George Saunders: Sotapuiston perikato

Sotapuiston perikato (CivilWarLand in Bad Decline), George Saunders. Siltala 2016 (englanniksi 1996). 208 s.
suom. Markku Päkkilä. Kansi: Ilkka Kärkkäinen.

George Saundersin dystopiakuvaukset tekivät minuun vaikutuksen, kun luin hänen novellikokoelmansa Joulukuun kymmenes. Viime vuonna ilmestyi suomeksi Saundersin esikoinen Sotapuiston perikato (Siltala 2016), joka kohautti Yhdysvaltoja ilmestymisvuonnaan 1996. Sotapuiston perikatoa lukiessa on kyllä pakko hämmästellä aika ajoin sitä, miten kauan teoksen kirjoittamisesta on ja miten se silti tuntuu vasta kirjoitetulta. On muuri, jonka yli epätoivoiset vanhemmat heittävät lapsensa ja toivovat, että nämä selviävät, viallisiksi luokitelluilla ihmisillä on rannekkeet, josta heidät pystyy tunnistamaan, johtajat pompottavat työntekijöitään miten tahtovat ja köyhiltä riistetään viimeisetkin rahat rikkaille.

Tänä iltana kansakunta vihdoinkin äänestää. Johtoporrasta uhmaten isä Onswald on virittänyt ajanvietekeskukseen lyhytaaltoradionsa. Hän sanoo että olipa äänestystulos mikä tahansa meidän täytyy olla optimistisia. Hän sanoo että kävi miten kävi meillä on siunaus myötä. Hän myöntää, että meillä on raskas risti kannettavanamme, - -

Sotapuiston perikato sisältää seitsemän novellia, joista viimeinen on pidempi kertomus. Miten väärässä olinkaan, kun kuvittelin pystyväni lukemaan tätä työmatkalla bussissa. Sotapuiston perikato on nimittäin vaativampi luettava kuin Joulukuun kymmenes. Saunders ei johdattele, selitä tai pohjustele lukijaa vaan tarinaan liittyy mitä erikoisempia ja odottamattomampia seikkoja, minkä vuoksi alkuun pääseminen vaati hieman totuttelua. Annoin Saundersin novellikokoelman hieman levätä, luin muuta ja jatkoin uudelleen. Sitten lukeminen lähti kiitoon.

Kokoelman novelleissa kuvataan yksilöitä, jotka tekevät töitä sisällissota-aiheisessa teemapuistossa tai isossa uutta teknologiaa tuottavassa yrityksessä rahanahneiden ja itsekeskeisten pomojen alaisina. Novellien dystopiamaailma on toinen toistaan kylmäävämpi ja synkempi. Niihin ei halua jäädä seisoskelemaan liian pitkäksi aikaa vaan siirtyä reippain askelin eteenpäin, vaikka Saundersin purevan mustan huumorin ansiosta lukija ei ihan huku pimeään. Mieleeni painuivat erityisesti Runsaudenmaa, 200-kiloinen toimitusjohtaja ja Muistoja rouva Schwartzille, joka nousi suosikikseni. Novellissa rikastutaan tyhjentämällä ihmisten mielestä muistoja, joita nämä eivät koe enää tarvitsevansa tai haluavansa. Kuten niin moni novelli, erityisesti tämä tuntui vatsassa pahana olona ja suruna. Mitä ihminen onkaan valmis tekemään, jotta hänelle jäisi edes pieni ihmisyyden riekale?

Vaikka Sotapuiston perikato ei ole iloista luettavaa, sitä ei kannata välttää vatsanväänteiden pelon takia. Saunders näyttää, miksi silmiään ei kannata ummistaa ja miksi ei kannata olla hiljaa ja toimimatta silloin, kun yksilön ääntä tarvittaisiin eniten. Viimeisen novellin lopetus jättää toivon valon välkkymään. 

Sotapuiston perikato oli lukupiirimme viimeisin kirja, ja siitä ovat kirjoittaneet lukupiiriläisistä Elina ja Kaisa V. Lisäksi ajatuksistaan ovat kirjoittaneet mm. Laura, Suketus, Opus eka ja Omppu.  Osallistun kokoelmalla novellihaasteeseen. 

Georǵe Saunders: Joulukuun kymmenes

Joulukuun kymmenes (Tenth of December),
Georǵe Saunders. Siltala 2015 (engl. 2013). 230 s.
suom. Markku Päkkilä.
Graafinen suunnittelu: Ilkka Kärkkäinen.

Georǵe Saundersin ensimmäinen suomennettu teos Joulukuun kymmenes (Siltala 2015, engl. 2013) sisältää kymmenen Yhdysvaltoihin sijoittuvaa novellia, joissa ihmisten elämää tiiraillaan omaperäisestä kurkistusaukosta. Saundersin tyyli on satiirinen, ja se puree lujaa heti ensimmäisestä novellista alkaen. Luin kokoelmaa niin intensiivisesti, etten edes muistanut napata sopivia tekstikatkelmia. Novellien erilaisissa aiheissa pureudutaan ihmisen sisälle: tämän pahaan oloon ja sen syihin. Siitä huolimatta kokoelma ei lysähdä raskaana lukijan niskaan eikä ole vaikea luettava. 

Saundersin havainnot ihmisestä ja maailmasta ovat tarkkoja: sellaisia, jotka saavat lukijan havahtumaan ja terästämään katsetta. Olen yleensä aika malttamaton novellien lukija ja paahdan usein suoraan seuraavaan, mutta Saundersin teosta lukiessani pysähtelin usein pohtimaan lukemaani tai ihastelemaan kirjailijan terävää kynänjälkeä. Kirjailijan novellien kohdalla maltti on valttia: yksi kerrallaan riittää, siltä kukin novelli jättää paljon ajateltavaa. Välillä jouduin peruuttamaan taaksepäin ja lukemaan jonkin kohdan uudelleen. Kuten Suketuskin toteaa, Saundersin novelleja lukiessa on oltava tarkkana, sillä tiiviistä ja napakasta tekstistä saattaa jäädä helposti jotain huomaamatta, jos keskittyminen hetkeksikin herpaantuu. 

Kaikissa Saundersin novelleissa on mielestäni jotain hyvää, mutta vahviten mieleeni jäivät Kunniakierros, Pako hämähäkin sydämestä, Semplica-päiväkirjat ja Joulukuun kymmenes. Kokoelman avausnovellissa Kunniakierros nuori poika todistaa tahtomattaan kauniin naapuritytön sieppausta. Novellissa näkökulma vaihtelee taitavasti vanhempien tiukkojen sääntöjen alla olevasta pojasta niin siepattuun tyttöön kuin kidnappaajaankin. 

Pako hämähäkin sydämestä ja Semplica-päiväkirjat ovat äärimmäisen kiinnostavia ja samalla kylmääviä dystopiakuvauksia. Toisessa nuorisorikolliset sovittavat tekojaan olemalla koekaniineja: heillä surisee vyötäröllään MobiPak™, josta heihin voidaan siirtää erilaisia käytöstä testaavia aineita, kuten puheliaisuutta lisäävää VerbaVolaa™. Erityisesti tämän novellin suomennoksesta kiitos Markku Päkkilälle: eri aineiden suomennokset ovat loistavia. Semplica-päiväkirjoissa sen sijaan tarkastellaan keskiluokkaista perhettä, jonka isä haluaisi kerrankin antaa lapselleen täysin tämän toiveiden mukaisen hulppean syntymäpäiväjuhlan. Tämän seurauksena perheen pihalle ilmestyy samanlaisia telineitä kuin muillakin rikkailla: niiden väliin on ripustettu ulkomailta tuotuja tyttöjä. 

Kokoelman viimeinen, Joulukuun kymmenes, on herkkätunnelmainen novelli syöpään sairastununeesta iäkkäästä miehestä, joka tuntee itsensä taakaksi lähimmilleen eikä puhuminenkaan meinaa enää luonnistua. Mies karkaa sairaalasta pakkaseen jättääkseen maallisen vaelluksensa, mutta miehen huomaamatta pieni poika lähtee ylittämään jäätä antaakseen miehen lumelle unohtuneen takin takaisin. Novelli sulkee kauniisti kokoelman ja jättää raskaista aiheista huolimatta kevyen olon.

Joulukuun kymmenes on kirjavuoteni novellikokoelmista parhain. Suosittelen teosta lämpimästi myös niille, jotka lukevat harvemmin novelleja. 

Saundersin novellikokoelmasta ovat kirjoittaneet Suketuksen lisäksi myös mm. Tuijata, Ulla, Omppu ja Leena. Joulukuun kymmenes on ensimmäinen luettu kirjani talven lukuhaasteeseen.