lauantai 21. lokakuuta 2017

Poimintoja Helsingin kirjamessuille


Helsingin kirjamessut alkavat ensi viikolla, joten on aika tehdä hieman suunnitelmia. Jos olet menossa messuille ensimmäistä kertaa, lukaise Katrin laatima selviytymisopas introvertille. Itselleni nämä ovat nyt viidennet Helsingin kirjamessut (kiitos Messukeskukselle jälleen bloggaripassista!), joten olen oppinut, mikä itselleni toimii kirjamessuilla parhaiten. Pidän esimerkiksi siitä, että yksi päivä on pyhitetty pääasiassa kiertelylle, messualueeseen tutustumiseen ja antikvariaattien silmäilyyn. Tänä vuonna ns. fiilistely- ja haahuilupäivä on perjantai. Koska työpäivä on tuolloin sattumalta lyhennetty (!), pääsen messuhulinaan odotettua aiemmin. Jouduin tosin pettymään, kun Kjell Westön lukupiiri oli jo ehtinyt täyttyä, mutta onneksi lauantaina ehdin sitten kuuntelemaan häntä. Suunnitelmat luonnollisesti elävät messuilla jonkin verran, mutta tässä nyt tärppejä, joita itse aion kuunnella.

perjantaina 27.10.

Oma haahuilu- ja fiilistelypäivänäni, jolloin keskityn lähinnä kiertelemään kirjamyyntiä ja antikvariaattien hyllyjä sekä tutustumaan messualueeseen. Muutaman poiminnan olen kuitenkin tehnyt kaiken varalta messuohjelmasta. Jos tuntuu siltä, että olisi kiva istahtaa kuuntelemaan antoisia keskusteluja, voisin kuunnella seuraavat:

12-13 KirjaKallio
Netissä on kaikki, mihin tarvitaan kirjaa? 
En välttämättä ehdi paikalle ihan alkuun, mutta aihe on houkutteleva ja voisi antaa ajatuksia töitäkin varten.

13.30-14 Mika Waltari 
Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä, Mila Teräs
Minulla on juuri tämä kirja lainassa, mutten ole vielä aloittanut sen lukemista. Heräsin tähän kirjaan vasta edellisessä lukupiirissä, kun keskustelimme, mitkä tämän vuoden kotimaisista kirjoista ovat jääneet mieleen. Teos kiinnostaa, sillä Helene Schjerfbeck on suosikkitaitelijoitani. 

Muita kiinnostavia olisivat kaksi seuraavaa Aleksis Kivi -lavalla mutta kiertely ja haahuilu taitavat mennä näiden edelle:

15-15.30 Jukka Petäjän haastateltavana olisi Rosa Liksom romaanistaan Everstinna (olen lukenut tämän, mutta bloggaus on jäänyt toistaiseksi kirjoittamatta) ja heti perään keskustelun aiheena olisi Pakolaisuus ennen ja nyt. 

lauantaina 28.10.

Tämä on aina tiivein päivä, johon merkitsen itselleni ruokatauon, sillä muuten syöminen helposti unohtuu eikä nälkäkiukkuisena ole tietenkään kiva messuilla. Päivä alkaa perinteisesti Wsoy:n, Tammen ja Johny Knigan järjestämällä bloggariaamiaisella, jonka jälkeen suunnitelmissa on  jotakuinkin seuraavaa:

11.30-12.30 on tehtävä päätös, olenko Aleksis Kivellä vai KirjaKalliolla:
aiheina olisi Suomalaisen runon ääni ja KirjaKallion lukiolaiset haastattelevat Koko Hubaraa teoksesta Ruskeat tytöt. Toisaalta Koko Hubaraa olisi mielenkiintoista kuulla, koska en ole lukenut vielä hänen kirjaansa.

12.30-13 Aino
Yhdessä virkkeessä kokonainen elämä
Niin miten saisi tiivistettyä yhteen virkkeeseen kaiken olennaisen? Haastateltavina ovat Pertti Lassila ja lempikirjailijoihini kuuluva Johan Bargum. Oih!

14-14.40 Aleksis Kivi
Rikinkeltainen taivas, Kjell Westö
Päivän odotetuin hetki!

Tämän jälkeen olen merkinnyt useita ehkä-kategorian haastatteluja, joihin menen fiiliksen mukaan tai olen jossain muualla, kuten kahvikupposen äärellä. Päivän viimeiset kuultavat ovat:

17.30-18 Aleksis Kivi
Tällä tavalla maailma loppuu, Philip Teir
Tämä(kin) kirja on minulla juuri lainassa ja kiinnostaa kovasti. Olen kuullut kirjasta paljon positiivista.

17.30-18 Katri Vala
Sisällissota romaaneissa
Kirjailijat Antti Tuuri ja Heidi Köngäs keskustelevat sisällissodasta uutuusromaaniensa pohjalta. Nämä(kin!) kirjat ovat olleet minulla lainassa, mutta jouduin palauttamaan ne lukemattomina varausten vuoksi (olenkohan ollut vähän liian kirja-ahne viime aikoina?) Sisällissota on yksi kiinnostavimpia aiheita sotakirjoissa, ja tänä vuonna Anneli Kannon Lahtarit ja Veriruusut ovat iskeneet lujaa.

sunnuntaina 29.10.

Viimeinen messupäivä saa olla leppoisa, ja siksi ensimmäinen pakko-nähdä-ja-kuulla-keskustelu onkin merkitty vasta päivälle. Aamulla mennään aikaisin, jos siltä tuntuu tai nukutaan pitkään.

13-13.30 Eino Leino
Lahtarit, Anneli Kanto
Tämä teos kuuluu tämän vuoden vaikuttavimpien lukemieni kirjojen joukkoon. Pakko olla paikalla.

13.30-14 KirjaKallio
Word - Mikä innostaa nuoret miehet lukemaan?
Mitä 2017 Word -hankkeessa lopulta kävi ja mitä opittiin? Tämä olisi kiinnostava kuulla, katsotaan.

15-16 Aleksis Kivi
HS Esikoiset lavalla
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa tavoittelevat finalistit kertovat teoksistaan. Perinteinen, jonka yleensä olen käynyt kuuntelemassa kokonaan tai osittain, mutta tänä vuonna aika varmasti osittain, koska...

15.30-16 Olohuone
Runosunnuntai: Miten lauluni sanat ovat syntyneet?
Jos esiintyjänä on lempparilaulajani Olavi Uusivirta, olen takuulla kuuntelemassa häntä. Tähän on varmasti myös mukava päättää vuoden 2017 Helsingin kirjamessuviikonloppu.


Kirjamessujen aikana päivitän blogini Instagramtiliä, josta voi seurata messuhulinaa. Kirjamessujen jälkeen teen vielä perinteisesti postauksen siitä, mitä lopulta tulikaan koettua ja nähtyä. 

Rattoisaa messujen odottelua ja toivottavasti törmäillään!