 |
| Isänmaan tähden, Jenni Linturi. Teos 2011. 233 s. Kansi: Nina Leino. |
Jotkut sanoivat, että mennyt oli mennyttä, mutta he olivat väärässä. Kaarlo tiesi paremmin. Mennyt ei koskaan ollut vain mennyttä. Se oli myös nykyhetkeä ja tulevaa.
Jenni Linturin esikoisteos Isänmaan tähden (Teos 2011) on riipaiseva tarina 79-vuotiaasta dementoituneesta Antti Vallaksesta, joka ennättää perheen estelyistä huolimatta kiipeämään katolle korjaamaan sitä. Vanhus putoaa ja hetken pimeyden jälkeen menneisyys palaa osaksi nykyhetkeä. Nuoruudessaan Antti on lähtenyt innokkaana vapaaehtoisena Saksaan rintamalle ja taistellut siellä vuosina 1941 - 1943. Antin tavoitteena on ainoastaan sankaruus. Tovereinaan hänellä on kolme Erkkiä: Luttinen, Rajaperä ja Lahtinen. Nuoret miehet taistelevat kuin olisivat Suomen tantereella, puolustavat henkeään uhmaten, mielessä odotukset sankarinviitasta. Kaikki eivät selviä -sodassa ja sen jälkeisessä elämässä- ja Antti painaa liipaisinta hetkenä, joka jää elämään hänen mielessään. Syyllisyyden taakka seuraa häntä eläkeikään saakka. Nykyhetkessä perheenjäsenet saavat Erkkien kasvot, jotka ovat palanneet vaatimuksineen ja kipuineen.
Isänmaan tähden antaa puheenvuoron myös Kaarlolle, Antin serkulle. Kaarlo on taistellut Suomen jatkosodassa sillä välin, kun Antti on ollut Saksan itärintamalla. Antin palatessa Suomeen, juhlittuja sotasankareita ovatkin Suomen rintamalla olleet, mukaan lukien Kaarlo. Saksassa taistelleet ovat lianneet Hitler ja juutalaisvainot, joten heidät unohdetaan. Antin kokemuksista ei kysellä ja Kaarlo hävittää tämän muistivihon, sen muistojen rivit. Antin tyttärentytär haluaisi tietää vaarinsa sotakokemuksista mutta ei niitä Kaarlolta saa.
- Että sellaista se oli, nuoruus meille pojille.
- Olihan se, Johanna myönsi. -Mutta jos sinä et pahastu, minä haluaisin tietää, minkälaista sota oli vaarille.
- Mutta tyttö hyvä, eihän sinun vaarisi ollut sodassa. Hän oli Saksassa.
Linturi on tarttunut teoksessaan aiheeseen, josta ei juuri ole kirjoitettu: suomalaisista Waffen-SS-joukoissa vapaaehtoisesti sotineista ja heidän kohtelustaan sodan jälkeen. Teos heilauttaa sotasankarimyytit ylösalaisin, ravistelee niitä kuin myrskytuuli. Linturi kuvaa taitavasti ja uskottavasti erityisesti dementoituneen vanhuksen ajatuksia ja puhetta. Pidin kovasti myös Kaarlon osuuksista, sillä ne loivat kiintoisaa jännitettä serkusten välille ja antoivat lisää kipinää tarinaan. Teoksen lopussa Kaarlon ja Antin välit hehkuvat tulisuuden sijaan lempeyttä, mikä sai minut niin herkäksi, että olisi tehnyt mieli aloittaa teos alusta. Se ei olisikaan ollut yhtään huono juttu, sillä minulla oli suunnilleen teoksen keskivaiheille saakka vaikeuksia päästä siihen sisälle. En tiedä, johtuiko se enemmän Linturin kielestä vai kolmesta Erkistä, joiden sekoittamisen estämiseksi tarkkuus oli teroitettava viiltäväksi. Jokin Linturin kielessä häiritsi aluksi, kenties lyhyet, jämäkät virkkeet. Mitä enemmän luin, sitä enemmän kielestä kuitenkin aloin pitää ja sitä paremmin pääsin muutenkin tarinan imuun. Ihan tutuksi en kuitenkaan tullut vaan jäin kuitenkin vieraaksi, sivustakatsojaksi.
Isänmaan tähden kuvaa herkällä vedolla vanhusten yksinäisyyttä, normaaliin arkeen paluun vaikeutta sodan jälkeen ja tekojen kipeyttä, syyllisyyttä, jota sodasta palanneet joutuvat kantamaan läpi elämän. Se on muistamisen ja unohtamisen tiheä verkko. Vaikka Linturin teos jäi minulle hieman etäiseksi, pidän sitä tärkeänä ja suositeltavana lukuelämyksenä.
Isänmaan tähden pääsi Finlandia-ehdokkaaksi ilmestymisvuonnaan 2011. Teoksesta on kirjoittanut moni, muun muassa Elina, Kirsi, Laura ja Paula. Osallistun teoksella Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen.
