Tuusulanjärven taiteilijayhteisön jalanjäljillä

Pääsin viime viikonloppuna toteuttamaan yhden pitkäaikaisista kesähaaveistani: kiertämään pyörällä Tuusulanjärven ympäri ja aistimaan historiaa taitelijayhteisön jalanjäljissä. Saavuimme autolla (myös lähijunalla pääsee kätevästi Ainolan asemalle) ja vuokrasimme Jopot torilta löytyvästä Janne-kontista. Tuusulanjärven sivuilta löytyy tarkemmin tietoja reitistä, ja sieltä löytyy myös linkki mobiilisovellukseen, jotta pyöräkartta kulkee kätevästi puhelimessa mukana (sovelluksessa on myös ääniohjeet). Toki paperisen kartankin sai mukaan pyörää vuokratessa sekä kattavan vihkosen tietoa taiteilijakodeista.

Lähdimme kiertämään noin 25 kilometrin lenkkiä myötäpäivään, ja aloitimme taiteilijakoteihin tutustumisen Aholasta, kirjailija Juhani Ahon ja taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin vuokrahuvilasta. Järkevämpää olisi kuitenkin ohjeista huolimatta ollut aloittaa kierros Ainolasta, sillä se aukeaa tuntia ennen kuin Ahola. Puoli tuntia kuitenkin hurahti nopsaan ulkopuolelta kuvaillessa ja ihastellessa komeaa huvilaa ja sen ympäristöä. 

Aholassa kierros koostuu pääasiassa alakerrasta, josta löytyy kattavasti tietoa perheen elämästä, taitelijayhteisöstä sekä Venny Soldan-Brofeldtin taidetta. Perheelle kuuluneita huonekaluja ja tavaroita ei ole kovin paljoa, sillä perhe myi kahden päivän mittaisessa huutokaupassa valtaosan tavaroistaa lähitaloihin ennen muuttoaan Helsinkiin vuonna 1911. Aho ja Soldan-Brofeldt erosivat siten muista Tuusulanjärven taiteilijoista, että he eivät omistaneet huvilaansa vaan vuokrasivat sitä aina vuoden kerrallaan. 

Aholasta matka jatkui tien toiselle puolelle Kielomäelle Ainolaan, Jean ja Aino Sibeliuksen kotiin. Ennen Aholasta oli suoran näköyhteys Ainolaan, mutta nyt Ainolaa tuskin erottui edes mäen alhaalta mäntyjen lomasta. Vuonna 1904 Lars Soncin suunnittelema hirsihuvila sulautuu kauniisti korkeiden mäntyjen sekaan ja kohoaa ylväänä etenkin alarinteen puutarhasta katsottuna. Pihapiiri on laaja, ja voikin hyvin kuvitella, miten Jean Sibelius on nauttinut siitä, että on voinut kävellä omaan rauhaansa puiden kätköihin. Yritimme etsiäkin "temppeliksi" nimettyä Sibeliuksen suosikkimietiskelypaikkaa, mutta karttaan merkityt polut olivat ehkä rehevöityneet tai sitten emme vain kävelleet tarpeeksi kauas, joten paikka jäi löytymättä.

Ainolan ympäristö on kaunis. Aino rakasti puutarhanhoitoa: puutarhassa on kasvanut monenlaisia vihanneksia ja hedelmäpuita, joiden satoa on laitettu talveksi talteen kellariin. 

Ainola oli minulle yksi vaikuttavimpia vierailukohteita Tuusulanjärvellä, sillä jotenkin historia tuntui tulevan todella lähelle erityisesti siellä. Talon sisällä pääsee tutustumaan alakertaan, jossa tuntuu kuin asukkaat olisivat juuri lähteneet jonnekin palatakseen taas pian: Sibeliuksen tupakointinurkkauksessa voi lähes tuntea sikarin hajun nenässään, kävelykeppi ja hattu on laskettu sivupöydälle ja piano odottaa soittajaa. Värit ovat Sibeliuksen sävellystyölle merkityksellisiä, ja esimerkiksi vihreisiin takkoihin on syynsä: f-duuri soi hänelle vihreänä. Monet Ainolan huonekaluista ovat Ainon suunnittelemia niin kuin myös ulkona oleva sauna. 

Talon takaa johtaa polku Jean ja Aino Sibeliuksen haudalle. Ainola tuntui niin lämminhenkiseltä, että tuntui vaikealta irtautua ja jatkaa viihtyisän museokahvilan jälkeen matkaa. Pyörä osoitti seuraavaksi kohti Halosenniemeä, jota ennen löytyy myös Suviranta. Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeehuvila on kuitenkin edelleen suvun yksityisomistuksessa, joten siellä ei voi vierailla. Pekka ja Maija Halosen ateljeekoti Halosenniemi sijaitsee ihan Tuusulanjärven rannalla. Pekka Halonen on suunnitellut jyhkeän ja upean kodin itse, ja hänen veljensä Antti Halonen on ollut rakennusmestarina. Koska korkea talo on taannut hyvän akustiikan, Halosenniemessä ovat soittaneet Maija ja Heikki Halosen lisäksi niin Sibeliukset kuin Toivo Kuulakin. 

Luonto oli Pekka Haloselle tärkeää ja monissa hänen maalauksissaan onkin kuvattu Halosenniemen ympäristöä. Ateljeekodin sisällä ei saanut valokuvata esillä olevien maalausten vuoksi, mutta voitte varmasti kuvitella, miten kauniit järvinäkymät ikkunoista on. Lisäksi korkea ateljeehuone on todella vaikuttava ja yläkerrasta pystyy katselemaan alas.  

Myös Haloset rakastivat puutarhanhoitoa, ja he elivätkin lähes omavaraisesti. Puutarhaan ja viljelysmaalle on Halonen yhdessä Juhani Ahon kanssa tehnyt pari polkua punaisista tiilistä, ja ne risteilevät omenapuiden ja kukkapenkkien lomassa. Jos olisi ollut kahvia termospullossa mukana, olisi hyvin voinut jäädä kalliolle istumaan ja nauttimaan kupposesta kahvia laineiden liplattaessa rantaan. Miten ihana paikka!

Halosenniemen jälkeen tutustuimme myös kiinnostavaan Lottamuseoon ennen kuin olimmekin jo kuusien katveesta löytyvällä Aleksis Kiven vaatimattomalla ja rauhaisalla kuolinmökillä.

Aleksis Kivi on ollut ensimmäisiä Tuusulanjärveen mieltyjiä, ja hänen jälkeensä taitelijayhteisö on alkanut muodostua. Kiven veljen, Albert Stenvallin, mökki oli kansalliskirjailijamme kymmenen viimeisen elinkuukauden asuinsija. Luulin, että mökissä ei olisi sisällä juuri mitään muuta kuin jonkinlainen vuode mutta olinkin väärässä. Mökissä on kaksi erillistä huonetta, joista ensimmäisessä Kiven veli asui vaimonsa ja lastensa kanssa. Toinen huone oli pääasiassa Kiven käytössä, ja huoneessa olevan vuoteen pitäisi olla se, jossa Kivi on nukkunut, sairastanut ja kuollut. Tilasta ei tosiaan ollut puutetta, ja opas kertoikin, että lipaston alimmassa laatikossa olisi nukkunut Kiven veljen perheen nuorin lapsi. 

Ihan Aleksis Kiven kuolinmökkiä vastapäätä tien toiselta puolelta löytyy Erkkola, runoilija J. H. Erkon kotitalo. Ehkä korkeasta ja jykevästä ulkomuodosta voikin päätellä, että talon ovat suunnitelleet Pekka ja Antti Halonen, ja talo on rakennettu samoihin aikoihin Halosten ateljeekodin kanssa. J. H. Erkko ehti toteuttaa haaveistaan vain oman kodin rakennuttamisen; omaa perhettä mies ei koskaan ehtinyt saada, sillä hän kuoli jo vuonna 1906. 

Ihastelimme Erkkolaa ainoastaan ulkopuolelta, sillä matkaseurani oli jo väsähtänyt taitelijakoteihin ja museoihin ja halusi jatkaa matkaa. Erkkolassa järjestetään tapahtumia ja vaihtuvia näyttelyitä. Vielä syyskuun 17. päivään asti on mahdollisuus nähdä Ihanuuksien ihmemaa -niminen näyttely, jossa tutustutaan siihen, millainen kirjailijoiden Suomi on taiteessa ja kuvituksessa.

Erkkolan jälkeen kannattaa pysähtyä Tuusulan kirkon vanhalla hautausmaalla, josta löytyy Pekka ja Maija Halosen sekä Aleksis Kiven hauta. Tämän jälkeen voi pyöräillä vaikka pysähtymättä, jos niin haluaa. Matkan varrelta löytyy vielä ainakin Sarvikallio, jonka laella taitelijayhteisön perheet ovat viettäneet aikaa ja jota Eero Järnefelt on kutsunut "Pikku-Koliksi", sekä Annivaara, Martta Wendelinin suunnittelema taitelijakoti. Annivaara on tosin tällä hetkellä yksityiskotina.

Loppumatka taittuu niin pelto- kuin järvimaisemissa. Kukat tuoksuivat, lempeä tuuli puhalsi ja maisemat olivat niin idylliset ja kauniit, että pyöräillessä huokaili monta kertaa ihastuksesta. Meillä ei jäänyt enää aikaa käydä Järvenpään taidemuseossa olevassa Elisabeth Järnefeltin näyttelyssä, sillä paikka oli jo sulkeutunut. Näyttely on esillä vielä 1. lokakuuta asti. 

Suosittelen lämpimästi Tuusulanjärven kierrosta pyöräillen tai vaikka vain taitelijakoteihin ja museoihin tutustumista. Kannattaa varata reilusti aikaa, ainakin pyörällä matkaa taittaen kului koko päivä. Tuusulanjärvellä tuntee vahvasti historian havinan ja päivä on takuulla antoisa.

Juhani Ahon museossa

Iisalmi osui kesäisen kotimaanmatkailumme varrelle, joten oli ehdottomasti käytävä ensimmäistä kertaa tutustumassa Juhani Ahon museoon. Museo sijaitsee Mansikkaniemellä, jonka pikkupappilassa Johannes Brofeldt eli Juhani Aho vietti lapsuutensa vuosina 1865-1876. Tuolloin Ahon isä Theodor Brofeldt työskenteli kappalaisena Iisalmessa. Pihapiiri on varsin laaja: museoalueen vieressä pyöri kesäteatterin näytös ja lähellä on myös uimaranta. Koivunoksat heiluvat tuulessa ja hiekka rahisee kenkien alla. Alue näyttää ensisilmäyksellä idylliseltä. Komea puinen tuulimylly on tulijaa vastassa ja sen vieressä on Koljonvirralta siirretty vanha ns. sota-aitta. 

Punamultaisista rakennuksista vasemmanpuoleinen on itse päärakennus. Sitä vastapäätä ovat aitat ja väentupa. Keskimmäisimmässä pidettiin Mansikkaniemen lapsille kotikoulua, ja vanhassa luokkatilassa pääsi aistimaan koulutunnelmaa. Piha on varmastikin pyritty säilyttämään juuri sellaisena kuin se aikoinaan on ollut. Kukkapenkit eivät ole koskaan täplittäneet laajaa nurmikkoa, joten Aholla, hänen neljällä nuoremmalla sisaruksellaan ja heidän ystävillään on ollut tilaa juosta ja leikkiä. Ryytimaa on järvenpuoleisessa rinteessa niin kuin se Emma-äidin aikanakin on ollut. 

Päärakennus koostuu viidestä huoneesta. Sisään eteisestä astuttaessa tulija saapuu tyylikkääseen saliin, pikkupappilan vastaanotto- ja seurusteluhuoneeseen. Sisustus ei täysin vastaa Juhani Ahon lapsuudenkotia, mutta huonekaluilla ja esineistöllä on yhteydet kirjailijaan ja hänen aikaansa. Salin vasemmalla puolella on tilava työhuone, jota Ahon isä on alun perin käyttänyt. Nyt huoneesta löytyy enimmäkseen Juhani Aholle kuulunutta esineistöä, kuten ikkunan ääressä oleva kirjoituskone, työpöytä ja -tuoli. Muun muassa kirjoitustuolin on Theodor-isä itse tehnyt.

Työhuoneessa huokuu paitsi rakkaus kirjoittamiseen myös Ahon erään toisen harrastuksen tärkeys: lohenkalastuksen. Esillä on Aholle kuuluneita kalastusvälineitä ja seinällä komeilee Hannes Autereen maalaama taulu Ahon kalastuspaikasta Viitasaaren Huopanankoskelta.  Seinillä on muutenkin paljon valokuvia Juhani Ahosta itsestään eri ajoilta. Lisäksi esillä on kuvia eräästä toisestakin kirjailijasta, Heikki Kauppisesta eli Kauppis-Heikistä. Minun on myönnettävä, että kyseinen kirjailija on täysin jäänyt minulta pimentoon, joten on syytä jossain vaiheessa tutustua hänen tuotantoonsa. Kauppis-Heikki toimi pappilassa renkinä, ja Juhani Ahon kannustuksen myötä opetteli lukemaan ja kirjoittamaan ja innostui näin itsekin tarinoiden kirjoittamisesta. Ahosta ja Kauppis-Heikistä tulikin hyviä ystäviä. 

Salista oikealla sijaitsevat loput huoneet. Ensin on pieni makuuhuone. Alla olevassa kuvassa on päästävedettävä imperiaalisänky, joka työnnettiin kiinni päivän ajaksi, jotta huoneeseen saatiin lisää tilaa. Makuuhuoneessa on muun muassa nähtävillä Ahon käyttämä frakkipuku ja hattu.

Makuuhuoneesta saavutaan ruokasaliin, jonka vieressä on keittiö. Ruokasalissa on tarjottu ruokaa arvokkaammalle väelle ja seurusteltu lasillisen äärellä. Ikkunan äärellä on Ahon isän tekemä keinutuoli, jossa Aho mielellään istui ja kenties katseli kaunista järvimaisemaa. Myös keittiössä on Ahon isän tekemiä huonekaluja: rukki, kehto ja lapsille tarkoitettu keinutuoli. Tunnelmallisen hämyisässä keittiössä on esillä paljon muun muasssa ruokailuun ja ruuanlaittoon kuuluvaa tarviketta sekä tuohesta tehtyjä esineitä. Ehkä talon kissa on litkinyt maitoa uuninpangolla. 

Pihapiiristä löytyy myös navetta ja talli sekä hieman kauempaa savusauna. Aikoinaan se on toiminut paitsi pesupaikkana myös esimerkiksi rengin kesäasuntona. Aitauksissa on ollut pari lehmää ja sikaa, hevonen huiskinut hännällään kiusaavia kärpäsiä, pässi nyhtänyt ruohoa ja koira nukkunut puun varjossa. 

Navetan kupeesta on mahdollista lähteä kulkemaan mäntymetsikköön historiapolkua, joka tutustuttaa kulkijan Koljonvirtaan ja sen tapahtumiin. Parhaitenhan Koljonvirta tunnetaan Suomen sodan lokakuisesta taistelusta 1808, jolloin Sandels voitti venäläiset. Polulta löytää muistomerkkejä ja muinausjäänteitä. Lisäksi sille on merkitty, missä esimerkiksi venäläiset tykkipatterit ovat sijainneet. (Täältä löytyy kartta alueesta.) Me tosin emme kiertäneet ihan koko reittiä.

Jos matka muuten jatkuu kohti Lapinlahtea ja Kuopiota, kulkee Juhani Aho edelleen mukana. Kirjailijan syntymäpaikassa, Lapinlahdella, on Rautatie-teoksen mukaan nimetty Matin ja Liisan asema, jonka pihassa komeilee tietenkin vanha veturi. Kuopiossa sen sijaan huomaa lyseon koulun seinällä muistokiven. Juhani Aho lähti opiskelemaan 11-vuotiaana, jotta voisi käydä Kuopion lyseota. Vierailut Mansikkaniemeen jatkuivat kuitenkin aikuisiälläkin, sillä Iisalmi maaseutumiljöineen säilyi tärkeänä Ahon sydämessä.

Olisi ehdottomasti täytynyt ottaa jokin Juhani Ahon teoksista mukaan, sillä mikä olisikaan ollut otollisin ympäristö lukuhetkelle. Juhani Ahon museoon kannattaa ehdottamasti käydä tutustumassa, jos sattuu liikkumaan Iisalmen lähettyvillä. Museoalue tarjoaa upean, kiinnostavan ja runsaan aikamatkan 1800-luvulle ja Juhani Ahon sielunmaisemaan. 

Runebergin Pietarsaari

Seuraavan kirja-arvion muhiessa ajattelin esitellä muuten vain paikkaa, jossa vierailin kuluneella viikolla. Päätimme ajella ystäväni luota Kokkolasta päiväretkelle Pietarsaareen, joka oli kummallekin entuudestaan vieras paikka. Sää ei ollut puolellamme vaan sade vihmoi sinnikkäästi aamusta alkaen. Mutta tärkeintähän onkin tunnelma ja hyvä seura! Päätimme vain antaa auton nokan johdattaa ja katsoa, mitä löydettäisiin.

Noin kuutisen kilometriä ennen keskustaa (kartan mukaan Itälässä) huomasimme viitan Runebergin tuvalle. Itse yhdistän Runebergin, kansallisrunoilijamme, ensisijaisesti Porvooseen, joten hänen synnyinseutunsa jää helposti tämän varjoon. Hiekkatien varrelta sitten löytyikin rusehtavan keltainen, pieni mökki. Tuvassa on kaksi huonetta, joissa on vain muutamia tarpeellisia huonekaluja ja pöydällä historiatietoa luettavaksi. Runebergin merikapteenina toimiva isä Lorenz Ulrik Runeberg ja eno Mathias Mattsson Malm rakensivat vähäeleisen mutta sympaattisen tuvan metsästys- ja kalastusmajaksi vuonna 1811. Täällä myös nuori Johan Ludvig Runeberg vietti aikaansa nauttien luonnonläheisyydestä ja runojen kirjoittamisesta. 

Rakastetun tuvan kunto huononi, kun isä kuoli. Runebergin ystävät kuitenkin kunnostivat sen ja lahjoittivat Runebergille vuonna 1851. Hänen sijaan tuvalla vietti enimmäkseen kesäisin aikaa Runebergin sisko Emma Wagelius. Nykyään tupa on Suomen museoliiton jäsenmuseo ja Pietarsaaren vanhimpia nähtävyyksiä. 

Tuvan pihipiiri on aika isohko, vehreä ja varmasti vielä enemmän edukseen aurinkoisena päivänä. Kun ystäväni keskittyi opettamaan alla olevan ruotsinkielisen runon sanoja Kanadasta asti tulleelle kesätyöläiselle, keskityin itse kuvaamiseen sen verran, mitä hämärässä tuvassa pystyi. 

Itse keskustan alueella Runebergin jalanjäljet pyyhkiytyivät sateeseen ja keskityimme seilaamaan vanhassa kaupungissa, Skatassa, mutta näin jälkikäteen netissä surffailtua olisi keskustasta kuitenkin vielä löytynyt lisää paikkoja tutkittavaksi. Runeberg aloitti koulunkäyntinsä Visasmäellä Westmanin muorin tuvassa, jonne pääsee tutustumaan pääsymaksua vastaan. Lisäksi keskustan yksi puisto on nimetty Runebergin mukaan ja sieltä löytyy myös hänestä tehty rintakuvaveistos. Näiden sijaan risteillessämme kauniissa puutalokaupunginosassa löysimme ihastuttavan kahvilan, jossa tilasimme totta kai ruotsiksi ja -aijjai- sitä porkkanaleivosta! Ihan varmasti maailman parasta, mm. 

(Nauraen katson tuota alla olevaa kuraista katua nyt, kun ulkona on viimein helle ja pilvettömän sininen taivas. :D) 

Auringon hellimää pian alkavaa uutta viikkoa kaikille ja mukavia kirjahetkiä!