keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa

Ei talvikunnossapitoa, Pekka Kytömäki.
Sanasato 2015. 91 s.
Kansi: Anna Kytömäki.
Marraskuun metsä
aavistaa jotain mitä
emme voi tietää.

Pekka Kytömäki on tuttu Poplaari-blogista, ja lisäksi hän on Kultarinta-teoksen kirjoittaneen Anni Kytömäen veli. Elinan tavoin myös minulla on ollut mahdollisuus lukea Pekan runoja Facebookin päivityksistä, ja tänä vuonna runot on julkaistu yksissä kansissa kaikkien luettavaksi. Mahtavaa! Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015) houkuttelee jo Anna-vaimon laatiman kauniin kannenkin ansiosta.

Pidän jo Kytömäen runokirjan mieleenpainuvasta, ytimekkäästä ja hauskastakin nimestä. Nykyään aina, kun näen Ei talvikunnossapitoa -kylttejä, mieleeni nousee tämä runokirja. Alkaa pakostakin hymyilyttää ihan niin kuin myös Kytömäen runoja lukiessa. Välillä kuplahtaa nauru tai hykerryttää. Ei talvikunnossapitoa on kuin pääskysen riemunhuuto kesälle, iloisen kulkijan kevyt askel ja leskenlehden keltainen hymy värittömällä nurmella. Runoissa saatetaan yllättää lukija, niissä leikitellään ja usein runoissa on pilkettä silmäkulmassa. Esimerkiksi sanojen monitulkintaisuudella leikitään seuraavassa runossa:

Yhtä raakoja
mustikat ja hyttyset.
Poimija kypsyy.

Kytömäen runoissa liikutaan niin luonnossa kuin kaupungissa, mutta useimmiten runot saavat voimansa luonnosta. Elämää ihmetellään aforistisin ottein; tehdään pieniä havaintoja ihmisestä, ympäristöstä, elämästä. On arki konttorissa, isyys, rakkaus runouteen, elämän päättyminen. Olen lyhyiden runojen ystävä, joten Kytömäen napakat runot olivat kovasti mieleeni. Joukossa on myös hieman pidempiä runoja. Tunnelma runoissa on seesteinen ja kevyt; rauha tarttuu lukijaan.

Rakkautta on
hipsiä hiljaa
pimeässä myöhään,
tuntea lattia
läpikotaisin,
asetella varpaat
niin ettei narahda.

Luin Kytömäen runokokoelman jo lokakuun lopussa, jolloin se ilahdutti minua paluumatkalla Helsingin Kirjamessuilta pohjoiseen. Luin runokokoelman kerralla, mutta en hotkaisten vaan nautiskellen. Välillä piti tuijottaa junanikkunasta vilisevää maisemaa, palata sitten juuri luettuun runoon ja ilahtua uudelleen sen oivaltavuudesta, kauneudesta tai leikkimielisyydestä. Nyt tätä kirjoittaessani olen napsinut Kytömäen runoja uudelleen, jokaisen niistä, ja huomaan kuplivani iloa niin kuin ensimmäistä kertaa lukiessani Ei talvikunnossapitoa. Toivon ja uskon, että näitä taidokkaita runoja saadaan tulevaisuudessa lisää.

Seinät vuorattu
kirjapinoin maailman
kylmyyttä vastaan.

Tekisi mieli valita Kytömäen runokokoelmasta vaikka mitä runoja esimerkeiksi, mutta täytyy malttaa mielensä. Suosittelen lämpimästi tarttumaan runoteokseen Ei talvikunnossapitoa ja nauttimaan itse kaikista lopuista runohelmistä. Loppuun kuitenkin vielä yksi hulvaton runo:

Pupun papana
kesken kaiken kadulla
kannanottona.


Kytömäen runokokoelmasta ovat kirjoittaneet myös ElinaLiisa ja Maija.