kyrö.
Graafinen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti.

Johan Bargum on minulle tuttu pienoisromaaneista Syyspurjehdus (Tammi 2012) ja Syyskesä (Tammi 1993), joista erityisesti jälkimmäinen on ollut mieleeni. Bargumin novelleihin en sen sijaan ollut tutustunut ennen kuin huomasin, että hänen novellejaan on koottu yksiin kansiin: Novelleja 1965-2015 sisältää 23 novellia. Kokoelmasta löytyy novellli Ensimmäinen, keskeneräinen (Svartvitt 1965) sekä novelleja seuraavista kokoelmista: Kotieläimiä (1986,), Matkoja (Resor 1988), Charlie Boy (1995), Jäähyväisiä (Avsked 2003) sekä kaksi uutta novellia vuodelta 2015, Jouluaatto ja Huvila myytävänä. 

Bargumin novellien tapahtumat kiteytyvät hyvin tähän lainaukseen: Ja tytöstä tuntui, että hän ymmärsi äkkiä, mitä kaikkien, jotka valloittavat maailmaa, on opittava ymmärtämään: mitä useampia ihmisiä tapaa, sitä useammasta on erottava, mitä kauemmas ehtii, sitä enemmän jää kaivattavaa. Oli kuin hän lyhyen hetken olisi tajunnut koko elämän olemuksen: loputon rivi eroja, ja kaipausta. Niin, novelleissa ihmiset kaipaavat jo toista hyvästellessään ja avioparien liitot murenevat. Ihminen ui yksinäisyyden virrassa tai ajalehtii hylätyksi kokemisen tunteessa. Kertojina on niin aikuisia kuin lapsia, miehiä ja naisia mutta useimmiten kuitenkin miehiä.

Erityisesti kokoelman muutamat absurdit novellit olivat mieleeni jo senkin vuoksi, etten yhtään osannut odottaa kirjailijalta sellaisia: perheen isä kulkee nelinkontin, koska on muuttunut koiraksi ja jättimäinen hirvi piilottelee metsästäjiltä kellarissa päiväkausia. Miten mahtavasti ne solahtavatkaan muiden novellien joukkoon! Pidin myös siitä, miten moneen Bargumin novellit taipuvat: niitä voi lukea itsenäisinä tai osana isompaa tarinakokonaisuutta. Keskeistä nimittäin on ihmisen muistin tarkastelu ja se, miten jokainen muistaa samasta tapahtumasta eri asioista tai näkee tapahtumat ihan toisin kuin toinen. 

Bargumin kynänjälki on pehmeää, seesteistä ja niin äärimmäisen viisasta - hyvin bargummaista. Se ei huuda tai pörhistele riikinkukon tavoin. Pikemminkin Bargumin kynänjälki on kuin illan sininen hetki, joka tuudittaa levottoman maiseman hiljaiseen vaippaan ja antaa luvan hengähtää. Hänen tekstistään poimii jatkuvasti katkelmia ja virkkeitä, jotka haluaisi muistaa. Miten kauniisti on kirjoitettu esimerkiksi seuraava katkelma: Jos Jumala on olemassa, ehkä hän ikuisen elämän sijasta antoi meille kyvyn unohtaa että kaikki on hyvästijättöä, kevään hennosta vehreydestä paljaiden oksien seassa lehteen joka syksyllä liimautuu asfalttiin; varpusen sirkutus ennen kuin yö lankeaa ja pöllöt heräävät, valon välähdys ja sitten ei koskaan enää.

Luin Bargumin novellikokoelmaa varsin pitkään, ja pidin sen lukemisesta myös usein taukoa. Bargumin novellien paras lukuhetki on nimittäin silloin, kun haluaa nauttia rauhallisesta kerronnasta, joten pyrin valitsemaan lukuhetkeni oikein. Bargumin novelleja voi suositella lämmöllä erityisesti heille, jotka haluavat laadukasta luettavaa; tämä kokoelma on varsinainen helmi.


Novellikokoelmasta ovat kirjoittaneet aiemmin Ulla ja Kaisa Reetta