 |
| Kuin jokin päättyisi (The Sense of an Ending), Julian Barnes. Wsoy 2012 [2011]. Aikamme kertojia -sarja. 157 s. |
Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi (Wsoy 2012) oli minulle teos, jota odotin kirjastosta niin kiihkeästi, että lähes menetin kärsivällisyyteni ja tuumin, ostaisinko kirjan itselleni. Onneksi maltti piti, sillä tällä kertaa kutina siitä, että ihastuisin kirjaan, ei pitänyt paikkansa. Koska olisin niin halunnut pitää Barnesin teoksesta, on ollut hankala kirjoittaa arviota, jossa toivoisin käyttäväni muita sanoja: elämys, ravisteleva ja mahtava. Voi, kunpa voisin!
Kirjan alussa seurataan minäkertojan Anthony Websterin, tuttavallisemmin Tonyn, nuoruutta. Kun kouluun saapuu uusi oppilas, Adrian, tämä astuu mukaan Tonyn, Colinin ja Alexin porukkaan. Adrian saa älykönmaineen, jota Tony ei voi olla ihailematta. Pojat pohtivat niin elämän filosofisia kysymyksiä kuin tutkivat elämää nuoruuden innolla ja haaveilevat tietenkin tytöistä.
Nuoruudesta siirrytään sulavasti nykyhetkeen. Hiljattain eronnut Tony on jo eläkeiässä ja joutuu kohtaamaan menneisyyden uudelleen saadessaan yllättävän perinnön. Sen mukana hänen elämäänsä palaavat nuoruuden ensimmäinen tyttöystävä Veronica ja hänen kauttaan myös Adrian. Tony rakentaa nuoruuden muistoja uudelleen niistä paloista, jotka hän uskoo muistavansa. Kuin jokin päättyisi saa lukijan pohtimaan juurikin sitä, miten ihminen kokoaa muistonsa joka kerta uudelleen ja joka kerta muistot näyttäytyvät erilaisina.
Odotin koko ajan Barnesin pienoisromaania lukiessani, että alkaisin pitää siitä. Toistelin itselleni, että kyllä minä pian koen jotain uskomatonta. Ihan kohta. Ei mene enää kauaa. Lopulta olinkin jo viimeisellä sivulla, tuskastuneena. Tässäkö tämä oli? Lukemisen jälkeen jäi tunne, ettei Barnesin teos tarjonnut minulle mitään uutta. Pidin kyllä kauniista kielestä, jota oli pakko jäädä välillä pyörittelemään suussa. Kerrontatyyli on kuitenkin sen verran verkkainen ja laahaava, että välillä piti ravistella mieltä takaisin tarinan pariin ja kävipä ajoittain niinkin, että piti palata lukemaan jokin pätkä uudelleen. Tarttumapintaa oli vaikea löytää, haparoin ja vaikka kuinka yritin, en saanut otetta Tonysta tai muista henkilöistä. Romaanin lukemisesta on nyt kulunut melkein kuukausi, mutta mieli ei kaipaa palaamista, uudelleen yrittämistä.
Kuin jokin päättyisi on teos, joka on joko yhtä kirkas väläys kuin pamahtava ilotulitus tai sitten käy niin, että ilotulite jää laukaisualustalle.
Barnesin teosta on luettu todella paljon blogeissa. Jokke kiteyttää hyvin myös itsessäni heränneitä ajatuksia, Maria pitää Barnesin romaania taidokkaana, Villasukan lukukokemus jäi pettymykseksi mutta pitää Kersi Juvan suomennosta upeana ja Susa antaa teokselle täydet viisi tähteä.
