keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Pitkä valotusaika, Pauliina Vanhatalo.
Tammi 2015. 223 s.
Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika (Tammi 2015) herätti kiinnostukseni viime vuonna, kun luin teoksen aiheen pyörivän valokuvauksen ympärillä. Olen viime vuosina innostunut entistä enemmän valokuvaamisesta, ja viime vuonna ostin itselleni viimeinkin ensimmäisen minijärkkärikamerani. Sen myötä olen syventynyt valokuvaamiseen entistä enemmän: tutkinut opaskirjoja, selannut vinkkejä, yrittänyt sisäistää, tutkinut muiden ottamia kuvia ja harjoitellut aina, kun mahdollista. Siksi Vanhatalon teosta lukiessa miellytti erityisesti valokuvaukseen liittyvät havainnot ja valokuvauksen kehittymisen kuvaus. 

Tarina liikkuu 60-luvun Oulusta aina nykypäiviin saakka. Rakenne ei ole kronologinen, vaan tarinasta annetaan palasia lukijalle eri ajoilta ja yhdessä palat luovat selkeän kokonaisuuden. Nuo tarinan palat ovat ikään kuin valokuvia, vanhemmat seepianvärisiä ja uudemmat värillisiä, jotka suodaan lukijan katsottavaksi. Jo heti luvun alun otsikossa tuodaan valokuva lukijan eteen, kun kerrotaan, mitä kuvassa on ja kuka sen on ottanut. Kun lukijalla on kuva mielessään, itse tarina voi jatkua. 

Keskiössä on Aarni, joka on pienestä koululaisesta lähtien tuntenut itsensä sivussaolijaksi. Nuorukaisen mieli on synkentynyt ja itsemurha rahisee mielessä kuin tulitikut taskussa olevassa askissa. Äiti saa Aarnin pyytämään töitä tädin valokuvausliikkeestä. Kun poika ensimmäisen kerran saa kameran etsimeen täydellisen kuvan, löytää Aarni piilossa olleen intohimonsa. Kamera on tullut jäädäkseen Aarnin elämään. Hän muuttaa Helsinkiin, koska uskoo pystyvänsä luomaan uraa paremmin isommassa kaupungissa. Aarni kulkee usein ystävänsä Teuvon mukana, jonka puheesta etelässä asuminen vaikuttaa pyyhkineen Oulun murteen ja joka kulkee kaduilla kuin omistaisi ne. Teuvo on päinvastainen kuin asioita syrjästä seuraava Aarni. Teuvo on tapahtumien keskiössä ja sulavasanainen naistenmies, joka räpsii nopeasti filmin täyteen kuvia, kun taas Aarni ottaa kuvia harkitummin ja vähän.

- Ei kai me jäähä tänne nysväämään? Teuvo sanoi ja kiskoi jo kenkiä takaisin jalkaan. - Koko kaupunki oottaa että pohojosen pojat ikkuistaa sen. 

Aarnin ja Teuvon myötä valokuvauksesta nousee esiin erilaisia asioita. Aarni haaveilee olevansa taitelija, kun taas Teuvo työskentelee lehtikuvaajana. Minua miellytti Aarni hahmona ja se, miten hän pysähtyy, tutkii maisemaa ja näkee kuvan ennen kuin katsoo sitä etsimen läpi. Aarnilla on myös taito nähdä kuvissa muutakin: Kuvat sataman pahansisuisimmasta äijästä nukkumassa tai ammattiyhdistysliikkeen fanaatikosta humalassa ja innostuneena lohduttivat Aarnia syystä, jota hän ei itsekään täysin ymmärtänyt. Ehkä ne todistivat hänelle ettei elämä ollut pelkkiä olosuhteita. Jokaisen päivissä oli häivähdys runoutta, vaikkeivät miehet itse olisi sitä koskaan myöntäneet. Teuvo etsiytyy sen sijaan keskelle toimintaa ja ihmisiä. Teuvo menestyy, mutta vuosia myöhemmin valokuvaus näyttääkin hänelle karumman puolen, kun mies kuvaa lehtiin köyhissä ja sotien runtelemissa maissa. Teuvosta painui mieleen erityisesti hänen seuraava ajatuksensa: Mä tunnen olevani haaskalla ihan kaikkialla, katon vain miten maailma kuolee mun silmien edessä. Musta tuntuu että mun kamera on se joka sitä tappaa.

Aarnin taiteilijan tie on kivinen ja kukitettu pettymyksillä. Helsingistä löytynyt aurinkoinen vaimo, Ilse, tukee Aarnia ja suostuu muuttamaan tämän kanssa Ouluun. Aarnia tekisi mieli välillä taputtaa olalle ja rohkaista: luota nyt vain itseesi. Miten löytää hauras itseluottamus, kun on koko ikänsä ollut sivussa? Miten voisi unohtaa itsensä vertaamisen paremmin menestyvään ystävään? Entä kun menestys aukeaa vasta vuosien työn jälkeen? Osaako menestyksestä silloin vielä nauttia? 

Pitkä valotusaika on hyvin rauhaisa teos, vain lopussa on enemmän kipinää. Teos on nopea- ja sujuvalukuinen. Aarni puhuu vahvasti Oulun murretta; tuttu murre ja muutenkin tutut kaupungin paikat miellyttivät. Murre tuo teoksen kieleen väriä ja eloisuutta, sillä muuten kieli on suoraviivaista ja korutonta. 

Lämmin suositus tälle teokselle.


Kiinnostuin Vanhatalon teoksesta luettuani Ompun arvion. Pitkästä valotusajasta ovat kirjoittaneet myös mm. bleueKirsiTuijataUlla ja Henna.